Ystäväni arvostelee muiden lapsia

Muistan oman ystäväni lapsuudesta ja nuoruudesta, kuinka hankala ja vaativa hän oli. Hän "pakotti" vanhempiaan antamaan rahaa, kyyditsemään ja passaamaan itseään. Joskus itseänikin hirvitti. Piti omaa veljeään palvelijanaan, jonka piti tehdä niinkuin käski, muuten raivostui. Lapsena saattoi kiristää 'jos et lähde sinne, niin kerron jollekin sinusta jotain'. Jos ei suostunut hänen vaatimuksiinsa, alkoi soittelemaan toistuvasti. Kun elettiin lankapuhelin aikaa, niin usein vanhempani menettivät hermot ja vetivät puhelimen seinästä tämän soittelun takia.

Nyt minä ja ystäväni olemme aikuisia. Ystäväni on muuttunut, hän on kiltimpi ja empaattisempi, ns.reilu. Toki näkyy vanhoja piirteitä kuten laiskuutta ja asioista helpoimman mukaan menemistä sekä ymmärtämättömyyttä mm.toisten raskaita töitä tms kohtaan.

Ystävällä ei ole lapsia. Mutta hän arvostelee helposti muiden lapsia. Huomauttaa hämmästelevästi tosi herkästi, jos lapsi ei tottele. Kerran oli tapaus, jossa eräs hänen tutun lapsi oli ottanut salaa vanhemmalta rahaa. Kauhisteli asiaa minulle useinkin. Tuntui koomiselle muistella hänen omaa kiristämistään ja jankuttamistaan vanhemmilleen, joka ei loppunut ennenkuin rahaa sai. Hän myös ihmetteli, miten jotkut lapset eivät siivoa yhtään. No, eipä hänkään sitö pahemmin tehnyt. Ihmetteli myös, miksei mm.erään perheen lapset hoida lemmikkiään. Juu hänkin sai itselleen lemmikin jankuttamalla. Ei huvittanut hoitaa vaan oli vanhempansa kontolla. Kun kaverit kyläili, hetki paijattiin lemmikkiä kunnes karjui vanhempansa hakemaan lemmikin pois.

Eikö kaveri muista omaa nuoruuttaan vai ei näe, millainen itse oli? Vai onko ymmärtänyt myöhemmin, millainen itse oli ja vaatii muilta parempaa käytöstä? Rassaa vain toisten lasten arvostelu...