Miten pääsen tän eron yli?:' (
Pari kuukautta sitten mieheni jätti minut lähes 8 yhdessä eletyn vuoden jälkeen. Meillä ei ole lapsia. Meillä oli erimielisyyksiä (ei ollut kolmatta osapuolta) ja mieheni koki ettei enää jaksa olla kanssani ja käydä selvittämään välejämme... Minä olisin halunnut selvittää, koska olen sitä mieltä, että asiat riitelevät, eivät ihmiset! Olen muuttanut pois, mutta en ole päässyt erosta irti yhtään. Mieheni on tavannut hiljattain naisen, joka kiinnostaa häntä... Olen ihan maassa, en tiedä kuinka pääsen tästä yli. Mieheni ei halua katkaista välejämme, vaan haluaisi olla" kaveri" . En taida kuitenkaan pystyä siihen, kun hän jo rakentaa uutta elämää ja itse olen kiinni entisessä. Rakastan vielä miestäni yli kaiken. Yhteyttä olemme pitäneet poismuutettuani säännöllisesti, mieheni mm. soittelee ja sanoo välittävänsä, mutta silti sanoo tämän olevan lopullista. Tuntuu, että kuolen, työ on tällä hetkellä ainut mitä minulla tällä hetkellä on ja tunnen itseni täysin arvottomaksi. Kertokaa omista kokemuksistanne, kiitän jo etukäteen!
Kommentit (4)
mutta sen sanon että sinä olet tehnyt mitä pystyt ja enempää et voi tehdä. Jotenkin kuulostaa siltä että miehelle tuo " riita" on ollut tekosyy eroon. Siis vaikka kolmatta osapuolta ei eron aikaan vielä ollut niin se että hänellä nyt jo tuntuu olevan uusi niin vaikuttaa siltä että hän on heti ollut haku päällä. Tosi ikävää että just joulun alla on ero tullut ja voin kuvitella kuinka kipeää tekee näin äkkiä nähdä että mies jatkaa vaan elämäänsä. Ei 8 vuoden suhde voi unohtua yht äkkiä, ei voi olla normaalia. Onko mies jo ennen eroa alkanut tuntu etäiseltä?
Hyvää joulua sulle ja kyllä sinä löydät miehen vierellesi. Nyt jos et pysty vielä olemaan miehesi kaveri niin sano se hänelle. Jos hän sinusta välittää niin hän ymmärtää antaa sulle aikaa. Jaksamista.
Et muuten pääse irti. Kahdeksan vuotta ja sitten ero, kuulostaa kamalalta:( Tsemppiä!
Et voi pajkottaa toista rakastamaan itseäsi. Ja mitä tulee yksipuolisesta rakkaudesta pidemällä tähtäyksellä, ei mitään...
Joku päivä vielä tulet huomaamaan, että kyllä se ero oli oikea ratkaisu. Kohtaat vielä miehen, jonka kanssa olet onnellisempi kuin olit tämän exäsi kanssa.
masentaa ja pitää yllä turhaa toivoa. Yritä vaan sinnitellä, kyllä se aurinko paistaa risukasaankin joskus.