Ihmettelen miksi mulle määrättiin alunperin psyykelääkkeet
Ilman että koin edes olevani masentunut. Pameja ja SSRI. Söinkin lääkkeitä sitten 10 vuotta... Nyt pari vuotta elänyt ilman ja tuntuu että tilanne on sellainen että aidosti tarvitsisin lääkityksen. Elän kuin epätodellisessa sumussa. En vain osaa hakea apua... Voiko nuo lääkkeet muuttaa aivokemiaa niin ettei enää selviä ilman?
Kommentit (19)
Lääkkeitähän ei ole pakko ottaa eikä syödä. Jos koet ne turhiksi, älä ota. Ja kymmenen vuotta?!
En kokenut olevani masentunut silloin kun minulle määrättiin lääkitys (13-14-vuotiaana). Perheessämme oli tapahtunut tuolloin paljon vastoinkäymisiä lyhyen ajan sisällä ja lääkäri sanoi lääkkeiden helpottavan oloa. Nyt ajateltuna ihmettelen suuresti miksi noin nuorelle on ensisijaisesti määrätty mielialalääkkeitä kriisitilanteen keskellä.
Tällä hetkellä koen aidosti olevani... - Ap
[quote author="Vierailija" time="08.05.2015 klo 00:45"]Lääkkeitähän ei ole pakko ottaa eikä syödä. Jos koet ne turhiksi, älä ota. Ja kymmenen vuotta?!
[/quote]
Ei minulla ollut vaihtoehtoja kieltäytyä. Olin lapsi.
[quote author="Vierailija" time="08.05.2015 klo 00:50"]
[quote author="Vierailija" time="08.05.2015 klo 00:45"]Lääkkeitähän ei ole pakko ottaa eikä syödä. Jos koet ne turhiksi, älä ota. Ja kymmenen vuotta?! [/quote] Ei minulla ollut vaihtoehtoja kieltäytyä. Olin lapsi.
[/quote]
Juttelepa vanhempiesi kanssa.
[quote author="Vierailija" time="08.05.2015 klo 00:54"][quote author="Vierailija" time="08.05.2015 klo 00:50"]
[quote author="Vierailija" time="08.05.2015 klo 00:45"]Lääkkeitähän ei ole pakko ottaa eikä syödä. Jos koet ne turhiksi, älä ota. Ja kymmenen vuotta?! [/quote] Ei minulla ollut vaihtoehtoja kieltäytyä. Olin lapsi.
[/quote]
Juttelepa vanhempiesi kanssa.
[/quote]
Vanhempani eivät olleet enää tuolloin elämässäni läsnä... Liittyen juuri noihin vastoinkäymisiin ja miksi minulle ne lääkkeetkin määrättiin.
Ei millään pahalla mutta tää stoori ei nyt ole kovin uskottava.
Mutta totta se on silti... Vasta nyt olen todella alkanut käsitellä lapsuuteni traumoja, kun ikää on tullut lisää. Ja ahdistaa todellisuus niin paljon että todella tarvitsisin keskusteluapua ja mahdollisesti sen lääkityksenkin. Mutta edelleen jaksan ihmetellä tuota miten se määrättiin alunperin jo noin nuorena, ja ensinäkemältä. Vaikka elämäntilanne olikin hankala.
En vaan ymmärrä, kuka lääkäri on pameja määrännyt kymmenen vuotta.
Mutta miksi et mene lääkäriin kertomaan tunteestasi. Ja pyydä myös ne surullisenkuuluisat kilpparikokeet. Ja kerro miltä tuntuu. Itselläni oli tuo aivosumu, siinä on psyykkiset ja fyysiset oireet niin säälittävän sekaisin.
Hae apua! Minä en hakenut, olin niin väsynyt.
Soita aika terveyskeskukseen, sitä kautta asiat lähtevät eteenpäin. Usko! Itse vedin itseni piippun, tiedät mitä ihminen sitten yrittää.
Tiedän, tai ymmärrän, miltä tuo sumu tuntuu. Älä pitkitä asiaa ! Itse olen nyt lopettelemassa lääkkeitä, lamictalista en luovu,se pitää minut elossa.
Mutta tuossa osa omaa tarinaani. Hae apua!
Totta että ennen noita lääkkeitä määrättiin ihan liian helposti. Nykyään on tiukennettu paljon, varsinkin rauhoittavia määrätään nykyään vain äärimmäistilanteissa. Ei varmasti tänä päivänä määrättäisi alle 14v olevalle, ainakaan kovin helposti.
