IS: 8-vuotiaan tyttärensä murhannut äiti lasketaan vapaaksi
8-vuotiaan nukkuvan tyttärensä ampunut äiti lasketaan vapaaksi.
Helsingin hovioikeus päätti asiasta tänään. Äiti tuomittiin elinkautiseen vankeuteen vuonna 2002 tehdystä murhasta Sahalahdella.
57-vuotias äiti pääsee vapaaksi 30. kesäkuuta ensi vuonna.
Äiti ampui pistoolilla tytärtään päähän. Tytär kuoli noin kahden tunnin kuluttua ampumisesta. Äiti yritti myös sytyttää asunnon tuleen valelemalla bensiiniä asuntoon ja sytyttämällä neljä kynttilää palamaan. Kynttilöiden viereen hän oli asettanut paperisia sytykkeitä.
Äiti piiloutui itse omakotitalon kellariin, josta hänet löydettiin.
Tekoa edelsi huoltajuusriita. Äidin ja lapsen isän olisi pitänyt neuvotella lapsen isän oikeudesta tavata tytärtään. Äiti vastusti tapaamista. Hän pelkäsi menettävänsä tyttären.
Isä ei asunut lapsen ja äidin kanssa. Isä oli tunnustanut lapsen tämän ollessa 6-vuotias. Hän ehti tavata lastaan kymmenen kertaa.
Elinkautiseen vankeuteen tuomitun ehdonalaisen vapauden koeaika ja jäännösrangaistus ovat kolme vuotta.
Anteeks mitä mä just luin? :O
http://www.iltasanomat.fi/kotimaa/art-1288740109583.html?pos=ok-nln
Kommentit (59)
Ihmettelen kyllä miksi hän oli vankilassa eikä vankimielisairaalassa. Ei kukaan täysjärkinen lastaan tapa.
[quote author="Vierailija" time="19.09.2014 klo 12:37"]
[quote author="Vierailija" time="19.09.2014 klo 12:19"]Hyi helvetti.. Veronkierrostakin olis tullut isompi tuomio [/quote] pullossako olet kasvanut? ei jumalauta miten tyhmiä ihmisiä täällä on
[/quote]
Luultavasti tuon alkuperäisen kommentin kirjoittaja on vain halunnut tuoda esiin kontrastia talousrikoksista annettaviin tuomioihin (vrt väkivaltarikokset). Yleensä talousrikoksista saa moninkertaisen tuomion verrattuna raiskaukseen, lapsen hyväksikäyttöön, murhaan jne... Taidat itse olla vähän tyhmä :D
Sehän kai onkin yksi syy pieniin tuomioihin, ei ole varaa makuuttaa ihmisiä vankilan kalliissa täysihoidossa, surullista. Itse olisin valmis vaikka veronkorotuksiin jos sillä saataisiin pidettyä lapsentappajat vankilassa vaikkapa 50v.
[quote author="Vierailija" time="19.09.2014 klo 12:35"]
[quote author="Vierailija" time="19.09.2014 klo 12:26"]
Mun mielestä toisen ihmisen hengen riistänyttä ihmistä ei pitäisi koskaan päästää vapaaksi. Poislukien tietysti vaikkapa hätävarjelun liioittelu jne, mutta tälläiset tarkoituksella murhaavat ihmissaastat kuuluisivat lukkojen taakse lopun elämäkseen.
[/quote]
Kuinka paljon olet valmis nostamaan veroprosenttiasi, jotta kaikki joskus murhasta tuomitut voidaan pitää vankilassa loppuelämänsä? Tiedätkö yhtään, mitä jokainen vankilavuorokausi maksaa yhteiskunnalle?
Minustakin murhaaja pitää eristää tehokkaasti yhteiskunnasta, jos on selvä riski siihen, että hän uusii rikoksensa. Tämä ihan muiden turvallisuuden takaamiseksi. Mutta tässä jutussa pitäisin ainakin lehtitietojen perusteella hyvin epätodennäköisenä, että tuomittu syylistyy myöhemmin uusii vakaviin rikoksiin.
