Lue keskustelun säännöt.
Kamala ahdistus!! Tarvitsen kaiken avun!
14.11.2014 |
Moi! Olen kohta täyttämässä 18 ja mua on ahdistanut jo noin vuoden verran ja nyt lähiaikoina se on vaan pahentunut! En todellakaan tiedä mitä teen, en jaksa miettiä mitä teen. Minulta on lähtenyt elämän halu kokonaan.. En halua enkä pysty puhumaan poikaystävällenikään asiasta, sillä pelkään karkottavani hänet luotani ajatuksillani. Olen kyllä sanonut hänelle että ahdistaa ja hän on lohduttanut, mutta minusta tuntuu, että hänellä menee hermot ja toivo minun suhteeni kun mikään ei tunnu auttavan. Siksi en uskalla puhua hänelle tästä. Ahdistus ei vaan lähde pois. En ole kertonut todellakaan kaikkia ajatuksiani hänelle. Minusta tuntuu että olen aivan paska tyttöystävä... En uskaltaisi mennä kenellekkään ammattilaiselle puhumaan. Asia on todella pitkä ja monimutkikas joten varmaan vaikea samaistua tilanteeseen. Menisi kyllä ikä ja terveys jos alkaisin kaikki asiat yksityiskohtaisesti kertomaan. Tarvitsisin vaan jotain lohtua ja apua, että jaksaisin!
Kommentit (14)
Muru! Voitko puhua äidillesi/isällesi? Elämäntuskaa...jos murrosikä on jo ohi? Hae juttuseuraa läheisistäsi, onko niitä? Kyllä se siitä kirkastuu!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Tiedätkö, mulla just sama tilanne! Joinakin päivinä kyllä menee ihan hyvin, mutta silti ahdistus tulee jossain välissä, eikä meinaa lähteä pois. Rinnassa tuntuu paine ja kurkussa on ihan kuin jokin pala. Koulussa käyntikin meinaa olla hieman hankalaa, kun haluttaisi juosta huutaen pois.
Tsemppiä sulle ap!
-itsekkin kohta 18
[quote author="Vierailija" time="14.11.2014 klo 20:34"]Tiedätkö, mulla just sama tilanne! Joinakin päivinä kyllä menee ihan hyvin, mutta silti ahdistus tulee jossain välissä, eikä meinaa lähteä pois. Rinnassa tuntuu paine ja kurkussa on ihan kuin jokin pala. Koulussa käyntikin meinaa olla hieman hankalaa, kun haluttaisi juosta huutaen pois.
Tsemppiä sulle ap!
-itsekkin kohta 18
[/quote]
Lisään tähän vielä, että minullekkin ammattiavun hankkiminen on kynnys, jota en ole pystynyt/en luultavasti pystykkääb ylittämään. Vanhempiani en halua huolestuttaa ja kavereille asiasta puhuminen vaikuttaa joltain säälin kerjäämiseltä.
kiitos kannustuksesta kaikki! Ja äitiäni en halua huolestuttaa myöskään enempää.. Puolitoista vuotta sitten viiltelin pari viiltoa käteeni (tyhmä kun olin), mutta olin silloin jo todella ahdistunut ja varmaan masentunut. Äiti näki jäljet kädessä ja huomasin kuinka hän oli huolissaan, mutta vaihdoin aihetta aina tai poistuin vain paikalta kun hän jotain yritti siitä puhua. Kuoleman tapauksia suvussani on tapahtunut paljon viime vuosien aikana (raskain oli isänu kuolema viime vuonna) ja stressia on aivan älttömästi koulun takia. Ja tosiaan välilä on ihan hyviä päiviä mutta suuremman osan ajasta ahdistaa rintaa ja myös mieltä. Enkä uskalla ammatti apua hakea vaikka olisi varmaan ihan suotavaa?
[quote author="Vierailija" time="14.11.2014 klo 20:42"]kiitos kannustuksesta kaikki! Ja äitiäni en halua huolestuttaa myöskään enempää.. Puolitoista vuotta sitten viiltelin pari viiltoa käteeni (tyhmä kun olin), mutta olin silloin jo todella ahdistunut ja varmaan masentunut. Äiti näki jäljet kädessä ja huomasin kuinka hän oli huolissaan, mutta vaihdoin aihetta aina tai poistuin vain paikalta kun hän jotain yritti siitä puhua. Kuoleman tapauksia suvussani on tapahtunut paljon viime vuosien aikana (raskain oli isänu kuolema viime vuonna) ja stressia on aivan älttömästi koulun takia. Ja tosiaan välilä on ihan hyviä päiviä mutta suuremman osan ajasta ahdistaa rintaa ja myös mieltä. Enkä uskalla ammatti apua hakea vaikka olisi varmaan ihan suotavaa?
