Vinkkejä AIVOINFARKTIpotilas-ystävän KOHTAAMISEEN?!?!

Jaa, jos itse olisin ystäväsi asemassa haluaisin tuomisiksi varmaankin äänikirjoja. Niitä nyt ei varmasti tule ostettua tuosta noin vain mutta voisit ehkä kysyä haluaisiko ystäväsi jotain sellaista tuotavaksi sitten seuraavalla kerralla?

Voi kiitos vastauksistanne <3 En olisi arvannut että näin äkkiä niitä tuli jo noin monta. Tässä palstassa on siis vielä jotain hyvää jäljellä. Suurin ongelma on ehkä juuri se että miten aloittaa. Onko esim. "mukava nähdä" "riittävä" jne. Tiedän että muutama päivä halvauksen jälkeen hän oli yrittäny tempaista kaikki johdot irti ja elämänhalu oli ollut nollassa. Oli ilmeisestikin ymmärtänyt tilanteensa. Nuoresta miehestä on vielä kysymys eli liikkumattomuus ja se ettei voi edes keskustella on varmasti aivan hirveä paikka. Ennuste jatkollekaan kun ei ole ollut kovin hyvä. Ei voi tällä hetkellä olla edes pyörätuolissa joten mietin sitäkin että onko hölmöä sanoa esim. että odottelemme häntä sitten meille kylään jne. Eli ehkä ongelma on juuri se että kun sitä toivoa pitäisi antaa ja jakaa niin mistä/millä sen aloittaa..? Voiko esim. vitsailla jotain yhteisestä terassille menosta tai siitä miten hänellä on siellä nyt kauniita nuoria naisia ympärillä koko ajan jne. Hirveän hankala tilanne kaikkinensa sekä hänelle että meille muille. Mietin että askartelisin esim. ison aurinkokortin ja laittaisin sen sinitarralla hänen ikkunaansa, olisiko se esim. hyvä?

tärkeää, että näet sen ihmisen ja ystävän siellä sairauden takana. Yllättävä ja vakava sairaus on aina shokki ja ihminen voi olla ihan hukassa, jos ystävät ja läheisetkin rupeavat kohtelemaan jotenkin kierrellen ja kaarrellen, se tuntuu pahalta. Usein ihminen pystyy kommunikoimaan jotain joko silmillään tai pään liikkeellä. Ole oma itsesi ja muista, että sama tuttu ihminen on siellä sairastuneen kehon sisällä. Älä yritä liikaa, tärkeintä on olla toisen tukena eli olla vaan läsnä.

Itsellä ainakin tuli ekana mieleen että haluaisin että minua pidettäisiin kädestä kiinni. Ainakin luulisin niin. Pelkästään se että menet paikalle on iso juttu. Kerrot ihan vaan normaalit kuulumiset. Voit myös vaan istua vieressä ja vaikka pitää kädestä kiinni jos olette läheisiä.

Minusta on tärkeintä, että ihmiset menevät potilaan luokse, ovat läsnä. Sanojakaan ei aina tarvita, ei ainakaa alkuun. Mennessä potilaan luokse, hymyile, kohtuullisesti, pienesti. Ota ja halaa, tai ota ködestä kiinni lempeästi. Katso rohkeasti silmiin.

Olen itse ollut kahdesti kuoleman sairaana sairaalassa. Minusta oli ihanaa, kun joku kävi luonani, halasi tullessaan ja lähtiessään. Istui vierellä ja jutusteli niitä näitä. Tuomisia ei tarvita, jos ei pysty syömään, ei lukemaan, kukat ovat tiellä ahtaassa pöydässä. Itse rakasta musiikkia, oli ihanaa saada lempimusiikkia ipadiin, josta kuuntelin korvanapeilla, siihen usein nukahdinkin. Jos tykkäävoi sinne ladata kirjojakin luettuna, mutta jaksaako vielä keskittyä, musiikki on parempaa.

positiivinen asenne,  muutei yltiö päisesti,

ole hetken, sekin riittää, jos toinen on väsynyt. Itse nukahdin vaikka oli vieraita, oli ihanaa kun havahduin ja oli vielä paikalla. Se tunne, että joku jaksaa, om läsnä. Niinmoni ei uskaltanut tulla koskaan :8 siihen jättivät, useimmat ei ole soitelleet, ei tekstailleet... ei mitään.