Mulla on vähän sama. Määrättiin nuorena lääkkeitä ja söin niitä. Parin vuoden päästä ne lopetettiin, samoin terapia. Aloin aika nuorena sitten juomaan ja vasta kun lopetin juomisen ja aloin elämään raitista elämää, kaikki lapsuusajan muistot välähti mieleen. Tai siis ei ne yhtäkkiä välähtäneet kaikki kerralla vaan muisti palaili pätkittäin. Silloin kun kävin terapiassa koin etten sitä tarvitse, vaikka kun tarkemmin ajattelee niin oikea syy oli varmaankin epäluottamus hoitotahoon ja dissosisaatioreaktio. Nyt en siis ole enää käynyt vuosiin terapiassa mutta olisi varmaan syytä mennä. Minun onni on se että satuin löytämään erään vertaistukiryhmän, missä olen saanut puhua. Ehkä lääkkeistäkin voisi olla jotain apua vaikka en haluaisi. Mieli on ollut maassa ja nukkuminen on kehnoa.
Kannattaa ap sun varmaan mennä käymään lääkärissä?
Ei todellakaan ole mitenkään epäuskottava tarina. Paitsi jonkun tynnyrissä asuneen mielestä
[quote author="Vierailija" time="08.05.2015 klo 01:12"]En vaan ymmärrä, kuka lääkäri on pameja määrännyt kymmenen vuotta.
Mutta miksi et mene lääkäriin kertomaan tunteestasi. Ja pyydä myös ne surullisenkuuluisat kilpparikokeet. Ja kerro miltä tuntuu. Itselläni oli tuo aivosumu, siinä on psyykkiset ja fyysiset oireet niin säälittävän sekaisin.
Hae apua! Minä en hakenut, olin niin väsynyt.
Soita aika terveyskeskukseen, sitä kautta asiat lähtevät eteenpäin. Usko! Itse vedin itseni piippun, tiedät mitä ihminen sitten yrittää.
Tiedän, tai ymmärrän, miltä tuo sumu tuntuu. Älä pitkitä asiaa ! Itse olen nyt lopettelemassa lääkkeitä, lamictalista en luovu,se pitää minut elossa.
Mutta tuossa osa omaa tarinaani. Hae apua!
[/quote]
Ei pameja määrättykään kun pieni satsi alkuun! Ja tarvittaessa, ei säännöllisesti. Pahoittelut etten ilmaissut sitä selkeämmin. Tuo SSRI-lääkitys siis jatkui useamman vuoden, jonka jälkeen kokeilussa kerkesi olla vielä pari muuta mielialalääkettä, ennen kuin halusin omasta tahdostani lopettaa lääkkeiden syönnin kokonaan. Olen nyt jälkikäteen pohtinut vain tuota ikäasiaa enemmän ja olen hieman katkerakin. Onko kohdallani oikeasti se lääkitys ollut ehdoton jo noin nuoresta saakka... eikö keskusteluapu olisi riittänyt. - Ap
Minulle myös määrättiin nuorena ja söin lääkkeitä 8vuotta. Olen monesti miettinyt et varmasti lääkkeet ovat muuttaneet jotenkin kun en myöskään ollut silloin masentunut muusta kuin elämäntilanteesta johtuen. Lääkäri aina vaan uusi reseptin koska sain pahat vieroitusoireet jos yritin lopettaa. Lopulta vieroitin itse itseni usean kuukauden ajan ja nyt ollut ilman lääkitystä 7vuotta.
Vanhat traumat kannattaa ehdottomasti käsitellä alta pois. Tottakai murrosikäinen "shokissa oleva" nuori käsittelee asioita eri tavalla kuin aikuinen, joka on saanut jo hieman etäisyyttä vanhoista kokemuksistansa.
Paras hoitotulos saadaan psykoterapia ja lääkkeet yhdistelmällä. Lääkkeet ei kaikilla edes toimi ja lievemmissä häiriöissä riittäisi pelkkä terapia. Terveyskeskukseen psykologin juttusille ap! Lapsuuden vaikeet kokemukset käyt purkamassa sielä terapiassa, yksin ei kannata jäädä masennuksen kanssa!
Älä menneitä lääkityksiä mieti! Mieti vaan tämänhetkistä tilannettasi. Oliko siis pointtisi vaan se, että mietit, miksi sinulle määrättiin lääkkeitä silloin, kun olit nuori?
Joitakin vuosia sitten oltiin niin innoissaan noista ssri -lääkkeistä, että niitä määrättiin kaikille, jotka vähänkään voivotteli.
No et ollut lapsi koko lääkkeiden syöntiajan
Tai sitten masennuksesi on uusinut.