[/quote]
En nyt kirjoittanut kommenttiani mitenkään ns loppuun asti ajateltuna, lähinnä vain siltä osin mikä mun mielestäni olisi ihannetilanne. Totta helvetissä jo yksikin vankilavuorokausi on yhteiskunnalle todella kallis, ja Suomen rikostilastojen mukaan verorahoille löytyy parempaa ja tarpeellisempaakin käyttöä (esim. siltä osin, että väkivaltatilastot eivät ole mitään järin hätkähdyttäviä, emmekä kärsi valtavasta määrästä vaikkapa niitä murhaajia). Näin ollen maksan mielelläni tällä hetkellä veroja esimerkiksi sosiaali-ja terveyshuollon hyväksi, mutta silti toivon että jonakin päivänä kaikki näihin kamaliin tekoihin syyllistyneet ihmiset saisivat todellakin kunnon rangaistuksen teoistaan.
[quote author="Vierailija" time="19.09.2014 klo 12:37"]
[quote author="Vierailija" time="19.09.2014 klo 12:19"]Hyi helvetti.. Veronkierrostakin olis tullut isompi tuomio [/quote] pullossako olet kasvanut? ei jumalauta miten tyhmiä ihmisiä täällä on
[/quote]
Tääl av-palstal on kyl fiksua porukkaa.
Ihan ok tuomio. Eihän se sitä lasta toki takaisin tuo.
[quote author="Vierailija" time="19.09.2014 klo 12:39"][quote author="Vierailija" time="19.09.2014 klo 12:37"]
[quote author="Vierailija" time="19.09.2014 klo 12:19"]Hyi helvetti.. Veronkierrostakin olis tullut isompi tuomio [/quote] pullossako olet kasvanut? ei jumalauta miten tyhmiä ihmisiä täällä on
[/quote]
Luultavasti tuon alkuperäisen kommentin kirjoittaja on vain halunnut tuoda esiin kontrastia talousrikoksista annettaviin tuomioihin (vrt väkivaltarikokset). Yleensä talousrikoksista saa moninkertaisen tuomion verrattuna raiskaukseen, lapsen hyväksikäyttöön, murhaan jne... Taidat itse olla vähän tyhmä :D
[/quote]
Ei tarkoittanut
[quote author="Vierailija" time="19.09.2014 klo 12:46"]
[quote author="Vierailija" time="19.09.2014 klo 12:37"]
[quote author="Vierailija" time="19.09.2014 klo 12:19"]Hyi helvetti.. Veronkierrostakin olis tullut isompi tuomio [/quote] pullossako olet kasvanut? ei jumalauta miten tyhmiä ihmisiä täällä on
[/quote]
Tääl av-palstal on kyl fiksua porukkaa.
[/quote]Ottakaa nyt ihan rauhallisesti. Korjatkaa jos joku kirjoittaa jotain väärin, miksi pitää alkaa suoltamaan alaarvoista tekstiä.
Olisit voinut ap kirjoittaa enemmän omaa mielipidettäsi, aika lyhyt on tämä: "Anteeks mitä mä just luin? :O"eikä kerro vielä mitään mielipiteestäsi.
Mielestäni, vanha kansanperintö ( henki hengestä! ) oli hyvä. Koska kun tarkemmin ajattelee, ihminen, joka tappoi toisen ihmisen, sai mitä tahtoi, vaikka joutuikin olemaan vankilassa. Jos ihminen haluaa päästä eroon ihmisestä, eikä häntä haittaa vaikka hän joutuisi itse kärsimään vankilavuosista, ihminen saa mitä haluaa!
se on väärin! mielestäni, jos joku tappaa ihmisen, hänet tapetaan tasan samalla tavalla!
[quote author="Vierailija" time="19.09.2014 klo 13:29"]Miten ei oo voinu kuolla heti kun päähän on kerta ammuttu? Ajatelkaa mitä kauhua, kipua ja tuskaa pieni tyttö joutunut kokea parin tunnin ajan ennen kuolemaansa.. Minusta silmä silmästä olisi oikea tapa rangaista näitä yhteiskunnan mätämunia..
[/quote]
Eiköhän lapsi ole ollut tajuton kun päähän ammuttu...
