Miksi loukkaannun ohareista

Ihan kuin mun anoppi. Parhaassa tapauksessa hän kutsuu, emme vastaa juuta eikä jaata hänen tekstariinsa syystä tai toisesta, aina ei edes näe. Ja illalla tulee loukkaantunut viesti "odotin koko päivän teitä ettekä edes vastanneet ettette tule". Ihan kuin pitäisi olla kyttäämässä puhelintaan anopin kutsujen varalta.

Rasittavaa, mikset voi elää normaalisti ja jatkaa touhujasi, jos tulee tai soittaa niin keskityt sitten siihen. Keskity sillä välin niihin muihinkin juttuihin.

En osaa keskittyä muuhun kuin yhteen asiaan kerrallaan, jos joku on aikonut kyläillä, siivoan asunnon.

Mua ainakin ärsyttää muiden ihmisten välinpitämättömyys. Jos joku sanoo, että soittaa niin sillon myös sitten soitetaan.

läheisriippuvaisia

Annat muiden määritellä aikasi arvon.

Jos joku kiinnostuu/kunnioittaa läsnöolollaan, aikasi on arvokasta.

Jos ei, päiväsi menee pilalle ja värität sen katkeruudella?

[quote author="Vierailija" time="11.09.2014 klo 01:21"]

En osaa keskittyä muuhun kuin yhteen asiaan kerrallaan, jos joku on aikonut kyläillä, siivoan asunnon.

[/quote]

Ensi kerralla anna sotkujen olla, ja jos vieraat ilmaantuvat, sanot ettet viitsinyt siivota kun et ollut varma tulevatko ollenkaan.

Ei se tyossa niin vaikuta, mutta jos kaveri peruu viimetipassa ni se on kylla ihan perseesta. Yhteen rouvaan lopetin yhteydenpidon, koska ei pitanyt kiinni sovituista tapaamisista. Minun aikani on arvokasta, loydan kylla muita ihmisia joiden kanssa viettaa aikaa. . 

Onhan se loukkaavaa välillä, kun joku heivaa sinut sen takia että tuli "parempaa tekemistä", tulee arvoton olo.

Mutta joo, parempi vaan keksiä itsellekin sit parempaa tekemistä, eikä antaa toisten pahoittaa mieltäsi :)

mitä te sitten teette, jos olette varta vasten kiiruhtaneet kotiin odottelemaan vieraita tai skype-puhelua?

no pesen vaikka pyykkiä ja luen kirjaa

Mä oon kans just tuommoinen, se on tosi raskasta. Jos vaikkapa sovin edellisviikolla jonkun kanssa, että mennään maanantaina päivällä kaupungille kahville, hän soittelee kun on valmis. Aamulla laitan itseni valmiiksi, ja sitten lähinnä istun puhelimen viereen odottamaan, ja odotan ja odotan. En kehtaa itse soittaa, kun on sovittu, että hän soittaa. Sitten joskus alkuillasta totean, että varmaan riitti odottelu, taitaa olla unohtunut koko juttu.

Tai jos olen laittanut jollekin tekstarin, että lähdettäiskö kahville tässä nyt iltapäivällä, istun odottamassa vastausta valmiustilassa. En oikeen viitsi alkaa tekemäänkään mitään, jos tulee myönteinen vastaus ja äkkilähtö. En voi soittaakaan perään, kun se tuntuisi painostamiselta. Sitten taas vain odotan.

Viime viikolla mulle sanottiin, että alkuviikosta soitellaan yhdestä työkuviosta. En viitsinyt puoleen viikkoon lähteä kotoa puhelimen vierestä, kun en halunnut ottaa riskiä, että olen jossain hankalassa ja meluisassa paikassa sen puhelun tullessa. Sitten odotan ja odotan, eikä puhelua tullut, ennen kuin laitoin sähköpostia, jossa pyysin soittamaan tiettynä päivänä tiettyyn aikaan.

Ja aina harmittaa ihan hirveästi odotella, ja aina harmittaa kymmenenteen potenssiin, jos on odottanut turhaan.  

Tietysti teen jotain pientä aikaatappavaa odottaessani - selaan av:tä, katson telkkaria, luen kirjaa. En kuitenkaan aloita mitään hommia tai suunnittele mitään muuta tekemistä, vaikka useimmissa tilanteissa varmaan voisin. Minkäs teet, kun on neuroottinen pää. 

Oharitaipumukselliset henkilöt vituttaa mua tosi paljon. Muistan vieläkin monia kertoja, kun joskus tyyliin teini-ikäisenä joku kaveri on viime hetkellä perunut jonkun tapaamisen tai tekemisen, jota oon odottanut hirveästi. Unohtamisesta nyt en kanna kaunaa, mutta aikataulutan itseäni niin tarkalleen (oli sille konkreettista tarvetta tai ei), että viime hetken peruminen sotkee mun pasmat ihan kokonaan. En tiedä, onko mulla joku kehityshäiriö tämän asian kohdalla.