kandilukko- en saa kirjoitettua,edes aloittanut vielä
Kauheat paineet. Mitä neuvoja muilta samojen juttujen kans painivilta?
Kommentit (16)
Mulla jäi yliopisto-opinnot kesken kun en keksinyt aihetta kandityölle. Nyt opiskelen merkonomiksi ja jännitän että koska tässä tulee vastaan joku yhtä ylitsepääsemätön juttu. Mutta huojentavaa kuulla että jollakin muullakin lukko tulee jo kandista eikä vasta gradusta mikä olisi ollut aika paljon sosiaalisesti hyväksyttävämpää.
Tsemppiä. Aloitat vain kirjoittamaan.
Mun pitäisi kirjoittaa 30 sivun kirjoitelma + tehdä tunin esitys yhdelle maisteri-kurssille. Onneksi on vasta kuukauden päästä niin voi vielä himmailla. Kyllä se sitten tulee kun vain alkaa kirjoittamaan.
Mulla on AMK:on opinnäytteen kanssa lukko. Yliopistoonkin piti vielä mennä, mutta ei taida onnistua.
Semmonen olo, että olen iha paska kirjoittaja, ja lähteitä tosi paljon. Ja kun aloitan kirjoittamaan, ajatukset ihan solmussa. Ja hävettää teksti jota tuotan. Koska suhtaudun intohimoisesti aiheeseen, niin siksikin näin kovat paineet.. -ap
Mä jaoin mun työn ajanjaksolle, jolloin sen on valmistuttava. Jaoin viikot niin, että yhtenä viikkona kerään aineiston (kirjastot, nettiartikkelit, muu aineisto). En tehnyt sillä viikolla yhtään mitään muuta, enkä miettinyt mitään muuta. Koko viikko oli pelkkää aineistonkeruuta.
Toisella viikolla hahmottelin sisällysluettelon johdannosta lähdeluetteloon. Kun tiesin, mitä piti kirjoittaa ja missä järjestyksessä, oli paljon helpompi kirjoittaa. Jaoin otsikoiden mukaan kirjoitustyön tuleville viikoille.
Kaksi kuukautta meni, oli vapaa-aikaa ja aikaa tehdä muutakin. Kun oli selkeät suunnitelmat, enkä yrittänyt koko ajan tehdä isoa hommaa, vaan joka viikolle oli joku selkeä, pienempi homma, työ eteni.
Tämä toimi mulle, ei kaikille. Toivottavasti oli jotain apua sullekin.
Mieti kenelle sen työn kirjoitat ja miksi. ITSELLESI. Ei ne opiskelijakaverit ja professorit ym. sinun tekelettäsi muista enää vähän ajan päästä.
[quote author="Vierailija" time="15.03.2015 klo 15:02"]
Mieti kenelle sen työn kirjoitat ja miksi. ITSELLESI. Ei ne opiskelijakaverit ja professorit ym. sinun tekelettäsi muista enää vähän ajan päästä.
[/quote]No sekään ei paineita helpota, koska aihe ei mulle ole merkityksetön vaan juuri päinvastoin. -ap
Aika noloa jos ei yhtä kandintyötä pysty tekemään, ehkä kaikille parempi olisi jos antaisit olla ja lähtisit AMKiin. En sano tätä ilkeyttäni, vaan koitan säästää APta isommilta murheilta joita tulee jos joku pelkkä kandintyö on näin big deal
Mä kirjoitin työn viikossa. Kandista ei pidä ottaa paineita.
[quote author="Vierailija" time="15.03.2015 klo 15:07"]
Aika noloa jos ei yhtä kandintyötä pysty tekemään, ehkä kaikille parempi olisi jos antaisit olla ja lähtisit AMKiin. En sano tätä ilkeyttäni, vaan koitan säästää APta isommilta murheilta joita tulee jos joku pelkkä kandintyö on näin big deal
[/quote]Niin minustakin kuulostaa vähän nololta ääneen sanottuna, siksi kirjoitankin täällä anonyymisti :D -ap
[quote author="Vierailija" time="15.03.2015 klo 15:08"]
Mä kirjoitin työn viikossa. Kandista ei pidä ottaa paineita.
