Lue keskustelun säännöt.
Vihaan työtäni ja elämääni
22.09.2014 |
Tänä aikana tuntuu erityisen ikävältä valittaa töistä, jos niitä kerran on, mutta tänään tuntuu jälleen jotenkin ylitsepääsemättömän raskaalta ja pakko avautua jonnekin.
Vihaan työtäni ja tuntuu, että sitä on nykyään lähinnä toisten kyykytettävänä täällä. Milloin heitellään osastolta toiselle ja esimieheltä toiselle, milloin päätetään viedä minulta henkilöstöetuuksia pois lähinnä mielivaltaisesti, milloin kielletään osallistumasta työtehtäviin, jotka kiinnostaisivat. Perusmantra tuntuu olevan, että "vastaile sä siihen puhelimeen ja oo hiljaa". Tänään yksi koiranleuka kollega rinnasti minut prostituoituun, kun rahaa vastaan palvelen ihmisiä. Tarkoitti sen vitsinä (kai), mutta se ei ihan hirveästi piristä, kun on muutenkin jo mieli maassa tämän paskan takia.
Voin itse asiassa ihan helvetin huonosti tässä työyhteisössä, mikä ei sinänsä johdu toisista ihmisistä, vaan itse työstä. Vihaan sitä, koska se on tylsää, ei kiinnosta minua tippaakaan ja minulla ei ole juuri minkäänlaisia mahdollisuuksia vaikuttaa siihen, miten ja mitä töitä teen. Ja mitään etenemismahdollisuuksia ei näyttäisi olevan.
Haen ihan hulluna uusia töitä sen, minkä nykyisiltäni ehdin, mutta joka paikasta tulee vain ei-kiitosta, jos sitäkään. Ja nykyisessä työssäni torpataan kaikki yritykseni edetä työtehtäviin, jotka olisivat oikeasti mielekkäitä ja vastaisivat edes jollain tasolla koulutustani.
Olen akateemisesti koulutettu, vaikka en ns. kovalta alalta (kauppatieteet, insinööritieteet, oikeustiede). Olen aikanani käynyt aika vaikeana pidetyn lukionkin, jossa perusoletuksena meihin iskostettiin ajatus siitä, että elämässä pitää pärjätä ja että yliopistoon pitää mennä. No, muinaiset lukiotoverini huitelevat jossakin tuolla liike-elämän huipulla ja tuntuvat pärjäävän kovasti elämässään - jopa ne, joita olen aina pitänyt typerinä ja yksioikoisina tapauksina.
Ja minä olen jumissa tässä paskaduunissa, josta en oikein edes kehtaa puhua kenellekään, koska ihmiset automaattisesti tuntuvat ajattelevan, että mikä tahansa työ, johon sisältyy asiakaspalvelua on kouluttamattomien ja sivistymättömien moukkien hommaa - mäkkärin kassa tai ict, samaa huoraamista yhtä lailla. Jos joku kysyy, mitä teen, vastaan jotakin ympäripyöreää tai kerron pelkän toimialan.
Minusta tuntuu, että minussa olisi aineksia niin paljon enempään, mutta minulla ei ole hajuakaan, miten saada jalkaa mihinkään oven väliin.
Tunnen itseni epäonnistujaksi ja vihaan elämääni. Vihaan myös sitä, että kiirehdin takaisin hoitovapaalta tähän duuniin, joka on kamalaa paskaa. Tein sen lähinnä rahan takia, koska en halua olla riippuvainen miehestäni, joka käyttäisi taloudellista riippuvuutta hallitakseen minua. Tuntuu pahalta viedä lapsi joka aamu hoitoon ja palata tänne työpaikalle, jota vihaan. Eikä tästä edes saa niin paljon palkkaa, että asian pystyisi selittämään itselleen sillä tavoin parhain päin.
Kiitos, että sain avautua. Vähän helpotti.
Kommentit (9)
On ehkä väärin sanoa, että "kiva kuulla, että meitä on muitakin", mutta toisaalta, helpottaa ajatus siitä, että en ole maailman ainoa, jolla on vastaavaa ketutusta.