Tärkeää olisi siis se tunne potilaalle välittää, että häntä rakastetaaan ja välitetään, ollaan koko matkan ajan läsnä, autetaan missä voidaan, jne

tsemppiä

ja kyllä todella sairaskin voi paranuta yllättävän hienotkin, aivot on ihmeelliset <3

Tilanne tietysti jännittää, mutta voit olla varma, että jälkikäteen olet tyytyväinen, että menit.

Näin akuuttiaivoinfarkti potilaita kuntouttaneena ja jatkokuntoutuksesta vastanneena voin sanoa samaa kuin edelliset. Kyse on suuresta shokista niin läheisille kuin potilaallekin. Kohtele kuten ennenkin ja ole vaan läsnä. Masennus ja elämän rajallisuuden tajuaminen kuuluu jokaiseen toipilasaikaan. Se, että läheiset ja ystävät tuovat tuulahduksen normaalista ulkoelämästä tuo potilaalle myös tahtoa ja voimaa parantua. Aluksi tilanne voi vaikuttaa todella pahalta mutta kuten aiemminkin joku kirjoitti niin kuntoutuminen on hidasta. Kerro kuulumiset, kysy miten voi..vaikka ei kykene vastaamaan niin auttaa jäsentämään ajatuksia. Riippuu aivoinfarktin sijainnista millaisia oireita hänellä on. Jotkut eivät kykene puhumaan mutta ymmärtävät kyllä puheen. Nuorelle ja kaiken ikäisille tämä varsinkin on turhauttavaa. Musiikki on kuntouttavaa ja on tutkittu, että avh potilaiden kuntoutuksessa erittäin hyödyllistä. Vie kukkia, valokuvia hauskoista hetkistä, tai seinälle jikin kuva, jota katsoa. Ihana kun käyt tapaamassa, se on tärkeintä. Istut vaan alas, ja olet oma itsesi.

Seinälle kuva on mielestäni erittäin hyvä idea. Sairaalan valkoisia seiniä on tylsä katsella. Teippiä ja sinitarroja vielä mukaan.

Olin pitkään sairaalassa syöpähoitojen vuoksi. Olin eristyshuoneessa ja otin mukaan sairaalaan oman huovan, silkkikasveja, valokuvia ja muutaman kauniin maisemaa esittävän kuvan. Huone oli mielestäni viihtyisämpi. Minulla oli erittäin huono ennuste, mutta paranin saamani hoidon avulla. 

Olet kiltti, kun käyt katsomassa ystävääsi. Toivon, että hän paranee. :)

Olen itse sairastanut pahan aivoinfarktin ja olin myöskin oikealta puolelta halvaantunut ja puhe ei luistanut kun kieli ei vain totellut. Silti äly oli koko ajan ja näin kyllä mitä ympärilläni tapahtui.

Turhautti todella kun puhe oli yhtä puuroa. Ja masennuinkin pitkäksi aikaa ja ajoittain jopa toivoin kuolemaa. Perheeni sai minut ylös siitä suosta.

Parasta, ettet voivottele asiaa vaan puhut kuin normaalistikin. Vie valokuvia teidän yhteisistä hauskoista hetkistä. Ja äänikirjat on hyvä idea. 

Itse olen toipunut jo niin hyvin, että tässä nyt naputellaan. Joskus tulee tehtyä virheitä kun kirjaimet tuppaa vaihtamaan paikkaa ja vi*** ttaa kun täällä arvostellaan jokainen virhe. Mutta elossa ollaan ja toipumassa.

Voit ihan suoraan sanoa, ettet oikein tiedä mitä sanoa. Pidä kädestä kiinni, kyllä ne oikeat sanat lopulta tulevat.

Kysy tosiaan neuvoja hoitajilta, ennen huoneeseen menoa. Jos puheen tuottamisessa on vaikeuksia, voi olla, että infarkti on ollut sillä puolella, jossa puhekeskus sijaitsee. Eli tällöin hänellä on todennäköisesti oikea puoli halvaantunut.

Minun mieheni sai aivoverenvuodon, kun odotin viimeistä lastani. Hän onneksi toipui, leikattiin. Hän toipui lähes entiselleen. Mutta oli rankkaakin rankempaa. 