[/quote]No tuo helpottaa kuulla, ettei vielä ole liian myöhäistä. -ap
Eli olet hyvässä vauhdissa jo, mutta itse kirjoittaminen takkuaa? Kokeile ottaa iso paperi ja kirjoita siihen kaikki pääkohdat mitä pitäisi kandin tekstistä/teoriaosuudesta löytyä. Sitten etsit oikeat jutut lähteistä ja merkkaat vaikka sivunumerot ja sitten alat kirjoittaa puhtaaksi.
[quote author="Vierailija" time="15.03.2015 klo 15:05"]
[quote author="Vierailija" time="15.03.2015 klo 15:02"]
Mieti kenelle sen työn kirjoitat ja miksi. ITSELLESI. Ei ne opiskelijakaverit ja professorit ym. sinun tekelettäsi muista enää vähän ajan päästä.
[/quote]No sekään ei paineita helpota, koska aihe ei mulle ole merkityksetön vaan juuri päinvastoin. -ap
[/quote]
Voin taata että yleensä mielenkiinnon kohteet vaihtuu muutaman vuoden välein. Jos aihe tuntuu liian henkilökohtaisesti merkitykselliseltä, voit pyytää proffalta tm. toisen aiheen. Tarkoitus on vain kirjoittaa tieteellinen opinnäytetyö, ei tutkia omaa itseä tai ratkaista henkilökohtaisia ongelmia tms. Opintotuki on sitten tästä "työstä" maksettu palkka.
Kyse ei tosiaan ole maailmaaräjäyttävän suuresta työstä, älä siis paineile asian kanssa liikaa. Tee kuitenkin huolella - tässä auttaa selkeä suunnitelma.
Mieti aihe (se sulla tais ollakin), tutustu teoriataustaan ja kirjoita eka ne taustaluvut ja johdanto TAI edes kattava suunnitelma niistä. Tähän kannattaa panostaa, se auttaa takuuvarmasti läpi työn. Sit mietit aineistonkeruutavan: haastatteluja? Kyselylomake? Havainnointia? Sen jälkeen vaan aineistonkeruuhommiin. Saatu aineisto on helppo kirjoittaa auki ja analysoida, se on mun mielestäni todellakin vähätöisin homma.
Sit vaan tsekkaat koko hoidon läpi, katsot vastaako teoriatausta ja johdanto asioita analysoidussa aineistossa. Tarkoituksena on kuitenkin tehdä eheä, yhtenäinen työ. Lähteet kuntoon ja voilà!
Niin ja hei, jos teillä on ohjausta saatavilla OTA SITÄ VASTAAN. Turha häpeillä, se ei vie työtä eteenpäin. Rohkeasti vaan ohjaajan puheille!
16 jatkaa vielä: toi toki saattaa päteä vaan tietynlaisiin kanditöihin. Meillä humanistisessa tiedekunnassa tuo kuvailemani toimintatapa on hyvin perinteinen. Muista tiedekunnista en tiedä, mutta tässäkin asiassa ohjaus auttanee.
Älä ajattele sitä liian isona ponnistuksena. Oikeastaan se on aivan pieni homma. Itse keräsin aineiston parissa päivässä. Yksi päivä haastatteluihin ja analyysiin. Kirjoittaminen tuli ihan itsestään. Aloita heti vaikka aineiston keräämisellä. Se on oikeasti ihan pieni työ koko kandi! Eihän siitä vaaditakaan mitään laajaa ja tajunnanräjäyttävää. Pidä rima matalalla ja tavoittele vaan läpipääsyä. Kukaan ei koskaan tule tarkistamaan esim. työhaastattelussa mitään kandin arvosanaa.