Lue keskustelun säännöt.
Meillä on tainnut alkaa uhma - apua!
28.04.2015 |
Vajaa 2-vuotias on muuttunut ihan täysin parin viikon aikana. Saa ihan hervottomia itkupotkuraivareita pikkujutuista. Esimerkiksi tänään tultiin leikkipuistosta kotiin ja ei suostunut astumaan ovesta sisään, vaan jäi pelleilemään rappusiin ja leikkimään toisten postiluukuilla. Ei uskonut millään, joten jouduin lopulta kantamaan rimpuilevan lapsen sisälle ja siitäkös se riemu repesi. Lapsi ihan oikeasti suoraa huutoa karjui 40 (!!!) minuuttia putkeen. Mikään ei auttanut, sylissä ei pysynyt ja yritin siirtää huomiota toisaalle. Sain sentään ulkovaatteet riisuttua ja lopulta annoin lapsen vain huutaa mahallaan lattialla. Välillä kävin kysymässä, että onko valmis rauhoittumaan, haluaako syliin, mutta ei. Maitoa joi välissä ja sama huuto vain jatkui ja jatkui, kunnes oli valmis tulemaan syliin ja lopettamaan.
Kuulostaako ihan normaalilta? En tunnista enää lastani ollenkaan tuosta uhmiksesta! Ennen niin rauhallinen, nyt suuttuu heti, jos joku ei mene hänen mielensä mukaan ja sitä raivoa riittää...
Kommentit (7)
Rauhallisesti ja riehaantumatta itse. Lapsi testaa hyväksytkö hänet, vaikka heittäytyykin "tuhmaksi" ja sinun tehtäväsi on näyttää yhä uudelleen, ettet hylkää. Eli älä järjestä hylkäämiskokemuksia. Tuo menee ohi, kun vanhemmat pysyvät johdonmukaisina ja lempeinä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Minusta kuulostaa hyvälle, että antaa lapsen itkeä itkunsa vaikka lattialla mahallaan, ja käy vähän väliä rauhallisesti juttelemassa/tarjoamassa syliä. Jos yrittää kovasti saada lapsen rauhoiteltua, siinä menee vaan itseltään hermo. Kyllä se siitä :)
[quote author="Vierailija" time="28.04.2015 klo 14:51"]
Rauhallisesti ja riehaantumatta itse. Lapsi testaa hyväksytkö hänet, vaikka heittäytyykin "tuhmaksi" ja sinun tehtäväsi on näyttää yhä uudelleen, ettet hylkää. Eli älä järjestä hylkäämiskokemuksia. Tuo menee ohi, kun vanhemmat pysyvät johdonmukaisina ja lempeinä.
[/quote]
No mistä se hylkäämiskokemus tulee?
Kiitos vastauksesta. Pysyn kyllä itse rauhallisena, kun ymmärrän että nämä kiukuttelut kuuluu kehitykseen, mutta onko se hylkäämistä, jos jättää lapsen kiukkuamaan lattialle ja alkaa vaikka vieressä laittaa ruokaa? Eli kannattaisiko koko kiukun ajan olla lapsen vieressä ja rauhoitella, vaikka siinä menisikin puoli tuntia?
Ap
No et lähde tuohon mukaan. Eihän arjesta tule mitään jos lasta pitää koko ajan seurata kun se huutaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
[quote author="Vierailija" time="28.04.2015 klo 14:56"]
[quote author="Vierailija" time="28.04.2015 klo 14:51"]
Rauhallisesti ja riehaantumatta itse. Lapsi testaa hyväksytkö hänet, vaikka heittäytyykin "tuhmaksi" ja sinun tehtäväsi on näyttää yhä uudelleen, ettet hylkää. Eli älä järjestä hylkäämiskokemuksia. Tuo menee ohi, kun vanhemmat pysyvät johdonmukaisina ja lempeinä.
[/quote]
No mistä se hylkäämiskokemus tulee?
[/quote]
Minun mielestäni siitä, että lapsi jätetään yksin selviämään liian suuren tunnepuuskan kanssa. Voi olla vaikka armoton kiukkukohtaus, jonka seurauksena äiti tai isä marssii kaupassa/ leikkipuistossa/ kadulla melkein silmänkantamattomiin. Niin että lapsi oikeasti joutuu pelästymään, että "se voi tosiaan hävitä". En myöskään oikein ole arestin kannattaja, koska esim. omaan huoneeseen eristämällä osoitetaan, että lapsi ei kelpaa silloin kun tuntee negatiivisia asioita. Olen kasvattanut paljon sylillä.
Sitä piti vielä kysyä, että miten vanhempana pitäisi näihin uhmakiukkuihin reagoida? Saako lasta edes jättää tuolla tavalla huutamaan lattialle, jos mikään ei auta?
Ap