Kuinka paljon teihin vaikuttaa, jos puoliso on tympeällä päällä?

[quote author="Vierailija" time="14.11.2014 klo 15:44"]

Ei sillä tavalla, että kamalasti äyskisi, mutta kuitenkin. Minuun kyllä vaikuttaa, en tiedä miten tästä pääsisi eroon. Vituttaa kun iloinen mieli menee sen siliän tien. Ja tuntuu että ukko on usein tympääntynyt äijänkäppänä!!!

[/quote] Taas ukko tympeenä. Niin puhuu sitä että haluaisi mielekästä tekemistä itselleen. Kuitenkin on jollain tavalla mielensä vankilassa tämän mielekkään tekemisen kanssa. Joko valittaa "olematonta" rahanpuutettaan (eli on tarpeettoman pihi) tai sitten hänen on hirveän vaikeaa löytää mistään mitään merkitystä.

Eihän minullakaan ole sen kummempi elämä kuin miehelläni, ehkä jopa raskaampi. Ainakin teen paljon enemmän asioita; opiskelen paremmin työllistävään ammattiin työni ohessa ja harrastan tavoitteellisesti urheilua. Meillä on myös lapsia. Opiskelu on melko mielenkiintoista, mutta toisaalta jos olisi varman ja suht mielekäs ammatti/työ en sitä tekisi. Työstäni en pidä. Urheilusta ja lapsista saan merkitystä elämääni. Summasummaarum; väittäisin että perustyytyväisyyteni on paljon parempi, ilostun helpommin PIENEMMISTÄ asioista, en ole mieleni vankilassa itseni toteuttamisessa. Raha on este joidenkin unelmien toteutumisessa, mutta silti en koskaan "kaipaa mielekästä tekemistä" sillä arjen asiat, esim. siivoamisen jäljen näkeminen voi olla hyvin mielekästä (tekemistä).

Ehkä perusongelmani on, että miehen aivot (ajattelutapa) vaikuttavat minuun. Toisaalta tuntuu, että jos elän itsekkäästi tyytyväisyydessäni ns. omaa elämääni, me etäännytään toisistamme. 

ap

Lyhytaikaisesti vaikuttaa, mutta sitten menen toiseen huoneeseen ja pian jo viisveisaan sen tympeydestä.

Muakin alkaa vituttaan, kun toinen on naama näkkärillä

Vittu ja mä oon monta päivää oottanu perjantaita, ku leivotaan kunnon pitsa ja nautiskellaan se.

No toivoa on että ukko ilahtuu pitsan mausta ja naama vääntyy vähäks aikaa hymyyn.
ap

Ei ole tapana mököttää puhumatta. Jos toinen on selvästi huonolla tuulella, kysyn mikä vaivaa ja voinko jotenkin auttaa. Tai haluaako jutella vai olla rauhassa. Ei meillä kumpikaan tympeile toiselle turhan takia.

Tämä aihe on juuri tänään ollut mielessä.

Mies tiesi, että meillä on tänään erittäin tärkeää menoa, joko alkuillasta tai myöhemmin illalla. Hän oli tästä huolimatta minun tietämättämäni sopinut tapaamisen kaverin kanssa juuri illaksi. Alkoi sitten kiukuttelemaan, kun sanoin että ei välttämättä pääse kovin ajoissa kaveria tapaamaan. Tuo kaveri on hänelle tärkeä ja eivät ole päässeet pitkään aikaan näkemään toisiaan. Ymmärrän hyvin, että miestä ketuttaa jos suunnitelma ei toteudu tänäänkään. Mutta yhteistä menoamme ei voi perua eikä siirtää, on sen verran isosta asiasta kysymys, joka vaikuttaa koko perheemme tulevaisuuteen.

Mies tietää, ettei mitään ole tehtävissä. On nyt sitten murjottanut koko päivän. Minä yritän olla siitä huolimatta normaalisti, mutta se on vaikeaa. Miehen murjotuksesta tulee todella helposti itselleni syyllinen olo.

