Pahin virheesi ihmissuhteissa?

Olen viime aikoina ollut hyvin vihainen itselleni että olen valinnut ystävät täysin väärin nuoruudessani. Etenkin yhden kohdallla, jota pidin vuosikymmeniä bestiksenä. Tämä bestis on osoittautunut aikuisena täysi paskakasaksi. Jotenkin sitä joutuu menemään hyvin syvällle itseensä ja kysmään että miten voi koko elämän valinnat olla menneet niin pieleen että aikuisena joutuu niitä hartaasti katumaan. Tai miksi en valinnut ystäväkseni sitä ja tuota toista, nyt on liian myöhäistä lämmitellä niitä ystävyyksiä. Mieletön katkeruus tätä  "bestisystävää" kohtaan ja tavallaan itseäni kohtaan että laitoin liikaa häneen luottoa ja aikaa.

Yli kolmekymppisenä en ole tehnyt pahoja virheitä ihmissuhteissa. Sitä ennen olin liian riippuvainen miessuhteissa.

2.3.1994 lähdin töihin ja menetin suuren rakkauteni. Olisi pitänyt jäädä kotiin ja selvittää asiat heti.

Kiinnyn liian helposti ja nopeasti miehiin, jotka eivät välitä minusta.

Luotin ihmiseen, joka kaiken aikaa laverteli asiat eteenpäin. Tarjosi olkapäätä kun mulla oli vaikeaa, takanapäin naureskeli kuinka idiootti olen ja kuinka naurettavista asioista "valitan".

Jaksoin 3,5 vuotta katsoa miehen idioottimaista perseilyä. Olisi ne vuodet voinut paremminkin käyttää.

Luovuin omista periaatteistani rakkauden sokaisemana. Huonostihan siinä kävi :)

Olen ollut aivan liian anteeksiantava ja luottavainen, ja kärsinyt siitä paljon ja usein. Nykysin onneksi osaan "potkia persiille" ja vaatia muiltakin kuin itseltäni. Huomaan, että mua kunnioitetaan, kun näytän oman tahtoni myös.

Pilasin mahdollisuuteni hyvään mieheen ottamalla exäni takaisin.

Olen antanut hyväksikäyttää itseäni todella törkeästi.

Olen pitänyt rehellisyyttä itsestään selvänä.
Jotkut ne vaan puhuu paskaa silmät kirkkaana. Enää en luota kehenkään.

Saada äiti(ni).

Lapsettomuus ja siitä pikkuhiljaa katkeroituminen, tekis mieli vaan häipyä maailmalle, tulee takasin sitten joskus jos huvittaa, kun tulee omia porukoita viimein ikävä. Johan se mies on siihen mennessä ottanut toisen. Mutta ei voi lähetä, lainaa on vielä maksamatta, eikä ole matkakassaa. Muuten olis helppo nyt jättää mies ja koira, kun ei olla naimisissa tai kun ei tosiaan ole niitä lapsia tullut hoidoista huolimatta ja alkaa mennä hermo sen kiukuttelevaan joka toinen viikonlopu kyläilevään lapseen.

Olen liian luottavainen ja sinisilmäinen. Eräs hyvä ystäväni petti luottamukseni lavertelemalla asiani ex miehelleni ja ex mies sitten peru lapsen tapaamiset jos kuuli että minulla on suunnitelmia viikonlopuksi. Nyt tämän kaverin kanssa kyllä moikataan ja jutellaan mutta omia henk. Koht. asioita en enää kerro hälle. Liian paljon ex miehelleni kerroin perheeni menneisyydestä ja näitä asioita yritti eron aikana käyttää hyväkseen.

Liian vahvasti olen uskonut, että sanottu on totta. Moneen kertaan petetty, en tiedä, olenko vieläkään oppinut.

En ole uskaltannut luotta miehiin/heidän tunteisiinsa vaan lyönnyt asiat leikiksi vaikka toinen on tosissaan.loukkaan etten tule loukatuksi.

Tämä minullakin!!! Ja kyseessä oli ihminen, johon luotin 100%:sti.

[quote author="Vierailija" time="29.04.2015 klo 22:09"]

Luotin ihmiseen, joka kaiken aikaa laverteli asiat eteenpäin. Tarjosi olkapäätä kun mulla oli vaikeaa, takanapäin naureskeli kuinka idiootti olen ja kuinka naurettavista asioista "valitan".

[/quote]

[quote author="Vierailija" time="29.04.2015 klo 22:15"]

Luovuin omista periaatteistani rakkauden sokaisemana. Huonostihan siinä kävi :)

[/quote]Millaisista periaatteista jos saa udella?

Up!