Ajattelin ehdottaa miehelleni, että voisin mennä opiskelemaan jotakin, josta on oikeasti hyötyä työelämässä. Se ei tule onnistumaan siten, että olen päivät näissä töissä ja illat hoidan lasta.
Ainoa, mikä suututtaa jo valmiiksi on mieheni tapa ensiksi sanoa, että jokin on ok hänelle ja sen jälkeen heittäytyä ihan kamalaksi marttyyriksi, koska "hän uhrautuu" ja "hän tienaa".
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mulla oli sama tilanne jokunen vuosi sitten ja lopulta jäin opintovapaalle. Opintovapaalla huomasin, että parisuhdekin harmittaa ja vie energiaa väärällä tavalla. Tuntuu että ns. normaali elämä kuluttaa minut loppuun. Psykiatrista yms ei ole ollut apua, en ole kuolemantoivoinen tms, en vaan jaksa töitä, parisuhdetta jne. Vaikeaa on.
[quote author="Vierailija" time="22.09.2014 klo 18:25"]Mulla oli sama tilanne jokunen vuosi sitten ja lopulta jäin opintovapaalle. Opintovapaalla huomasin, että parisuhdekin harmittaa ja vie energiaa väärällä tavalla. Tuntuu että ns. normaali elämä kuluttaa minut loppuun. Psykiatrista yms ei ole ollut apua, en ole kuolemantoivoinen tms, en vaan jaksa töitä, parisuhdetta jne. Vaikeaa on.
[/quote]
Onko sinulla edelleen tämä tilanne päällä?
Itselläni on myös pelko siitä, että parisuhde ei kanna. Siksi epäröin heittäytyä sen varaan. Mieheni osaa olla ihana, mutta osaa hän olla aikamoinen mulkkukin.
Minuakin ihmetyttää se, miten kaikki muut jaksavat päivästä toiseen. Miten muut ihmiset jaksavat motivoida itsensä sängystä ylös.
Lapseni motivoi minua toki, mutta äitiysvapailla opin senkin, että pidemmän päälle kaipaan älyllisiä haasteita. Haluan olla aikuisten parissa myös. Kotiäitiys ei ole minua varten.
Tiedätkö mitä: yksi avain onnellisuuteen on oppia pitämään elämästä sellaisena kuin se nyt on. Lakkaa vertaamasta itseäsi muihin.
Sinulla on perhe ja työpaikka. Osaatko olla kiitollinen?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
AP:n teksti voisi melkein olla näppiksestäni. Itsekin olen päivittäin miettinyt vastaavia juttuja. Näillä näkymin todennäköisesti alan opiskella toista alaa, jolloin voin haistattaa vastaaville "vitsiniekoille" kukkaset.
[quote author="Vierailija" time="22.09.2014 klo 19:02"]Tiedätkö mitä: yksi avain onnellisuuteen on oppia pitämään elämästä sellaisena kuin se nyt on. Lakkaa vertaamasta itseäsi muihin.
Sinulla on perhe ja työpaikka. Osaatko olla kiitollinen?
[/quote]
Perheestä olen kiitollinen. Työpaikkani on sattumusten summa. Tiedostan tämän ongelman toki itsekin, varsinkin nyt kun niin monella ei ole töitä.
Mutta kerro minulle toki, miten oppisin arvostamaan tätä hetkeä? Voiko onni olla yksinkertaisen päätöksen takana? Olen kyllä yrittänyt päättää, että elämäni on tässä ja nyt. Mutta se ei poista sitä kamalaa tunnetta, joka herää joka aamu, kun avaan työpaikan oven.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
[quote author="Vierailija" time="22.09.2014 klo 19:12"]AP:n teksti voisi melkein olla näppiksestäni. Itsekin olen päivittäin miettinyt vastaavia juttuja. Näillä näkymin todennäköisesti alan opiskella toista alaa, jolloin voin haistattaa vastaaville "vitsiniekoille" kukkaset.
[/quote]
Tsemppiä sinulle opintoihin. Teet varmasti oikein. Itse keräilen vielä rohkeutta lähtemiseen.
Ap
Olen vastaavassa tilanteessa. Siksi olenkin ajatellut heittäytyä pian mieheni elätettäväksi ja ihan hyvillä mielin.