Onko täällä ketään, joka myöntää että joutui tekemään abortin

et muuten reagois noin.



t. ap

Eihän vieraiden ihmisten abortit sulle kuulu pätkän hiukkaa. Eikä oikein tuttujenkaan. En mäkään tule sulta tivaamaan, mitä kautta synnytit.

Voiko olla teinimäisempää ajatusmaailmaa 19-vuotiaana, kuten minulla tuolloin;



Olin korviani myöten epätoivoisesti rakastunut, ja vaikka tavallaan tiesin, ettei jätkä ole pätkän vertaa minusta kiinnostunut. Kunhan oli vain p****n takia, niin halusin kuvitella, että meistä voisi tulla jotain!

(Oikeesti, näin ajattelee ehkä 14v.)

Ja vaikka kundi kohteli minua kuin pas**a, niin minä vain jaksoi sinisilmäisesti uskoa, että kyllä minä olen hänelle se oikea.

Ja kun hän vielä petti minua, tulin entistä epätoivoisemmaksi, ja sain kuningasidean; hankiudun raskaaksi, jolloin silloinhan sen kundin on ihan pakko olla minun kanssa, ja kuka nyt ei lapsensa äitiä rakastaisi!?!

(Edelleen, voiko enää olla teinimpi ajatuksen juoksu?)

Noh, siinä sitten oltiin niin ja näin, ja vielä toisin päin, ja koska minun piti aina huolehtia ehkäisystä (pillerit), niin minunhan oli helppoa hankkitua " vahingossa" raskaaksi. Ja tulin ekasta kerrasta.

Kundia ei kiinostanut pätkääkään, jolloin heräsi todellisuuteen...



Kävin siinä sitten sellaisen pika-kasvatuskoulun ja tulin järkiini kaikilta osin. Vihasin omaa tyhmyyttäni ja lapsellista käytöstäni. Varasin ajan lääkäriltä, pyysin saada raskaudenkeskeytyksen, sain ajan 9 päivän päähän ja minulle tehtiin abortti.

Itse abortti ei tuntunut miltään, eli mitään tunnemyräkkää ei ollut.



Seuraavat puoli vuotta oli sellaista kasvun aikaa, otin itseäni niskasta kiinni ja päätin kasvaa aikuiseksi. Aikaa se vei ja paljon ystäviä. Sai itse asiassa etsiä itselleen kokonaan uuden elämän jne. Kundi oli onnellinen kun katosin hänen elämästään ja se siitä.



Eli koin sitten sen " ihanan" murrosiän siinä aikuisuuden kynnyksellä, ja tulipahan opittua. Kyllä hävettää, millainen ihminen olin.

Onneksi sain uuden elämän ja vieläpä onnellisen sellaisen. :)

Ja täytyy todeta, että olen tyytyväinen että tein abortin, kun kerta olin jo itseni siihen jamaan päästänyt, että hankkiuduin " vahingossa" raskaaksi. Mitä minun elämäni olisi nykyään; olisin jäänyt saman tien yksin vailla asuntoa, työpaikkaa, koulutusta. Minulla ei ollut mitään omaisuutta, ei rahaa tms. " Ystävät" oli mitä oli; viinaa ja nappeja - elämä on hienoa, ja lapseni isä olisi narkkari, joka varmaan roikkuisi kuvioissa, mutta ei minun kumppaninani eikä lapselle isänä sen todellisessa merkityksessä.

Aikamoinen sankari pitää olla, että pystyisi tuollaisesta elämäntilanteesta nousemaan jaloilleen ja elämään oikeaa elämää.



Tämä opetus tuotti minulle sellaisen elämän, että lähdin siitä sitten vuoden päästä opiskelemaan, sitä ennen olin siis vuoden töissä, opiskeluaikan sain hyvän työpaikan (alaan liittyvän) ja lomat sain tehdä töitä niska limassa (mikä oli ihanaa saamattomalle ja lellitylle teiniprinsessalle). Valmistuin ja halusin jatkaa opiskeluista lisää. Eli AMK:hon ja töitä. Tänä aikana olin vaihtanut paikkakuntaa, tutustuin uusiin ihaniin ihmisiin, sain paljon ystäviä, hoidin asiani kunnialla. Tapasin ihanan miehen, meistä tuli hyviä ystäviä, siitä vuoden päästä rakastuimme, seurustelin. Oli ihanaa olla ihan oikeassa ihmissuhteessa jossa ei kumpikaan käytä toistaan hyväksi ja kunnioittaa toista. Kumpikin valmistuttiin, olimme menneet kihloihin tuona aikana ja löytäneet yhteisen kodin, ja työelämä kutsui.



Elelimme ihan normaalia ja ihanaa elämää. Lopulta yhteiset haaveet perheestä alkoi tuntua yhä ajankohtaisemmalta asialta, ja lopulta aloimme yrittämään. Vuoden ajan yritimme, jolloin pieni poikamme sai alkunsa. Häitä juhlimme ihan vain kahdestaan, romanttisesti ja teimme pitkän ulkomaanmatkan muutamassa maassa.

Sen jälkeen annoimme vallan pesänrakennuvietille ja aloimme rakentamaan kotia pian kasvavalle perheelle (ostimme asunnon siis) ja siitä se sitten alkoi;

Nyt olemme saaneet nauttia ihanasta perhe-elämästä 3-vuoden ajan, kahden ihanan pojan kanssa, sekä ennen kaikkea maailman ihanimman mieheni kanssa.



Vaikka elämämme on loppu peleissä hyvin normaalia, niin se jos mikä on elämässä upeinta ja tavoittelemisen arvoista!

olisin abortin vastainen. Sitä en ole, koska on monia täysin ymmärrettäviä syitä tehdä abortti. Sitä en kuitenkaan pysty hyväksymään, että heittäydytään luottamaan siihen, että " ainahan saa abortin" , jos vahinko käy. Eikä pystytä tunnustamaan edes itselle, että oma huolimattomuus on ajanut tilanteeseen. Näin on valitettavasti monella.



Seiskalle toivon kaikkea hyvää. Kuulostaa tosiaankin siltä, että olet oppinut läksysi kovan koulun kautta ja kasvanut aikuiseksi. Vaikutat fiksulta ihmiseltä.



ap