Ikävintä lapsiperheen arjessa?

Jatkuva äänisaaste: meteli, itku, kitinä, kolistelu, huuto...

Huolettomuuden puute!

Sairastaminen, mikään ei ole niin kauheaa kun se että lapsi on sairas, toiseksi kauheinta on olla vielä itsekin sairas.

Sotku.

ei mikään <3

Mä sanon kans ton sairastamisen :(. Kuinka monta ihanaa juttua onkin jäänyt väliin, kun just sopivasti iskee taas joku päiväkodissa kiertänyt pöpö :(. Jokaisesta pikkunuhasta en todellakaan välitä, mutta esim. ristiäisiin ei oikein parane mennä vesirokossa...

Allekirjoitan kaikki kommentit. Lapset on ihania ja lapsiperhe-elämää en vaitaisi mihinkään. Mutta taivahan tosi on, että on sitä meteliä, omaa aikaa KOTONA omia puuhaten harvoin, sairastelut, uhmakaudet, yövalvomiset, huolettomuuden puute jne...

Ettei ole aikaa itselle.Hampaiden pesu ja vessankäyntikin yleisön silmän alla

Ruoanlaitto. 

Se, että sen lapsen lisäksi saa huoltaa myös miehen jälkiä. Varmaan myös se, että omaa aikaa saa vain mummojen avulla, isä harvoin katsoo muksuja jos mulla menoja.

Ihan kaikki ja siksipä ei lapsia ole eikä tule :)

Kaikki. Älkää tehkö lapsia.

Et saa/voi olla rauhasss just silloin kun itse haluat.

Huono omatunto.

[quote author="Vierailija" time="30.07.2014 klo 19:52"]

Et saa/voi olla rauhasss just silloin kun itse haluat.

[/quote]

Ehkä tää. Tosin siihenkin tottuu. Mutta sanoisin, ettei ole yhtä ikävintä asiaa, se ikävin asia on aina tilannekohtainen. 

Seksin puute, eli ei ehdi harrastaa aina ku tahtois. Mitään muuta en keksi. :)

Minustakin tuo sairastelu. En ennen lapsia tajunnut, kuinka paljon lapset sairastavat. Kun on päästy syksyn ekasta nuhakuumeesta jälkitauteineen, onkin ovella jo enterorokko ja norovirus ja tavallinen vatsatauti ja sitten taas vaihteeksi flunssa ja korvatulehduket tai muut lapselle tosi kivuliaat tulehdustaudit.  Tuntuu niin kurjalta lapsen puolesta, ja taas sekin on ikävää, että monet menot on jouduttu perumaan ihan viime tipassa, koska itse en lähde sairaan lapsen kanssa minnekään.

Mut sitten tästä kevyemmästä päästä näitä rasittavia juttuja, niin itse väsyn siihen jatkuvaan kieltämiseen, komentamiseen ja ohjaamiseen. Ihan koko ajan saa jankata samoja juttuja ja jos kerran lipsut niin saa aloittaa alusta. En tosiaan ollut tajunnut, kuinka vaikeaa lapset on totuttaa perussiisteyteen, siihen että tavarat laitetaan paikoilleen jne. Sisarustappelut on sitten ihan oma lukunsa, sitä vaan ei voi käsittää kuinka mitättömistä asioista voi pienet ihmiset saada megaluokan riidan aikaiseksi.

Huuto, meteli, jatkuva "äiti miksi sitä ja miksi tätä" sekä pienemmän uhma. Huoooh!! En kadu pätkääkään että tähän läksin mutta kyllä sitä hiljaisuutta ja riippumattomuutta välillä kaipaa.

Minulla on vasta pieni vauva, joten vanhemmuuden kokemukset rajoittuu siihen. Kuitenkin koen päivät suht yksinäisiksi vauvan kanssa ja välillä tunnen syyllisyyttä kun en jaksa koko päivää heilutella leluja, lauleskella ja jumpata vauvaa.

Sairastaminen. Meillä on toistaiseksi sairastettu todella vähän, mutta olen sairastunut aina itsekin lasten kanssa. Helpommalla pääsee, jos sairastan lasten kanssa suunnilleen samaan aikaan, kuin jos ensin valvoo ja heräilee sairastavien lasten kanssa ja vasta lasten alkaessa tervehtymään sairastuu itse. Koita sitten univelkaisena ja kipeänä hoitaa seinille elämänsä kunnossa seinille hyppiviä, lepäämisestä tarpeeksi saaneita lapsia :D 

Joskus myös väsyttää se, että pitää olla "aina saatavilla", ja jälkikasvu saattaa roikkua kahvassa ja huutaa niin ettei päivän aikana vessassakaan saa olla rauhassa. Mies tekee pitkiä päiviä yrittäjänä ja vapaapäiviä on harvoin, joten olen tosi paljon yksin pienten lasten kanssa. Joskus tulee sellainen olo, että eikö hetken rauhaa saa, vaikka pääasiassa lasten kanssa olemisesta nautinkin.