Elämänkoululaisten keskusteluketju :) Täällä näin.

Up. Tulkaa rohkeasti keskustelemaan :)

[quote author="Vierailija" time="06.05.2015 klo 12:22"]Up. Tulkaa rohkeasti keskustelemaan :)
[/quote]
Kannattaa yrittää illemmalla tai yöaikaan uudestaan.

Elämämkoululaiset nukkuu vielä. T.aamuvuorosta juuri kotiutunut

Up

[quote author="Vierailija" time="06.05.2015 klo 12:05"]

Kova koulu oli, mutta opin että carpe diem.

[/quote]

LOL :D

Kirjottamisen arvoinen aihe, myöskin puhumisen. En ole itse sillä tavalla "elämänkoululainen", mitä käsittääkseni tuolla ymmärretään. Mutta toisaalta kyllä, kuten mielestäni suurin osa ihmisistä. Mietin, että mikä se pienin kategoria voisi olla, niin uskovaiset, mutta eivät he kai varsinkaan. Kaikki me todennäköisesti olemme elämän koululaisia, kun sen vaan uskaltaisimme tunnustaa. He, jotka todella ovat elänee, tunnustanevat, kuten minäkin.

Ei tätä jaarittelua jaksaisi. Alustan silti. Olen ns. hyvästä perheestä, muuta en nyt haluaisi kuvailla. Vanhemmat narsistisia itsestään välittäviä, lapsista ei välitetty mitenkään, paitsi silloin kun oli muita sairaita perheitä läsnä. Siksi, mitä vanhempamme meistä halusi tehdä, ei onnistunut. Yksi kuoli siihen, syynä vanhemmat, kuolinsyynä monta variaatiota, totuutena viina ja pillerit, ei enää kestänyt vanhempiemme vähättelyä.

Olen, ehkä enemmän koulutettu, joidenkin silmissä, mutta niin samalla viivalla kaikkien ihmisten kanssa. Olen itse elämässäni ymmärtänyt sen, missä monella on oppimista. Oppimista on tyhmillä. Elämänkoululaisissa, joiden kanssa olen olen ollut tekemisissä, kuten normaalien ihmisten kanssa ollaan tekemisissä, heissä on sellaista elämän viisautta, jota ei taasen akateemisissa ole. Kyllä te tiedätte, kaikki se puhuminen, oikeasti aito keskusteleminen ihminen ihmiselle. Parasta elämässä, väitän.

Jotenkin tuo sana, elämänkoululaiset, on negatiivinen. Siinä jotenkin jo valmiiksi kuin ilmaistaisiin, nöyryytenä, että on kouluttamaton tai elämässä helkkaristi ongelmia -erona yleensä vain on kouluasteikko. Todellisuus on toista.

Yksi asia, mikä akateemisten keskuudessa eniten vaivaa, on auktoriteetin tuoma oma tunnelma. Nimenomaan se oma, se johdateltu, se elämä, mikä olisi pitänyt olla omaa, ja jota olisi pitänyt tukea ihmisenä, ei arvoa kohti. Kaikki me syvimmässämme kuitenkin samoja, tunnemme läheisyyden ja yhteisyyden kaipuuta, perusturvallisuutta, välittäväisyyttä. Sitä myöden myös sitä kai annamme?

[quote author="Vierailija" time="06.05.2015 klo 12:09"]

Tulin katsomaan näkyykö tuttuja. :) Mulla puolella suvusta näkyy facessa koulutuksena tuo "elämäm kova korkeakoulu" :D

[/quote]

Tule ja kerro, miksi haikailet kun muualla netissä hailotetaan ihan kaikki. Auttaisi muita ja vertaistukisi, kun avautuisit. Tämän ketjun klikanneet ovat nähneet ja kokeneet, vertaistuki monella lienee mielessä - arvokkainta.

