Ikävintä lapsiperheen arjessa?

[quote author="Vierailija" time="30.07.2014 klo 18:52"]ei mikään <3

[/quote]

Ja kukaan ei tykkää kun kaikki on niin kurjaa :D

Tappavan tylsät ruittinit. Oman ajan ja mahdollisuuksien puute. Elämän rajoitukset.

Se, kun tavarat hajoaa, seiniin piirretään, kirjat revitään, pöytä naarmutetaan, tapettia nyhdetään seinältä, saippuapullot tyhjennetään, dvd:t naarmutetaan jne jne. Siis se turha rahanmeno ärsyttää, kun pitää hankkia taas jotain uutta tavaraa, tai taas korjata entistä, kun lapset ei osaa pitää niitä oikein ja hyvin.. Se harmittaa, kun itse olen tottunut pitämään lapsesta saakka tavaroistani hyvän huolen.

Pahinta on ehdottomasti lasten sairastaminen ja extrapahinta, kun itse sairastuu samaan aikaan. Esim. kun koko perhe on vatsataudissa ( ja se todellakin tarttuu niin, että kaikilla on se ainakin osittain samaan aikaan ): siivoa siinä sitten lapsien oksennuksia, kun omakin olo on ihan kamala. Lapsia hoitaessa on turha toivoa saavansa itse levätä. Tai jos olet sairas ja lapset terveinä: itse haluaisi vaan levätä sängssä, mutta pakko on tehdä lapsille ruokaa ja huolehtia heistä.

Vaikka kuinka olemme yrittäneet opettaa lapsille, ettei toisen ihmisen puhetta keskeytetä, ei se mene perille. Kun yritän puhua jonkun aikuisen kanssa jotain aikuisten asiaa, kokoajan on jollain lapsella tärkeää asiaa, joka pitää saada sanoa heti. Kun komennan lapsia, kukaan ei "kuule" mitään. Mutta kun yritä sanoa vaikka miehelleni jotain, mikä ei ole tarkoitettu lasten korville, se kyllä kuullaan ja heti seuraa sen sata kysymystä aiheesta.

Ei ole ikina omaa rauhaa.

Vertailu. Itselläni on erityislapsi ja lähes kaikkien kommentit ärsyttää. Jopa mun äiti nukkuu unettomia öitä kun on niin huolissaan lapsesta. Hyvät ystävät kertoo meidän lapsi osaa tehdä sitä ja tätä, miten teillä vaikka tietää että tullaan jäljessä kehityksestä.

Jopa yks talon pomoista tuli kyselemään lapseni kuulumisia ja yritin olla vastaamatta, hän vaan jankkasi ja jankkasi. Lopulta eräs vika tuli kyselyssä esille, en viitsi valehdellakaan ja tämä isoon ääneen kysyi mitä, sinun lapsesi on jo 4 v eikä vieläkään osaa tehdä sitä, siis oikeestiko. Minun lapseni jne jne. Tämän jälkeen olen hänelle vastannut suoraan en halua puhua sinun kanssasi minun lapsestani, kun käyttäydyit viimeksi niin rumalla tavalla. Tämän kun olen sanonut ehkä 5 x, enää "kiusaa" minua joka toinen viikko.

Tämä äitien päteminen on niin outoa vaikka tiedetään missä mennäänja se ettei sympatiaa tule yhtään lähes yhtä ikävää.