Lue keskustelun säännöt.
Sukulaiseni SEONNUT ja aikoo...
14.11.2014 |
ottaa eron miehestään, luopua yhteisestä omaisuudesta, jättää lapset miehelle, jättää noususuhdanteisen uransa ja muuttaa lähes kielitaidottomana hanttihommiin ulkomaille. Onko kuulema aina unelmoinut tuon kaltaisesta elämästä ja nyt jotenkin "valaistunut"...Säälittää... Haluaa kuulema elää vapaana holtittomana ja katsoa mitä elämällä on hänelle vielä tarjottavana. Vaikka idiootti saanut jo kaiken... :(
Kommentit (15)
Onpa typerä. Jos kerran on aina tuollaisesta elämästä haaveillut, niin miksi on mennyt tekemään lapsia? !
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
No se on hänen valintansa. Jos hän haluaa elää näin niin eläköön. Hänhän jättää kuitenkin omaisuuden vaimolleen ja lapsilleen. En ymmärrä miksi kaikkien pitää juosta oravanpyörässä jos kerran ei halua. Jokaisella on oikeus valita oma elämäntapansa.
Toivotaan että hän on sitten onnellinen uudessa elämässään.
Tosi itsekästä. Lapset saa isot traumat. Varmaan tulee katumaan myöhemmin, mutta sit voi olla jo liian myöhäistä.
Meillä on sama unelma oman mieheni kanssa. Ja muutaman vuoden kuluttua saamme sen toteuttaa.
[quote author="Vierailija" time="14.11.2014 klo 13:13"]No se on hänen valintansa. Jos hän haluaa elää näin niin eläköön. Hänhän jättää kuitenkin omaisuuden vaimolleen ja lapsilleen. En ymmärrä miksi kaikkien pitää juosta oravanpyörässä jos kerran ei halua. Jokaisella on oikeus valita oma elämäntapansa.
Toivotaan että hän on sitten onnellinen uudessa elämässään.
[/quote]
Jännä miten luit aloituksesta, että kyseessä olisi mies, joka jättää elämänsä vaimonsa kanssa, vaikka kysehän oli nht nimenomaan siitä vaimosta, joka lähtee lätkimään. Onko se miehiltä hyväksytympää?
En kyllä ymmärrä tuollaista kummaltakaan sukupuolelta. Vielä jotenkin, jos ei olisi niitä lapsia, mutta kyllä tuo on tosi itsekästä toimintaa äidiltä tai isältä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ulkomailla asuvana ymmärrän tällaisen haaveen oikein hyvin. Miksi ei voi ottaa lapsia kuitenkin mukaan? Lapsen hylkääminen on aika ikävä juttu.
Mulla on ollut samankaltainen unelma jo nuoresta lähtien. Olen halunnut elää elämäni spontaanisti heittäytyen mitä kummallisimpiin tilanteesiin ja matkustellen pienellä budjetilla. Koen olevani elossa tilanteissa, joissa joudun ponnistelemaan ja nautin jännityksestä. Tavallinen keskivertoelämä on puuduttanut mut ja tehnyt onnettomaksi.
Sain kuitenkin perheen nuorena ja nuo unelmat painuivat taka-alalle. Lapset ovat nyt isoja ja haluan toteuttaa unelmiani välittämättä seurauksista. Helkutin itsekästä, mutta ei elämää voi jättää elämättä. Ja kun nuo unelmat on nostanut pintaan, tuntuu mahdottomalta jatkaa kuten ennen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Tuo on hyvin tavallista varsinkin 40-50 v iässä. Ihminen huomaa, että on jämähtänyt uriinsa ja oikeasti haluaa jotain ihan muuta.
Eikä siinä ole mitään sekoamista eikä pahaa, mutta jos lapsia on tehnyt ja nämä ovat vielä alaikäisiä, niin sitten kyllä ei voi asiaa miettiä ihan pelkästään itsensä toteuttamisen kannalta vaan aina pitäisi ottaa huomioon myös lapset. Jos sitten ei voikaan lähteä lasten takia, niin vähän aikaa se ahdistaa, mutta aika pian keski-iän villitys menee ohi ja hyväksyy taas sen tavallisen arkisen elämänsä.
