"RKP:n valta on murrettu – Suomi saa mahdollisuuden uudistaa kieltenopetuksen"
"Perussuomalaiset Nuoret iloitsee yhden asian puolueen tiputtamisesta oppositioon monikymmenvuotisen valtakauden jälkeen. Ruotsalainen kansanpuolue on jarruttanut lähes 40 vuotta Suomelle tärkeitä kieliuudistuksia pitäen kiinni yhdestä asiasta: ruotsin kielen rajusti ylimitoitetusta asemasta.
- Suomi on vientivetoinen maa. Koulutusjärjestelmämme on huippuluokkaa, mutta ruotsin kielen opetus vie resurssit kansalaistemme varustamiselta suurten maailmankielten osaamisella. Tarvitsemme kipeästi uusia suhteita yritysten välille ympäri maailman, ja se ei vain englanniksi ja ruotsiksi onnistu, toteaa Perussuomalaisten Nuorten puheenjohtaja Sebastian Tynkkynen.
Perussuomalaiset Nuoret vaatii, että seuraavan neljän vuoden aikana suuria uudistuksia tehtäessä kieltenopetus muutetaan tukemaan asetettuja kansainvälisyystavoitteita. Suomalaiset nuoret selkeällä enemmistöllä toivovat saavansa valita opiskelemansa kielet itse.
- Tämä on tuhannen taalan paikka. Kieltenopetusta on täysin mahdoton uudistaa, jos RKP on hallituksessa. Seuraavat neljä vuotta on käytettävä tehokkaasti, jotta 40 vuotta jatkunut lehmänkauppa, jonka seurauksena pakkoruotsi aikanaan juntattiin lainsäädäntöön, saadaan purettua. Nyt ei enää odoteta ihmeitä, vaan tehdään niitä, Tynkkynen herättelee."
Kommentit (10)
uudessa opetussuunnitelmassa 2016 ruotsi on alkamassa jo kuudennelta luokalta... eli meno vain pahenee pakkoruotsittamisen suhteen. Sitäpaitsi tuo on persunuorten kommentti. Onko heillä todellista valtaa puolueessa? Ja onko persuilla niin paljon valtaa hallituksessa, että saisivat näkemyksensä läpi. Hallituksessa on kuitenkin mukana kokoomus, jossa saattaa olla mukana ruotsinkielimyönteisiä ihmisiä.
Minulle pakkoruotsi on ihan yksi hailee. Ei kaada maailmaani, jos lapseni joutuu jatkossakin opiskelemaan ruotsia. Ei sillä kielellä silti käytännössä täällä mitään tee, mutta osaapahan lukea tavaroiden tuoteselosteet myös ruotsiksi :///
[quote author="Vierailija" time="07.05.2015 klo 20:20"]
uudessa opetussuunnitelmassa 2016 ruotsi on alkamassa jo kuudennelta luokalta... eli meno vain pahenee pakkoruotsittamisen suhteen.
[/quote]
Tämänhän ovat kaikki opetusalan asiantuntijat todenneet virheeksi, sillä ruotsin osaaminen ei tule paranemaan, samoin kunnat ovat todenneet tämän tulevan hyvin kalliiksi, koska ala-asteille ei tällä hetkellä ole ruotsin opettajie.
Ehkä tämä älyvapaa päätös voidaan vielä perua? Sehän tehtiin vain RKP:n vaatimuksesta. Alkuperäisessä suunnitelmassa ei ollut pakkoruotsin aikaistusta. Nyt kun RKP saatiin pihalle, voidaan palata alkuperäiseen suunnitelmaan?
Kyllä nyt suomenkielisiä pakkoruotsia fanittavia lähiömammoja vituttaa. :D
RKP tulee asettamaan ansoja ja esteitä jottei pakkoruotsista ikinä päästäisi eroon. Korruptio rehottaa.
[quote author="Vierailija" time="07.05.2015 klo 19:50"]
Kyllä nyt suomenkielisiä pakkoruotsia fanittavia lähiömammoja vituttaa. :D
[/quote]
härregyyd, kun se calle on nii lutunen!
Ei sitä pakkoruotsia pysty purkamaan ensi hallituksen aikana, koska siitä oli juuri äsken äänestys.
[quote author="Vierailija" time="07.05.2015 klo 19:51"]
Ei sitä pakkoruotsia pysty purkamaan ensi hallituksen aikana, koska siitä oli juuri äsken äänestys.
[/quote]
Kyllä uusi äänestys saadaan aikaiseksi jos halutaan.
[quote author="Vierailija" time="07.05.2015 klo 19:51"]
Ei sitä pakkoruotsia pysty purkamaan ensi hallituksen aikana, koska siitä oli juuri äsken äänestys.
[/quote]
Tuossa äänestyksessa vain oltiin hyväksymättä kansalaisaloitetta. Siinä ei otettu kantaa pakkoruotsin puolesta. Hylätty aloite ei muodosta päinvastaista hyväksyvää kantaa. Esim. yksityiskohdiltaan hieman erilailla muotoiltu aloite voisi hyvinkin saada enemmistön puolelleen. Ja muutenkaan edellisen eduskunnan päätökset eivät sido uutta eduskuntaa.
Pakkoruotsittajat vielä kehtaavat kutsua itseään arvoliberaaleiksi. Tosi liberaalia kielipolitiikkaa.
[quote author="Vierailija" time="07.05.2015 klo 19:52"]
[quote author="Vierailija" time="07.05.2015 klo 19:51"]
Ei sitä pakkoruotsia pysty purkamaan ensi hallituksen aikana, koska siitä oli juuri äsken äänestys.
[/quote]
Kyllä uusi äänestys saadaan aikaiseksi jos halutaan.
[/quote]
Tämä on ainoa asia, missä tuen persuja koko sielullani ja sydämelläni. Monelle varmaan tulee ylltyksenä tieto, että vasemmistossa pakkoruotsin vastustus on jopa viläkin kovempaa, kuin persuissa. Näin on kuitenkin taloustutkimuksen tutkimuksessa selvinnyt. Kysely tehtiin siis kaikkien puolueiden äänestäjille.
Persujen kokemattomuus vaan tuli esiin, kun he lähtivät yksin ajamaan tätä asiaa. Heidän olisi ehdottomasti pitänyt kerätä asian taakse kansanrintama yli puoluerajojen. Ensi kerralla kun tehtaillaan uusi aloite, niin silloin mukaan muidenkin puolueiden pakkoruotsinvastustajat, niin aloittella on jo mahdollisuuksiakin mennä läpi.