IS: 8-vuotiaan tyttärensä murhannut äiti lasketaan vapaaksi
8-vuotiaan nukkuvan tyttärensä ampunut äiti lasketaan vapaaksi.
Helsingin hovioikeus päätti asiasta tänään. Äiti tuomittiin elinkautiseen vankeuteen vuonna 2002 tehdystä murhasta Sahalahdella.
57-vuotias äiti pääsee vapaaksi 30. kesäkuuta ensi vuonna.
Äiti ampui pistoolilla tytärtään päähän. Tytär kuoli noin kahden tunnin kuluttua ampumisesta. Äiti yritti myös sytyttää asunnon tuleen valelemalla bensiiniä asuntoon ja sytyttämällä neljä kynttilää palamaan. Kynttilöiden viereen hän oli asettanut paperisia sytykkeitä.
Äiti piiloutui itse omakotitalon kellariin, josta hänet löydettiin.
Tekoa edelsi huoltajuusriita. Äidin ja lapsen isän olisi pitänyt neuvotella lapsen isän oikeudesta tavata tytärtään. Äiti vastusti tapaamista. Hän pelkäsi menettävänsä tyttären.
Isä ei asunut lapsen ja äidin kanssa. Isä oli tunnustanut lapsen tämän ollessa 6-vuotias. Hän ehti tavata lastaan kymmenen kertaa.
Elinkautiseen vankeuteen tuomitun ehdonalaisen vapauden koeaika ja jäännösrangaistus ovat kolme vuotta.
Anteeks mitä mä just luin? :O
http://www.iltasanomat.fi/kotimaa/art-1288740109583.html?pos=ok-nln
Kommentit (59)
Luettuani tämän ketjun tulee mieleen, että tavisoikeuskäsitysten mukaan laki ei todellakaan ole sama kaikille. Vankilat ovat täynnä näitä toisilta hengen riistäneitä elinkautisvankeja. Mutta jos tekijänä on nainen, mikään rangaistus ei näköjään ole riittävä. Miesmurhaaja istuu elinkautisensa, niin asia on loppuunkäsitelty. Mutta jos tekijä on nainen - siitä tulee vielä roppakaupalla "paheksuntalisää".
No niin äkkiväärät: En tosiaan hyväksy tuota tekoa. Mutta jos ihminen on 12 vuotta jo istunut, eikö se riitä? Miksi sukupuolesta riippuen toisten pitäisi olla loppuikänsä telkkien takana ja toisilla riittää ne 12 vuotta?
Erona että mies saa tappona tuollaisen tuomion nainen murhana.Tutkimusten mukaan nainen on lapsille väkivaltaisempi kuin mies mutta asiaa hyssytellään juurikin kaltaistesi toimesta. Onko tälläisey lapsimurhat sinun mielestä jotenkin arkipäivää kun sanot tuomion olevan sama kuin muilla?
"Alle kolmannes poliisin tietoon tulleesta lasten kohtaamasta väkivallasta tapahtuu perhepiirissä. Tällöin epäilty on selvästi useammin isä kuin äiti. Isä oli epäiltyinä 238:ssa ja äiti 135 tapauksessa. Molempia vanhempia epäiltiin 31 tapauksessa. Isäpuolta epäiltiin syylliseksi 40 väkivallanteossa ja äitipuolta kahdessa." Lähde minna.fi, tilastoja suomalaisesta väkivallasta. Äidit eivät ole todellisuudessa yhtään väkivaltaisempia kuin isät. Ihme kyllä, koska naiset huolehtivat enemmän lapsista ja yh-äitejä on selvästi enemmän kuin yh-isiä. Unohtamatta lasten seksuaalista hyväksikäyttöä joka on myös väkivaltaa, vaikkei sitä tuossa jutussa oltu laskettu samaan. Siinä tekijänä 98 prosenttisesti mies. Että terve vaan taas sulle naistenvihaaja! Uutisen nainen on kyllä täysi sekopää, joita naisista löytyy paljon kuten miehistäkin.
Miksi elinkautista tuomiota ylipäätään kutsutaan elinkautiseksi? Kun sitä se ei selkeästi ole. Vituttaa suorastaan tollainen. Vähän kierrät veroja niin johan tuomarin vasara paukkuu ja olet valtion pahin vihollinen. Jos taas toisaalta tapat tai raiskaat (omia) lapsia, pääset parhaassa tapauksessa parin vuoden vankilakakulla ja hyvä on. Vähän arvot viturallaan tässä valtiossa? Liian monesti olen uutisissakin nähnyt lapsen seksuaalisesta hyväksikäytöstäkin päässeen vain SAKOILLA. Parhaimmillaan pilaa toisen elämänalun siinä, no ei se mitään, vähän maksat tästä hyvitystä niin hyvä tulee.
Selvennykseksi, en siis sano että tuo tuomittu nainen lastaan raiskasi, vaan puhuin ihan yleisellä tasolla.
[quote author="Vierailija" time="19.09.2014 klo 13:02"]
Eiköhän tuo nainen ole lopun elämäänsä tietyllä tapaa kahleissa, vaikka vankeusrangaistus päättyykin. Kuvitelkaa nyt: 57-vuotias, 12 vuotta linnassa istunut nainen. Tuon ikäinen tuskin enää nyky-Suomessa työllistyy. Ystävät lienevät unohtaneet ja lapsi on haudassa. En todellakaan kadehdi hänen osaansa. Vankilassa olisi varmasti helpompaa.
