Lue keskustelun säännöt.
aikuinen lapsi tekee itsemurhan - miten reagoida??
31.03.2015 |
Lapsella ikää yli 20-vuotta, on syrjäytynyt ja masentunut. On yrittänyt saada asioita järjestykseen, siinä onnistumatta ja päättää päivänsä.
Olisiko lapsen kuolema tavallaan helpotus, kun hän ei enää kärsi, vai miten suhtautuisitte?
Kommentit (12)
Siis onko tämä nyt sun tilanne vai pohdintaa yleisellä tasolla? Itse äitinä todella vaikea kuvitella, että yhdenkään lapsen itsemurha, oli sitten minkä ikäinen tahansa, olisi ikinä vanhemmille minkäänlainen "helpotus".
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
TÄmä ei varmaankaan ole vanhemman itsensä tekemä kysymys. Ei vanhempie kysyisi, "miten reagoida" vaan joku reaktio vaan tulisi.
Ja itselleni ei todellakaan olisi mikään helpotus. Mulla on nyt jo lähes aikuinen lapsi, joka on aspergerin oireyhtymän takia ollut monesti syrjäytymisvaarassa ja joskus jo syrjäytynytkin. MILLOINKAAN en voisi kuvitella, että hänen kuolemansa olisi helpotus. En tietenkään halua lapseni kärsivän, mutta Mieluummin pidän hänet epätäydellisenä ja yksinäisenä ja vähän masentuneenakin kuin luovun hänestä kokonaan. Olen myös varma, että koska olemme aikaisemmin pystyneet ajan ja työn kanssa voittamaan vaikeudet, siihen on mahdollista pystyä jatkossakin: Masennukseen saa lääkkeitä, jos työnteko ei onnistu, saa sosiaalituketoimeentulotukea, jos ystäviä ei ole, on kuitenkin muita läheiskiä. Pienistäkin palasista saa koottua ihan hyvän elämän - ei sen tarvitse olla hienoa ja täydellistä ollakseen välillä ihan kivaa. ja sen välillä ihan kivan takia kannattaa elää. Jos lapseni tekisi itsemurhan, kokisin myös itse epäonnistuneeni täydellisesti, kun en ole onnistunut opettamaan hänelle tätä. Lisäksi surisin joka päivä ja se suru murtaisi minut, sitä, että en saa enää koskaan olla hänen kanssaan, en lohduttaa, auttaa, enkä iloita.
[quote author="Vierailija" time="31.03.2015 klo 10:23"]
TÄmä ei varmaankaan ole vanhemman itsensä tekemä kysymys. Ei vanhempie kysyisi, "miten reagoida" vaan joku reaktio vaan tulisi.
[/quote]
Siis en minä ainakaan tarkoittanutkaan että joku vanhempi tätä kysyisi, vaan pohdin onko ap se aikuinen lapsi, joka miettii itsemurhaa ja vanhempiensa reaktiota siihen. -3-
Eiköhän se jokaiselle olisi kauhistus ja suuri suru.
Mies
Ei todellakaan olisi helpotus. 20vuotias on vielä kovin nuori ja aikuistuminen saattaa olla kovin rankkaa ja saattanut jo tehdä isojakin virheitä elämässään, mutta toivoa paremmasta on aina.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kieriskeleekö ap itsesäälin syövereissä?
Reagoisin varmaan kauhistuneena suu auki.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
[quote author="Vierailija" time="31.03.2015 klo 10:23"]Mieluummin pidän hänet epätäydellisenä ja yksinäisenä ja vähän masentuneenakin kuin luovun hänestä kokonaan.
[/quote]
Tämä ei omaan korvaani kuulosta kovin hyvältä, vaikka ymmärrän, ettet halua lapsesi kuolevan. Kyse on kuitenkin hänen elämästään. Sinä elät omaasi, hän omaansa. Sinulla ei ole oikeutta vaatia ketään elämään sinun vuoksesi.
Tuttuni sanoi, kun poikansa oli tehnyt itsemurha hirttäytymällä: helpotushan se tässä kaikille oli.
Mutta ehkä tämä oli sellainen shokkoreaktio! Muut tunnepurkaukset tulivat ehkä myöhemmin.
Poika oli aiheuttanut huolta ja murhetta huumeiden käytöllään olemalla jatkuvassa kuolemanvaarassa. Huumeiden käyttö oli aiheuttanut myös vakavan rikoskierteen ja kaikki näytti toivottomalta vanhempien näkökulmasta. Ja ilmeisesti hänen itsensäkin, koska yliannostus oli kuolinsyy.
Yliannostustapauksissa ei tietysti voi olla varma oliko tahallista vai tahantona. Mitään viestiä ei jättänyt.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
[quote author="Vierailija" time="31.03.2015 klo 10:43"]
Tuttuni sanoi, kun poikansa oli tehnyt itsemurha hirttäytymällä: helpotushan se tässä kaikille oli.
Ja ilmeisesti hänen itsensäkin, koska yliannostus oli kuolinsyy. Yliannostustapauksissa ei tietysti voi olla varma oliko tahallista vai tahantona.
[/quote]
Yliannosteliko hän hirttoköyden vai miten tuo tapahtui?
Tuntuisi ihan kamalalta. Samalla myös miettisin todennäköisesti koko elämäni, mitä olen tehnyt väärin tai mitä olisi pitänyt tehdä toisin, jotta lapseni ei olisi päätynyt tuohon ratkaisuun. Syyttäisin itseäni miksi en osannut autaa häntä paremmin, miksi en nähnyt kuinka huono olo hänellä on, miksi en vaatinut hänelle parempaa hoitoa, silloin kun jotain olisi vielä tehtävissä.
Eli koko elämäni mittainen suru, ahdistus ja itsesyytökset olisivat miten asiaan reagoisin.
En varmaankaan osaisi olla helpottunut. Olisin luultavasti kokonaisvaltaisen surullisen surulliseksi menneestä elämästä. Ei olisi edes sitä lohdutusta, että sai elää lyhyen mutta onnellisen elämän.