Itselläni muuten myös aikomus tässä jättää ura ja hyväpalkkainen työ ja kaikki tuttu ja lähteä ulkomaille. Ja olen 40 joten tyypillinen villitys. Mutta minulla ei ole miestä tai lapsia, joten olen täysin vapaa lähtemään ilman vastuita.
[quote author="Vierailija" time="14.11.2014 klo 13:27"]
Tuo on hyvin tavallista varsinkin 40-50 v iässä. Ihminen huomaa, että on jämähtänyt uriinsa ja oikeasti haluaa jotain ihan muuta.
Eikä siinä ole mitään sekoamista eikä pahaa, mutta jos lapsia on tehnyt ja nämä ovat vielä alaikäisiä, niin sitten kyllä ei voi asiaa miettiä ihan pelkästään itsensä toteuttamisen kannalta vaan aina pitäisi ottaa huomioon myös lapset. Jos sitten ei voikaan lähteä lasten takia, niin vähän aikaa se ahdistaa, mutta aika pian keski-iän villitys menee ohi ja hyväksyy taas sen tavallisen arkisen elämänsä.
Itselläni muuten myös aikomus tässä jättää ura ja hyväpalkkainen työ ja kaikki tuttu ja lähteä ulkomaille. Ja olen 40 joten tyypillinen villitys. Mutta minulla ei ole miestä tai lapsia, joten olen täysin vapaa lähtemään ilman vastuita.
[/quote]
"Keski-iän villitys menee ohi ja hyväksyy sen tavallisen elämänsä".
Olen nmro 8 ja keski-ikäinen. Minkä ihmeen takia ihmisen pitäisi hyväksyä ja jatkaa tylsää elämäänsä? Jos tasainen elämä ei anna onnea, niin parempi rikkoa rajoja kuin murehtia vanhana elämättä jäänyttä elämää. Mulla muuten on alaikäisiä - jo nuoria - lapsia, mutta heillä sattuu olemaan isäkin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mitä hittoa tuo sukulaisesi elämä sinua ap liikuttaa? Taidat olla kateellinen kun toinen uskaltaa?
[quote author="Vierailija" time="14.11.2014 klo 13:25"]
Mulla on ollut samankaltainen unelma jo nuoresta lähtien. Olen halunnut elää elämäni spontaanisti heittäytyen mitä kummallisimpiin tilanteesiin ja matkustellen pienellä budjetilla. Koen olevani elossa tilanteissa, joissa joudun ponnistelemaan ja nautin jännityksestä. Tavallinen keskivertoelämä on puuduttanut mut ja tehnyt onnettomaksi.
Sain kuitenkin perheen nuorena ja nuo unelmat painuivat taka-alalle. Lapset ovat nyt isoja ja haluan toteuttaa unelmiani välittämättä seurauksista. Helkutin itsekästä, mutta ei elämää voi jättää elämättä. Ja kun nuo unelmat on nostanut pintaan, tuntuu mahdottomalta jatkaa kuten ennen.
[/quote]
Luuletko, että elämä ulkomailla ei ole koskaan tylsää? Uutuuden viehätys karisee nopeasti ja elämässä on ihan samat haasteet kuin muuallakin. Olen kyllä useinkin törmännyt tuollaiseen ajatteluun, että kuvitellaan ulkomailla asuvan elävän jossain paratiisikuplassa, jossa ei ole sairauksia, laskuja, sydänsuruja tai tylsää arkea. Kaltaisellesi thrill seekerille voisikin olla melkoinen palautus maan pinnalle tajuta, että sopeutuminen uuteen kulttuuriin on melkoinen stressin ja mylleryksen vaihe elämässä. Siitä on kaukana kuvailemasi kaltainen jännä veitsenterällä eläminen. Haasteet ovat käytännössä hieman toisenlaisia.
Suosittelen silti lämpimästi ulkomaille muuttamista, mutta turha ladata siihen mahdottomia odotuksia.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
[quote author="Vierailija" time="14.11.2014 klo 13:33"]
[quote author="Vierailija" time="14.11.2014 klo 13:27"]
Tuo on hyvin tavallista varsinkin 40-50 v iässä. Ihminen huomaa, että on jämähtänyt uriinsa ja oikeasti haluaa jotain ihan muuta.
