Koko kylä kasvattaa vai vain kylä kasvattaa?

Menee hermo mun ystäväni lapsiin! Perhe on omaksunut hieman kieroutuneella tavalla tämän uljaan aatteen "koko kylä kasvatta". Heillä se menee niin, että kaikki muut saa kasvattaa, vaikka koko kylä, kunhan heidän ei tarvitse laittaa tikkua ristiin.

Äiti on herttainen ja hyväsydäminen mutta tekee lapsilleen karhunpalvelusta ollessaan aina vaan mukava äiti ja jättäessään vastuun kasvatustoimenpiteistä ja kurinpidosta muille. Kurinpitotilanteet ovat pelkkää farssia, isä ei ota kantaa ja äiti piipittää aikansa kunnes sanoo joko "kutsutaanko isä paikalle?" tai toteaa seurassa olevalle perheen ulkopuoliselle aikuiselle, muka vitsinä "hoida sä tämä!" ja lapselle naureskellaan samaa vitsiä jatkaen: "pertti-setä/paula-täti tuleekin nyt selvittämään tämän asian jos et tottele!" Ja lapsi ei tottele, ei vanhempiaan eikä ketään muutakaan aikuista ja tilanne kuitataan naureskelemalla.

Nyt ollaan sitten tilanteessa että kakarat viihdyttävät itseään alakouluikäisinä jo näpistelemällä kaverilta tavaroita joko koulussa tai kaverin kotona, valehdellaan aikuisille täysin naama pokkana, ei uskota eikä kunnioiteta ketään - edes opettajia tai muita vanhempia. Ja kotona asiaa päivitellään lähinnä siitä näkökulmasta miten noloa on kun wilma laulaa harva se päivä negatiivista postia opettajalta, todistuksessa ollaan arvioinnissa jossain tyydyttävän ja välttävän korvilla ja luokkakavereiden vanhemmat kertovat uusista näpistyksistä.

Onko siis ihme että lapsi, joka saa aina kaiken, eikä koskaan tunne tekevänsä väärin vaikka tietää tekevänsä väärin, alkaa hakemaan huomiota koko ajan vakavammin keinoin? Missä vaiheessa kylä saa oikeasti alkaa kasvattamaan, etenkin näitä vanhempia? Millainen nuori ja aikuinen kasvaa lapsesta, joka on sepittänyt valheita ja elänyt omassa fantasiamaailmassaan jo alle kouluikäisenä ja nyt koulutaipaleen alussa jo osoittaa kleptomaanikon piirteitä? Millä vanhemmat saadaan ymmärtämään että lapsi ei tarvitse tuhansien eurojen edestä tavaraa ja aktiviteettiä vaan joskus tarvitaan myös pettymyksiä jolloin opitaan arvostamaan sitä mitä on saatu? Rajat on rakkautta edelleen ja koko kylä voi kasvattaa vain jos vanhemmat kunnioittavat toisia vanhempia.