Ai että mitä vankien ylläpito maksaa??miksi niillä on paremmat ruoat kuin kouluissa ja vanhuksilla?miksi saavat rahaa tuolta ajalta?miksi voivat katsoa TV,käyttää konetta,harrastaa jnejne!!
Naisten tekemää väkivaltaa hyssytellään ihan liikaa. Miksi tälle asialle ei tehdä mitään? Lapsiin kohdistuva väkivaltahan on tutkitusta yleisempää naisten tekemänä kuin miesten.
Lapsi raukka kitui viela pari tuntia ampumisen jälkeen. :(
[quote author="Vierailija" time="19.09.2014 klo 12:51"]
[quote author="Vierailija" time="19.09.2014 klo 12:46"]
[quote author="Vierailija" time="19.09.2014 klo 12:37"]
[quote author="Vierailija" time="19.09.2014 klo 12:19"]Hyi helvetti.. Veronkierrostakin olis tullut isompi tuomio [/quote] pullossako olet kasvanut? ei jumalauta miten tyhmiä ihmisiä täällä on
[/quote]
Tääl av-palstal on kyl fiksua porukkaa.
[/quote]Ottakaa nyt ihan rauhallisesti. Korjatkaa jos joku kirjoittaa jotain väärin, miksi pitää alkaa suoltamaan alaarvoista tekstiä.
[/quote]
Haha = DD Luulin, että tuo veronkierto-kommenttini olisi ollut kaikille tietyllä tapaa sarkastisesti ihan tuttu ja yleinen kommentti kun keskustellaan tuomioista, talousrikokset vrt väkivaltarikokset. Pahoittelut jos aiheutin jollekin mielipahaa esittämällä täällä virallisella AV-palstalla väärää tietoa näinkin tärkeästä ja arasta asiasta. En tosissani luule että veronkierrosta saa yhtä pitkän tuomion kuin elinkautinen murhasta.
Eiköhän tuo nainen ole lopun elämäänsä tietyllä tapaa kahleissa, vaikka vankeusrangaistus päättyykin. Kuvitelkaa nyt: 57-vuotias, 12 vuotta linnassa istunut nainen. Tuon ikäinen tuskin enää nyky-Suomessa työllistyy. Ystävät lienevät unohtaneet ja lapsi on haudassa. En todellakaan kadehdi hänen osaansa. Vankilassa olisi varmasti helpompaa.
[quote author="Vierailija" time="19.09.2014 klo 13:02"]

Onhan tuo totta. Jotenkin silti välillä kauhistuttaa tää Suomen oikeusjärjestelmä, että tappaja voi vielä päästä vapaaksi (luulisi että joutuu kyllä jonkun ennaltaehkäisevän avun piiriin heti ulos päästyään) Ja ihan puhtaasti tunnetasolla, ilman mitään budjettispekulaatiota.
[quote author="Vierailija" time="19.09.2014 klo 13:02"]
Eiköhän tuo nainen ole lopun elämäänsä tietyllä tapaa kahleissa, vaikka vankeusrangaistus päättyykin. Kuvitelkaa nyt: 57-vuotias, 12 vuotta linnassa istunut nainen. Tuon ikäinen tuskin enää nyky-Suomessa työllistyy. Ystävät lienevät unohtaneet ja lapsi on haudassa. En todellakaan kadehdi hänen osaansa. Vankilassa olisi varmasti helpompaa.
[/quote]
Voi päästä esimerkiksi varhaiseläkkeelle ja muuttaa vaikka Espanjaan. Siellä on sitten kiva olla auringossa ja kukaan ei tiedä naisen historiaa.
Olisin minäkin valmis maksamaan enemmän euroja jos murhaajat istuisivat pitempiä tuomioita. Tosin ensi alkuun heiltä pitäisi poistaa pelikonsolit, tv ynnä muut viihdykkeet huoneistaan. Mielestäni myös opiskelu pitäisi kieltää mutta kirjallisuus ja ulkoilu kuuluisivat perusoikeuksiin.
[quote author="Vierailija" time="19.09.2014 klo 12:19"]Hyi helvetti.. Veronkierrostakin olis tullut isompi tuomio
[/quote]
pullossako olet kasvanut? ei jumalauta miten tyhmiä ihmisiä täällä on