Mielestäni tosi paljon ihmisen luonteesta riippuu, miten hän ottaa sairaalavierailut. Mutta muista, että tärkeintä on, että menet. Jos teillä on ollut tapana halata, kun tapaatte, niin halaa. Muutenkin, tässä tilanteessa, voisit mennä hänen lähelleen ja tervehtiessä tehdähalauksentyypp" Tiina tässä"tms.

Ja sano ihan suoraan, että (jos aiot olla) että olet hänen tukenaan, ja että jos hän tarvitsee kuntoutumisen aikana jotain apua, niin olet sitä valmis antamaan. Puhu koko ajan kuntoutumisesta, koska ihan varmasti tulee kuntoutumaan jossain määrin ainakin.

Tietenkin, tilanne voi olla tosi huono. Kysy hoitajilta (omaisilta), suoraan, että haluaisit neuvoja, miten kohdata.

Pääasia, että menet. Pahimmillaan tilanne on kiusallinen, jos hän ei puhu, etkä sinäkään keksi mitään puhuttavaa. Mutta ota se riski.

Tsemppiä! Ja kokemuksesta ja ammattinikin puolesta voin sanoa, että aivot ovat ihmeelliset: toipumista voi tapahtua ja yleensä tapahtuu, ainakin jossain määrin!

Tsemppiä, ja tsemmiä sinulle 19!

[quote author="Vierailija" time="29.04.2015 klo 22:46"]

Olen rohkaistanut ja päättänyt vihdoin viimein mennä katsomaan pahan aivoinfarktikohtauksen saanutta ystävää. Letkuissa ilmeisestikin on, ei pysty liikkumaan ja puhuminenkaan ei oikein suju... Kysyn toki hoitajilta ennen kohtaamista neuvoja kanssakäymiseen (osaako esim. puristaa kädellä kyllä ja ei vastaukset jne) mutta haluaisin kuulla myös onko teillä vinkkejä?

Aivan kamalasti on ollut kysymyksiä mielessä: miten siellä käyttäydyn, enhän puhu liikaa itsestäni, mistä tiedän haluaako hän edes nähdä minua/haluaako poistuvan, millaisista asioista puhun, otanko kohtausta jotenkin puheeksi jne jne. Sairaalassa siis vielä on eikä ole päässyt kuntoutuslaitokseenkaan vielä. Mitä vien viemiseksi? Kukkia jo on ja syömään ei pysty, ei lukemaankaan...

Laittakaahan vinkkejä! En osaa kuvitella tuota yhtään omalle kohdalle

[/quote]

Hienoa ap, että olet rohkeasti menossa tapaamaan ystävääsi. Itse ole sairastanut aivoinfarktin n. 10 vuotta sitten ja voin sanoa, että tärkeintä on, ettet hylkää ystävääsi, vaan olet hänen tukenaan. Kun olin itse sairaalasta ilahduin eniten, kun ihmiset puhuivat ns. normaaleista asioista. Voisit sanoa heti alkuun, että tilanne jännittää sinua, mutta olet odottanut tapaamista kovasti. Jos läheisyys on ollut teidän ystävyydessänne luonnollista, niin halaisin tai muuten koskettaisin häntä. En puhuisi hänen sairaudestaan sinänsä muuta kuin tuen antamisen ja tulevaisuuden uskon luomisen muodossa. Tuliaiseksi en veisi kukkia (monellahan osastolla myös rajoituksia, saako niitä tuoda), vaan kuten täälläkin on vinkattu musiikkia, valokuvia ja muita ystävyyteenne liittyviä muistoja. Musiikillahan on todettu positiivisia vaikutuksia aivosairauksien kuntoutuksessakin. 

Olet hyvä ystävä, ap :)

[quote author="Vierailija" time="29.04.2015 klo 23:29"]

Voi kiitos vastauksistanne <3 En olisi arvannut että näin äkkiä niitä tuli jo noin monta. Tässä palstassa on siis vielä jotain hyvää jäljellä. Suurin ongelma on ehkä juuri se että miten aloittaa. Onko esim. "mukava nähdä" "riittävä" jne. Tiedän että muutama päivä halvauksen jälkeen hän oli yrittäny tempaista kaikki johdot irti ja elämänhalu oli ollut nollassa. Oli ilmeisestikin ymmärtänyt tilanteensa. Nuoresta miehestä on vielä kysymys eli liikkumattomuus ja se ettei voi edes keskustella on varmasti aivan hirveä paikka. Ennuste jatkollekaan kun ei ole ollut kovin hyvä. Ei voi tällä hetkellä olla edes pyörätuolissa joten mietin sitäkin että onko hölmöä sanoa esim. että odottelemme häntä sitten meille kylään jne. Eli ehkä ongelma on juuri se että kun sitä toivoa pitäisi antaa ja jakaa niin mistä/millä sen aloittaa..? Voiko esim. vitsailla jotain yhteisestä terassille menosta tai siitä miten hänellä on siellä nyt kauniita nuoria naisia ympärillä koko ajan jne. Hirveän hankala tilanne kaikkinensa sekä hänelle että meille muille. Mietin että askartelisin esim. ison aurinkokortin ja laittaisin sen sinitarralla hänen ikkunaansa, olisiko se esim. hyvä?