Isäni on alkoholisti, äidilläni on skitsofrenia (samoin kuin lähes kaikilla sukulaisillani äidin puolelta) ja äitini ex-mies, entinen isäpuoleni, on pedofiili.

Mulla on 2 siskoa ja 2 veljeä, kaikilla eri isät.

Olin koulukiusattu koko ala-asteen. 12-vuotiaana jouduin lasten psykiatriselle osastolle kun yritin itsemurhaa. 13-vuotiaana jouduin sieltä osastolta lastenkotiin. Kävin yläasteen lastenkodissa ja 9.luokalla jäin luokalle.

Aloitin kannabiksen ja ekstaasin käytön. Tapasin nykyisen mieheni ja lopetin päihteiden käytön. Opiskelin puoli vuotta autoalaa ja sairastuin itsekin skitsofreniaan. Sain lääkityksen ja kävin terapiassa. Olin vähän aikaa töissä ouhelinmyyntifirmassa.

Tulin raskaaksi vahingossa. En tehnyt aborttia. Menin naimisiin. Jäin äitiyslomalle. Jäin kotihoidontuelle. Laitoin lapsen päiväkotiin. Olen nyt 4-vuotiaan tytön äiti, naimisissa, työtön. Hain juuri yhteishaussa kouluun.

Ei elämä tosiaan ole aina ruusuilla tanssimista... Voimia ja iloa teille kaikille ♥

Törmään usein vähättelyyn näissä asioissa. "Ethän sä ny mitään oo voinu kokea, ku oot noin nuorikin." Kyllä se elämä voi riepotella ihan ketä vaan ja välillä siellä vaaleanpunaisessa pumpulissa asuvat ihmiset saavat veren kiehumaan. "Miks just minä?" on tullut usein ajateltua. Pessimisti ei pety ja leuka rinnassa kohti uusia pettymyksiä!

Oma elämänkouluni alkoi heti synnyttyäni. Synnyin mt-ongelmaiseen alkoholistiperheeseen, molemmat vanhempani olivat usein työttöminä ja jäivät varhain työkyvyttömyyseläkkeelle. Näin ja koin paljon sellaista mitä pienen lapsen ei kuuluisi joutua kokemaan.
Jo peruskoulussa olin arka ja syrjäytynyt. Minua koulukiusattiin usean vuoden ajan. Vanhempieni kuoltua, ollessani teini-ikäinen, jouduin lastenkotiin. Opiskelumotivaatio romahti tuolloin täysin.
Tunnen itseni huonoksi ja kelvottomaksi, mutta pikkuhiljaa olen yrittänyt rakentaa itseluottamustani uudelleen.
Haaveissa on vielä tulevaisuudessa kouluttautua ja lähteä työelämään... Olen reilu parikymppinen ja kadun sitä, etten ole jaksanut aiemmin panostaa noihin asioihin. Ei vaan ole ollut voimia.

Up

Koira- ja autokoulua.

Täällä on varsinainen elämän kova korkea koulu käytynä. toivottavasti jo takana päin.

[quote author="Vierailija" time="06.05.2015 klo 12:00"]Täällä on varsinainen elämän kova korkea koulu käytynä. toivottavasti jo takana päin.
[/quote]
enkä oo niinkään rohkea että kertoisin tarinani julkisesti. itse mokannut ja tutustunut vääriin narsisti tyyppeihin.

Kova koulu oli, mutta opin että carpe diem.

Ihana vertaistukiketju :) Kerron oman tarinani jossain vaiheessa.

Tulin katsomaan näkyykö tuttuja. :) Mulla puolella suvusta näkyy facessa koulutuksena tuo "elämäm kova korkeakoulu" :D

[quote author="Vierailija" time="06.05.2015 klo 12:00"]Täällä on varsinainen elämän kova korkea koulu käytynä. toivottavasti jo takana päin.
[/quote]
Kyllä elämänkoulu jatkuu aina kuolemaan saakka, ihan jokaisella. Toiset vain pääsevät sen suhteen helpommalla.