[/quote]
Allekirjoitan.
Luin, että nainen eli sanalla sanoen symbioosissa lapsensa kanssa. On varmasti katunut tekoaan joka ikinen päivä. Eläminen tuollaisen teon kanssa on rangaistuksista suurin ja pysyvin.
Nykyään hällä on mieskin, ja minkälainen!
[quote author="Vierailija" time="21.09.2014 klo 16:43"]Erona että mies saa tappona tuollaisen tuomion nainen murhana.Tutkimusten mukaan nainen on lapsille väkivaltaisempi kuin mies mutta asiaa hyssytellään juurikin kaltaistesi toimesta. Onko tälläisey lapsimurhat sinun mielestä jotenkin arkipäivää kun sanot tuomion olevan sama kuin muilla?
[/quote]
Eikä saa.
[quote author="Vierailija" time="19.09.2014 klo 13:57"]Ihme että istui noinkin kauan. Eikös Suomessa istuta noin puolet, jos on ENSIKERTALAINEN, hyvällä käytöksellä kai tuomio vielä laimenee ja kun lupaa, ettei enää tapa edes vahingossa (joka ensikertalaisen tappaminen melkein oli), niin varmaan siitäkin tuomio laskee? Eikös se vähän niin Suomen oikeusvaltiossa mene?
[/quote]
Vaikka olisi ensikertalainen jos saa elinkautisen niin se ei puolitu
äiti ja tytär elivät ikään kuin symbioottisessa suhteessa. Melko "tervettä", eikö hälytyskellot pitäisi lähimmäisellä hälyyttää jo siinä vaiheessa ja vanhempi ja lapsi elää aivan liian symbioottisesti. Lapsi kuitenkin jo 8vuotta.
Hyi helvetti.. Veronkierrostakin olis tullut isompi tuomio
12 vuotta on aika normaali elinkautisen pituus.
[quote author="Vierailija" time="19.09.2014 klo 12:20"]Halpa on ihmishenki Suomessa :(
[/quote]
istunut yli 12 vuotta. itse asiassa ensivuonnahan tulee jo 13 vuotta. ihan perus elinkatistuomio suomessa
[quote author="Vierailija" time="19.09.2014 klo 12:21"]Kyseessä oli kuitenkin vain lapsi. Aikuisen elämä olisi arvokkaampi.
[/quote]
Suomessa saa murhasta tuon 12 vuotta. nainen istuu 13 ja 3 vuotta vielä ehdonalaista jäljellä.
oletko idiootti?
Eikö teillä ole laskupäätä ollenkaan?
ihan aikuisen murhastakin saa elinkautisen, joka on vähintään se 12 vuotta. Nainen on otettu kiinni jo vuonna 2002 ja istunut tutkintavankeudenkin ja nyt on jo vuosi 2014. ensi kesänä tulee 13 vuotta.
jäänösrangaistusta sitten vielä 3 v.
joten
Mun mielestä toisen ihmisen hengen riistänyttä ihmistä ei pitäisi koskaan päästää vapaaksi. Poislukien tietysti vaikkapa hätävarjelun liioittelu jne, mutta tälläiset tarkoituksella murhaavat ihmissaastat kuuluisivat lukkojen taakse lopun elämäkseen.
[quote author="Vierailija" time="19.09.2014 klo 12:26"]Mun mielestä toisen ihmisen hengen riistänyttä ihmistä ei pitäisi koskaan päästää vapaaksi. Poislukien tietysti vaikkapa hätävarjelun liioittelu jne, mutta tälläiset tarkoituksella murhaavat ihmissaastat kuuluisivat lukkojen taakse lopun elämäkseen.
[/quote]
no niin kuuluisi, täällä kukaan ei ole muuta väittänyt.
mutta suomessa se elinkautinen on sen 12 vuotta vähintään, niin sitten se on
[quote author="Vierailija" time="19.09.2014 klo 12:26"]
Mun mielestä toisen ihmisen hengen riistänyttä ihmistä ei pitäisi koskaan päästää vapaaksi. Poislukien tietysti vaikkapa hätävarjelun liioittelu jne, mutta tälläiset tarkoituksella murhaavat ihmissaastat kuuluisivat lukkojen taakse lopun elämäkseen.
[/quote]
Kuinka paljon olet valmis nostamaan veroprosenttiasi, jotta kaikki joskus murhasta tuomitut voidaan pitää vankilassa loppuelämänsä? Tiedätkö yhtään, mitä jokainen vankilavuorokausi maksaa yhteiskunnalle?
Minustakin murhaaja pitää eristää tehokkaasti yhteiskunnasta, jos on selvä riski siihen, että hän uusii rikoksensa. Tämä ihan muiden turvallisuuden takaamiseksi. Mutta tässä jutussa pitäisin ainakin lehtitietojen perusteella hyvin epätodennäköisenä, että tuomittu syylistyy myöhemmin uusii vakaviin rikoksiin.
[quote author="Vierailija" time="19.09.2014 klo 12:19"]Hyi helvetti.. Veronkierrostakin olis tullut isompi tuomio
[/quote]
no ei olis :D Idiootti
Eli mitä opimme! Suomessa rangaistukset mitättömiä.. Myö sen että Äiti murha oman lapsensa ennemmin kuin antaa sen turvaan lapsen omalle isälle. Myös tässä kiistassa päättäjät voisi mennä peilin eteen miksi Äidillä oli lapsi vielä.