Eikä siinä ole mitään sekoamista eikä pahaa, mutta jos lapsia on tehnyt ja nämä ovat vielä alaikäisiä, niin sitten kyllä ei voi asiaa miettiä ihan pelkästään itsensä toteuttamisen kannalta vaan aina pitäisi ottaa huomioon myös lapset. Jos sitten ei voikaan lähteä lasten takia, niin vähän aikaa se ahdistaa, mutta aika pian keski-iän villitys menee ohi ja hyväksyy taas sen tavallisen arkisen elämänsä.
Itselläni muuten myös aikomus tässä jättää ura ja hyväpalkkainen työ ja kaikki tuttu ja lähteä ulkomaille. Ja olen 40 joten tyypillinen villitys. Mutta minulla ei ole miestä tai lapsia, joten olen täysin vapaa lähtemään ilman vastuita.
[/quote]
"Keski-iän villitys menee ohi ja hyväksyy sen tavallisen elämänsä".
Olen nmro 8 ja keski-ikäinen. Minkä ihmeen takia ihmisen pitäisi hyväksyä ja jatkaa tylsää elämäänsä? Jos tasainen elämä ei anna onnea, niin parempi rikkoa rajoja kuin murehtia vanhana elämättä jäänyttä elämää. Mulla muuten on alaikäisiä - jo nuoria - lapsia, mutta heillä sattuu olemaan isäkin.
[/quote]
Olen vaan nähnyt sen useamman ihmisen kohdalla, että vaikka on todella ahdistunut ollut silloisessa tylsäksi kokemassaan elämäntilanteessa, niin muutaman vuoden päästä kaikki on ollutkin taas aivan hyvin, vaikkei mitään ulkoisia muutoksia toteuttanutkaan. Mutta mikäpä siinä että lähtee tavoittelemaan onnea ulkoisilal muutoksilla, jos kerran sellaiset on mahdollisia - niinhän itsekin aion tehdä! Mutta jos ei ole mahdollisuuksia, voi olla lohtua siitä ajatuksesta että teitä takaisin onnellisuuteen on muitakin, esim. hyväksyminen ja parhaiden puolien etsiminen siitä arjesta.
[quote author="Vierailija" time="14.11.2014 klo 13:45"]
[quote author="Vierailija" time="14.11.2014 klo 13:25"]
Mulla on ollut samankaltainen unelma jo nuoresta lähtien. Olen halunnut elää elämäni spontaanisti heittäytyen mitä kummallisimpiin tilanteesiin ja matkustellen pienellä budjetilla. Koen olevani elossa tilanteissa, joissa joudun ponnistelemaan ja nautin jännityksestä. Tavallinen keskivertoelämä on puuduttanut mut ja tehnyt onnettomaksi.
Sain kuitenkin perheen nuorena ja nuo unelmat painuivat taka-alalle. Lapset ovat nyt isoja ja haluan toteuttaa unelmiani välittämättä seurauksista. Helkutin itsekästä, mutta ei elämää voi jättää elämättä. Ja kun nuo unelmat on nostanut pintaan, tuntuu mahdottomalta jatkaa kuten ennen.
[/quote]
Luuletko, että elämä ulkomailla ei ole koskaan tylsää? Uutuuden viehätys karisee nopeasti ja elämässä on ihan samat haasteet kuin muuallakin. Olen kyllä useinkin törmännyt tuollaiseen ajatteluun, että kuvitellaan ulkomailla asuvan elävän jossain paratiisikuplassa, jossa ei ole sairauksia, laskuja, sydänsuruja tai tylsää arkea. Kaltaisellesi thrill seekerille voisikin olla melkoinen palautus maan pinnalle tajuta, että sopeutuminen uuteen kulttuuriin on melkoinen stressin ja mylleryksen vaihe elämässä. Siitä on kaukana kuvailemasi kaltainen jännä veitsenterällä eläminen. Haasteet ovat käytännössä hieman toisenlaisia.
Suosittelen silti lämpimästi ulkomaille muuttamista, mutta turha ladata siihen mahdottomia odotuksia.
