Lue keskustelun säännöt.
Hyvä, mutta ankea lapsuus?
17.09.2014 |
Sain elää hyvän ja ulkoapäin katsottuna varmaan kadehdittavankin lapsuuden, mutta lähes kaikki muistot ovat jotenkin harmaan peitossa. Lapsuuteen sisältyi myös taloudellisia vaikeuksia (eivät juuri näkyneet ulospäin), ja toinen vanhemmistani on myös melko vaikea luonne. Osasi siis käyttää sanan säilää tehokkaasti. Kerran käi myös käsiksi, mutta on tuota katunut todella paljon.
Kai olen jotenkin ollut masentunut silloin jo. Muilla vastaavia kokemuksia?
Kommentit (10)
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Olen itsekin masentunut, joten en tiedä sumentaako masennus muistoja, mutta omat vanhempani ovat aina tuntuneet jotenkin etäisiltä. Olen vasta viimeaikoina miettinyt lapsuuteni vaikutusta elämääni ja tajunnut, ettei alakuloni olekaan välttämättä täysin oma vikani.
Oli mullakin "hyvä" lapsuus, joulut, synttärit vietettiin, taloudellisesti kaikki ok, mutta vieläkin kalvaa se jatkuva riitely ja huutaminen ennen kuin vanhempani erosivat. Olisin vain kaivannut vanhempaa jonka kanssa keskustella, se oli varmaan liikaa toivottu.
[quote author="Vierailija" time="17.09.2014 klo 16:40"]
Sain elää hyvän ja ulkoapäin katsottuna varmaan kadehdittavankin lapsuuden, mutta lähes kaikki muistot ovat jotenkin harmaan peitossa. Lapsuuteen sisältyi myös taloudellisia vaikeuksia (eivät juuri näkyneet ulospäin), ja toinen vanhemmistani on myös melko vaikea luonne. Osasi siis käyttää sanan säilää tehokkaasti. Kerran käi myös käsiksi, mutta on tuota katunut todella paljon.
Kai olen jotenkin ollut masentunut silloin jo. Muilla vastaavia kokemuksia?
[/quote]
Ei se sitten ollut niin hyvä.
Mulla taa soli sillä tavalla hyvä lapsuus, että oli läheiset välit ja lämmin perhe. Ankea taas se oli sillä tavalla, että oltiin köyhiä ja se kyllä näkyi päällepäinkin.
[quote author="Vierailija" time="17.09.2014 klo 20:17"]
[quote author="Vierailija" time="17.09.2014 klo 16:40"]
Sain elää hyvän ja ulkoapäin katsottuna varmaan kadehdittavankin lapsuuden, mutta lähes kaikki muistot ovat jotenkin harmaan peitossa. Lapsuuteen sisältyi myös taloudellisia vaikeuksia (eivät juuri näkyneet ulospäin), ja toinen vanhemmistani on myös melko vaikea luonne. Osasi siis käyttää sanan säilää tehokkaasti. Kerran käi myös käsiksi, mutta on tuota katunut todella paljon.
Kai olen jotenkin ollut masentunut silloin jo. Muilla vastaavia kokemuksia?
[/quote]
Ei se sitten ollut niin hyvä.
[/quote]
No ei varmaan ollut. Kuitenkin meillä yleisesti oli rakastava ilmapiiri, ja nuo hyvätkin muistot ovat harmaan peitossa. En ihan ymmärrä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
En ollut onnellinen lapsi, vaikka minulla oli rakastava koti, minua ei hakattu ja ruokaa riitti. Alkoholismi varjosti lapsuutta niin pahasti, että sen tuoma häpeä esti minua luomasta aitoja ystävyyssuhteita. Elämässä oli kaksi puolta; se todellisuus mikä oli kotona ja ulkokuori mikä piti säilyttää muille.
Minä en muista mitään lapsuudestani enkä ole myöskään enää vanhempieni kanssa tekemisissä. Siihen ei liity mitään dramatiikkaa koska he tuntuvat olevan tunkeilevia ventovieraita. En halua tietää mitään heidän elämästään ja odotin aikani että he ymmärsivät jättää minut loppujen lopuksi rauhaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Olemme siis paljon tekemisissä edelleen, ja periaatteessa kaikki on hyvin. Aina siis ollutkin lukuunottamatta noita muutaia juttuja. Lähes kaikkia muistoja vaan leimaa joku "ankeutus" (hah). Esim. entisistä asuinpaikoistamme ja kodeistani näen toisinaan painajaisia. Yhtään ei houkuttelisi mennä enää sinne ja kohdata muistoja. Niitä vähäisiä mitä on. Tuntuu etten paljon edes muista.
Ei tajua, ei. Mietin välillä, ett' onko lapsuudessa tapahtunut jotain minkä olen haudannut syvälle sisinpääni ja se sieltä kummittelee. Voi jospa lapseni eivät tällaista joutuisi kokemaan :(.
10 oli siis ap, unohdin tuohon laittaa.
?