[/quote]
Mullakin viiltoja nilkoissa, oon saanut silti aina peitettyä, ettei kukaan ole nähnyt. Mene nyt rohkeesti vaan vaikka koulupsykologille! Minäkin aijon jos tämä pahenee. Varmasti auttaa kun saa puhuttua jollekkin, joka tosissaan haluaa auttaa :)
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Hormonaaliset muutokset voivat ja saavat aikaan ahdistusta, kiukkua, epätoivoa ja kaikkia outoja tunteita. Silloin kun minä olin teini oli muotia olla masentunut ja ahdistunut joten sovin joukkoon. Olet ehkä herkempi ihminen kuin toiset, tämä tasoittuu kun ikää tulee, ei poistu, mutta tasoittuu. Onko sinulla joku kaveri kenelle voisit avautua? Ahdistuksesi on kenties pahentunut kun et enään puhu siitä, yleensä puhuminen auttaa varsinkin naisilla. On yleistetty ja pitää paikkaansa ainakin omalla kohdallani että kun naisella on murhe auttaa siitä puhuminen auttaa, jo pelkkä asian vatvominen, spekulointi ja jutustelu helpottaa, ikään kuin asia olisi melkein kuin ratkennut. Miehillä sen sijaan puhuminen ei auta vaan miehet tahtovat asiaan ratkaisun ja asiasta puhuminen stressaa lisää.Jos sinustakin tuntuu että puhuminen helpottaa niin kerro poikaystävällesi että haluat puhua ongelmastasi koska se auttaa et siksi että haluaisit ratkaisun, kerro että se että saat jutella helpottaa oloasi.
Isäsi pääsi seuraavaan parempaan elämään. Älä liikaa murehdi, ei isäsikään olisi sitä tahtonut. Hanki mukavia harrastuksia ja kavereita. Elämässä pitää olla alamäkiä että osaa arvostaa niitä hetkiä kun kaikki on hyvin.
t. mistään mitään tietämätön keittiöpsykologi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Avun hakeminen ei ole heikkoutta vaan rohkeutta että uskaltaa kohdata oman masennuksen ja mahdolliset ongelmat. Kannattaa vain reilusti hakeutua juttelemaan ammatti-ihmisen kanssa. Nämä ihmiset on tottuneita kuulemaan asioita laidasta laitaan ja osaavat auttaa selvittämään tilanteita ja tunteita. Ei ole olemassa mitään niin monimutkaista ettei sitä voisi ammattiauttajan kanssa lähteä selvittämään. Ja kaiken lisäksi ovat vaitiolovelvollisia.
Itse turvauduin psykologiin ja psykiatriin nuorena masennuksen takia ja sain apua. Nyt vain reippaasti kouluterkan tai lääkärin kautta juttelemaan! Tsemppiä teille molemmille, kyllä ne asiat järjestyy!!
Isä jouti "parempaan elämään" lääkäreiden takia, jotka päästivät hänet liian aikaisin kotiutumaan. Sairaalassa hänet jouduttiin opettamaan kävelemään uudestaan eikä pystynyt kävelemään normaalisti sillion vielä eikä hän ollut tajuissaan kunnolla. Tämän takia kuoli sitten omaan kotiinsa. Helpottaa ajatus, että kun viimeisen kerran näimme niin kävin hänelle kauppassa ostamassa ruokaa koska hän ei itse pystynyt. Eli viimeinen tekoni hänelle oli "hyvä".
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ap, minä olen äiti, ja minun tyttäreni voi todella huonosti vuosia sitten. Onneksi hän kertoi minulle, ja saimme yhdessä haettua hänelle apua. Äitinä voin sanoa, että se oli minulle luottamuksenosoitus että hän kertoi, vaikka se rankkaa olikin. Tytät kävi neljä vuotta psykoterapiassa, ja on nyt 22 v, onnellinen ja rohkea nuori nainen. Kerro äidille, anna hänelle mahdollisuus auttaa.
Äiti täältä sanoo, että puhu äidillesi. Hän auttaa sua eteenpäin, ihan varmasti vaikka hankkii rahoituksen yksityiseenkiin terapiaan tai muuhun ammattiapuun, jos se tuntuu sinusta hyvältä. Nuoruus on rankkaa aikaa, varsinkin nykyisin. Muistan omat kamalat fiilikset, mutta silloin oli maailma ja yhteiskunta "leppoisampi" kuin nykyään. Voin vaan kuvitella, miten kovaa teillä nuorilla on nykyisin.
Mutta hei siis, yksin ei tarvitse tarpoa, me äidit, isät, tädit, kummit ja jopa mummot haluamme auttaa ja tukea teitä, kunhan vain tulette pyytämään apua; emme uskalla kamalasti tuppautua.
Voimia ja iloa sinulle.
Äititätilähimmäinen
Sisältö jatkuu mainoksen alla
25 v nuori nainen täällä, joka itse kärsi ahdistushelvetistä ikävuodet 18-23. Voin kertoa, että se harvoin helpottaa itsekseen, pahenee vaan ja mulla meni jo masennuksen puolelle. Ahdistuneisuus on yksi yleisempiä mielen vaivoja koko maailmassa. Avun hakeminen oli paras päätös elämässäni, olisin varmaan muuten mullan alla. Nyt olen onnellinen ja iloinen, ahdistusts vain muutamana päivänä kuukaudessa. Voitte hakea apua ihan terveyskeskuksesta, koulun terkkarilta. Vanhemmille kannattaa kertoa, ei ahdistusta tarvitse hävetä. Sen sanon, että kun menette ekan kerra sinne lääkärille, kertokaa ihan todella miten ahdistaa, miten ette jaksa ja miten tarvitsette apua. Lääkärillä on vaitiolovelvollisuus.
Haluatko uskoa siihen, että ammattilaiset ajattelevat parastasi ja ovat valmiita auttamaan sinua? Jos ahdistus on jo pitempään jatkunut ja pahentunut viime aikoina. Tavikset saattavat omilla ajattelemattomilla kommentteillaan vaan pahentaa oloasi.
Kyllä uskon, että ammattilaisista olisi apua mutta en uskalla hakea sitä. Ja haluaisin nyt vaan vähäsen lohtua tähän asiaan ja toivoisin, että ketkään urpot ei tuu kommentoimaan mitään tyhmää.