Olen yrittänyt opetella eroon tuosta syyllisyydentunteesta, mutta aina kun alan hieman oppia, mies aloittaa ihan sanallisen syyllistämisen. Hänen mielestään ilmeisesti jos hänellä itsellään ei ole mukavaa, sitten ei saa olla muillakaan.

Lapsellista.

Meilläkin asuu ukko, joka on aika usein ihan helvetin tympeä. Olen joskus miettinyt, että jos meillä molemmat vanhemmat olisivat saman tyylisiä, ei kyllä lapset varmaan edes tietäisi, että aikuisetkin osaavat nauraa.

Välillä tuntuu, että joka asioihin äyskitään tai sitten ei vastata mitään. Viimeeksi puutuin aamulla taas miehen käyttäytymiseen, kun joka hiton aamu kun olen meikkaamassa ja muut vielä aamupalalla, kuuluu keittiöstä kiukkuisia "et kaada sitä" "istu nyt kunnolla" tms. huutoja. Olen kysynyt tuhat kertaa, että mitä ne nyt yhtäkkiä siellä on kaatamassa, kun minä poistun, niin kuulemma maitomukia tms. Eivätkä kuitenkaan koskaan kaada, pitää vain saada mesota. Olen yrittänyt hyvällä ja pahalla selittää, että lapsille pitäisi muutenkin kertoa MITÄ niiden pitää tehdä, miten ja miksi, eikä aina vain rääkyä. Pelkkä negatiivisuus ei ketään kannusta eikä opeta mihinkään.

No, se siitä, mutta jos ois rahaa, rakennuttaisin samalle tontille toisen talon, ja ukko saisi olla naama nurinpäin siellä kiukuttelemassa. Lapset voisivat sitten tilanteen ja fiiliksen mukaan valita, missä milloinkin olisivat...

7, miinuspeukku tuli vahingossa.ap

Me olemme molemmat tosi positiivisia ja nauravaisia ihmisiä. Jos huomaan miehen olevan tympeällä päällä kysyn yleensä onko joku hätänä ja haluaako hän jutella. Usein tympeys selittyykin vaikka jollain työpäivän aikana sattuneella ikävällä jutulla ja keskustelu helpottaa oloa. Näin toimitaan puolin ja toisin.

Itse olen joskus ennen kuukautisia naama rutussa ilman mitään järkevää syytä. Olemme jutelleet tästä miehen kanssa ja huomanneet että kun mies vain sinnikkäästi pitää mielen iloisena niin lopulta hyvä mieli tarttuu minuunkin. Pyrimme siis aina piristämään toisiamme. Kaikilla on silloin kivempaa. :) Toki meillä saa olla myös allapäin ja vihainen. Joskus nekin tunteet on vain elettävä.

Muhun vaikuttaa aivan liikaa.

Tosi paljon. Oon ihan liian herkkä imemään itseeni toisen mielialat. Onneksi mun mies on tasainen viilipytty. Ja varmaan just siksi oon hänen kanssa. En kestäis mitään tuuliviiriä, koska aina kun hän olis pahalla tuulella/surullinen tms, olisin minäkin. Joskus sitä kestää, mutta ei usein. Olen analysoinut itseni ns. erityisherkäksi, mikä on nyt kai muotitermi.

Mikään ei syö minua niin paljoa kuin mieheni negatiivisuus, puhumattomuus ja itsekkyys...siis yhdessä nuo kaikki on todella kamala yhdistelmä.

Negatiivisuus argghhh... miten jollakin voikin olla sellainen tyyli, että asia kuin asia, siitä AINA löytyy negatiivista ja niistä on huomautettava heti.

Itse löydän asioista aina positiivisen puolen, mutta tuosta negatiivisyydestä sitä en ole löytänyt :c

Parantu,jees!!!:-D:-D:-D:-D

Ap