[/quote]
Ajatus oli heittäytyä kokeilemaan. Elää vaikkapa puoli vuotta jossakin ja katsoa taas mihin elämä vie. Voihan olla, että kyllästynkin ja kaipaan taas paikoilleni. Sitä en voi etukäteen tietää. Mutta jos tyydyn tähän nykyiseen elämääni, vaikka siihen jollakin tapaa jotakin uutta väriä saisinkin, tunnen olevani elävältä haudattu. Olen onneton ja katkera pohjimmiltani, eikä minusta tällaisena ole iloa muillekaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
[quote author="Vierailija" time="14.11.2014 klo 13:48"]
[quote author="Vierailija" time="14.11.2014 klo 13:33"]
[quote author="Vierailija" time="14.11.2014 klo 13:27"]
Tuo on hyvin tavallista varsinkin 40-50 v iässä. Ihminen huomaa, että on jämähtänyt uriinsa ja oikeasti haluaa jotain ihan muuta.
Eikä siinä ole mitään sekoamista eikä pahaa, mutta jos lapsia on tehnyt ja nämä ovat vielä alaikäisiä, niin sitten kyllä ei voi asiaa miettiä ihan pelkästään itsensä toteuttamisen kannalta vaan aina pitäisi ottaa huomioon myös lapset. Jos sitten ei voikaan lähteä lasten takia, niin vähän aikaa se ahdistaa, mutta aika pian keski-iän villitys menee ohi ja hyväksyy taas sen tavallisen arkisen elämänsä.
Itselläni muuten myös aikomus tässä jättää ura ja hyväpalkkainen työ ja kaikki tuttu ja lähteä ulkomaille. Ja olen 40 joten tyypillinen villitys. Mutta minulla ei ole miestä tai lapsia, joten olen täysin vapaa lähtemään ilman vastuita.
[/quote]
"Keski-iän villitys menee ohi ja hyväksyy sen tavallisen elämänsä".
Olen nmro 8 ja keski-ikäinen. Minkä ihmeen takia ihmisen pitäisi hyväksyä ja jatkaa tylsää elämäänsä? Jos tasainen elämä ei anna onnea, niin parempi rikkoa rajoja kuin murehtia vanhana elämättä jäänyttä elämää. Mulla muuten on alaikäisiä - jo nuoria - lapsia, mutta heillä sattuu olemaan isäkin.
[/quote]
Olen vaan nähnyt sen useamman ihmisen kohdalla, että vaikka on todella ahdistunut ollut silloisessa tylsäksi kokemassaan elämäntilanteessa, niin muutaman vuoden päästä kaikki on ollutkin taas aivan hyvin, vaikkei mitään ulkoisia muutoksia toteuttanutkaan. Mutta mikäpä siinä että lähtee tavoittelemaan onnea ulkoisilal muutoksilla, jos kerran sellaiset on mahdollisia - niinhän itsekin aion tehdä! Mutta jos ei ole mahdollisuuksia, voi olla lohtua siitä ajatuksesta että teitä takaisin onnellisuuteen on muitakin, esim. hyväksyminen ja parhaiden puolien etsiminen siitä arjesta.
[/quote]
Mä ainakin olen yrittänyt hyväksyä ja etsiä niitä parhaita puolia tästä arjesta viimoset 20 vuotta. Elänyt puolittaisessa mielikuvitusmaailmassa löytääkseni elämälle enemmän merkityksiä. Eli aika aikaansa kutakin. Nyt vaan tuntuu siltä että on pakko tehdä asioille käytännössäkin jotakin. En ole koskaan pelännyt heittäytymistä, tosin ikä on tuonut mukanaan tiettyä mukavuuden halua.
Jos ihmisellä ei ole läheisiä, niin on ok. lähteä, muuten ei! Siis on huomioitava omat vanhemmat, lapset aikuisinakin ja puoliso. Ei voi vaan toimia.itsekkäästi.
Tuttavani kaukainen sukulainen muutti nuorena kauas uljomaille ja nyt sen äiti tarvitsee perään katsomista. Tuttuani se yrittää värvätä, mutta tuttuni ei jaksa, kun sillä on omatkin vanhemmat. Vanhuksella dementia ja häätänyt kotiavun pois. Kamala tilanne ja tytär asuu ulkomailla ja äitinsä tarvitsisi. On sillä tyttärellä velikin, mutta sillä hankala mt-ongelma.