[/quote]

Minusta mukava nähdä on hyvä tervehdys. Mikä vain tuntuu sinusta luontevalta. En ehkä puhuisi vielä kyläilystä, se saattaa tuntua liian kaukaiselta ja siten ehkä masentaa. Keskittyisin seuraavaan tapaamiseen ja tukisin mahdollisimman paljon. Tuo toivon antaminen on niin yksilöllistä. Tiedät varmaan millainen lähestymistapa toimii ystäväsi kohdalla parhaiten. Älä kuitenkaan yritä liikaa, ettei rohkaisu tunnu päälleliimatulta. Jos ystävälläsi on esimerkiksi ollut aiemmin vastoinkäymisiä ja hän on selvinnyt niistä, niin voisit muistuttaa ystävääsi tästä. Tuo aurinkokortti kuulostaa oikein hyvältä idealta. Vie sen lisäksi esimerkiksi valokuva teistä, joka herättää positiivisia muistoja.

Joo, vitsailet kuinka toiset murtaa varpaansa, että pääsee kauniiden naisten hoidettavaksi, mutta kaveri päättää sitten hankkia aivoinfarktin! Ei ole koskaan mennyt siitä missä aita on matalin.

Varmasti sairasta piristää jos kuulee muiden sattumuksista ja saa hetkeksi unohtaa oman kurjuutensa. Samalla hän pysyy porukan ja tapahtumien tasalla. Voit myös kertoa ajankohtaisista uutisista ja tapahtumista yms. Musiikki on monesti myös viihdyttävämpää kuin hiljaisuus ja omat masentavat ajatukset sitten kun on yksin huoneessaan.

Kyläilyistä on ehkä aikaista puhua, mutta voittehan te joskus ulos mennä vaikka hän olisikin vaikka pyörätuolissa. Terassilla voit käyttää häntä maskottina ja säälimagneettina.

Mutta vitsaile vain jos se on se on sinulle luontaista ja harrastat sitä muutenkin ollessasi ystäviesi seurassa.

[quote author="Vierailija" time="30.04.2015 klo 05:43"]

Joo, vitsailet kuinka toiset murtaa varpaansa, että pääsee kauniiden naisten hoidettavaksi, mutta kaveri päättää sitten hankkia aivoinfarktin! Ei ole koskaan mennyt siitä missä aita on matalin. Varmasti sairasta piristää jos kuulee muiden sattumuksista ja saa hetkeksi unohtaa oman kurjuutensa. Samalla hän pysyy porukan ja tapahtumien tasalla. Voit myös kertoa ajankohtaisista uutisista ja tapahtumista yms. Musiikki on monesti myös viihdyttävämpää kuin hiljaisuus ja omat masentavat ajatukset sitten kun on yksin huoneessaan. Kyläilyistä on ehkä aikaista puhua, mutta voittehan te joskus ulos mennä vaikka hän olisikin vaikka pyörätuolissa. Terassilla voit käyttää häntä maskottina ja säälimagneettina.

[/quote]

Maskottina? Säälimagneettina? Onpa tosi hauskaa...

Puhuminenkaan ei aina ole pakollista, pelkkä läsnäolokin saattaa riittää.

Tsemppiä ap ystäväsi tapaamiseen. Toivottavasti hän kuntoutuu hyvin.

Ole oma itsesi, kerro kuulumiset äläkä päivittele hänen tilaansa.
Ei varmaan odota että mitään veisit, tärkeintä on että menet itse.

Tärkeintä, että menet. Niin monet vain hylkäävät, koska on "vaikeaa". Voithan sinä jonkun kukankin viedä, vaikka niitä jo olisikin.