Lue keskustelun säännöt.
Mies sanoi, ettei välttämättä kertoisi minulle jos sairastuisi esim. syöpään.
21.09.2014 |
Puhuimme kaikenlaisista asioista ja yllättäen jotenkin tuli ilmi miehen näkemys siitä, että esim. syöpä tai muu vakava sairaus olisi hänen yksityisasiansa eikä hän välttämättä haluaisi kertoa siitä minulle, vaimolleen. Hänen mielestään minä olen niin paljon tunteellisempi ja stressaantuvampi, että hän haluaisi "säästää" minua. Minusta taas tuollaisen salaaminen olisi aivan järkyttävää, kuinka voisin tukea miestäni jos en edes tietäisi koko asiasta mitään?
Toinen seikka oli se, että jos mieheen nyt ottaisi yhteyttä joku nuori poika tai tyttö väittäen miestäni isäkseen, hän ei välttämättä kertoisi asiasta minulle. Ei ainakaan ennen kuin olisi itse selvitellyt ensin onko väitteessä perää. Eikä kyse siis olisi uskottomuudesta, vaan ennen tapaamistamme tapahtuneesta lapsen siittämisestä, joten salailu ei johtuisi pettämisestä. Jälleen tuo oli minusta aivan kummallista: eikö juuri tuollaisia isoja asioita kuuluisi jakaa puolison kanssa? Oloni on jotenkin loukattu, mies ei ilmeisesti luota minuun tai reaktioihini ollenkaan.
Ollaan oltu viitisen vuotta naimisissa ja toinen lapsi tulossa. Yhtäkkiä alkoi tuntua siltä, että enhän minä tunne tuota miestä ja hänen ajatusmaailmaansa ollenkaan. Onko muilla ollut vastaavaa?
Kommentit (24)
Jos nyt tartun kirjaimellisesti syöpään, en käsitä miten miehesi on niin naiivi että kuvittelisi että sitä pystyy salaamaan. Ymmärtääkö miehesi syövästä mitään? Mun mieheni sairastaa syöpää ja mitä se on tuonut mukanaan. Ison leikkauksen ja sen jälkeisen usean viikon sairausloman ja kiellon nostella tai kantaa mitään. Verikokeita viikottain, solunsalpaajahoitoja joka toinen viikko, puheluja sairaalasta, tietokonekuvauksia muutaman viikon välein, korvaushakemuksia Kelaan, kirjeitä sieltä, lääkkeitä päivittäin... Idea taisi tulla selväksi.
Noin muuten en ymmärrä tuollaista liittoa lainkaan että asioista ei puhuttaisi eikä tuettaisi toinen toista.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
No sitä minä miehelle sanoinkin, että hän ei varmaan kyllä pystyisi syöpää edes salaamaan, ainakaan jos raskaita hoitoja olisi tulossa. Mutta hän oli silti sitä mieltä ettei kertoisi, keksisi jotain tekosyitä. Ihme inttämistä. Enemmän minua juurikin loukkaa ja ärsyttää tuo asenne, että haluaisi salata jos vain olisi mahdollista. Mitä järkeä sellaisessa parisuhteessa on, jossa ei pysty juuri noita tärkeimpiä, isoimpia asioita jakamaan. AP
Ja vielä lisään, että mieheni isä aikoinaan kuoli keuhkosyöpään, kun mieheni oli vielä alle parikymppinen ja asui kotona kaksin isänsä kanssa. Hän joutui toimimaan paljolti sairaan isänsä apuna ja hoitajana että sikäli syöpä on hänelle tuttu. Ehkäpä tuokin raskas kokemus jotenkin vaikuttaa hänen jyrkkään mielipiteeseensä nyt, en tiedä.
[quote author="Vierailija" time="21.09.2014 klo 11:20"]
Ja vielä lisään, että mieheni isä aikoinaan kuoli keuhkosyöpään, kun mieheni oli vielä alle parikymppinen ja asui kotona kaksin isänsä kanssa. Hän joutui toimimaan paljolti sairaan isänsä apuna ja hoitajana että sikäli syöpä on hänelle tuttu. Ehkäpä tuokin raskas kokemus jotenkin vaikuttaa hänen jyrkkään mielipiteeseensä nyt, en tiedä.
[/quote]
Tämä siis AP.
Olen 3:sen kanssa niin samaa mieltä. Asiasta on ehkä teoriassa helppo lupailla ja olla vaikka mitä periaatteita, mutta sairastuessa todella sitten joutuu tilanteen eteen.
Ja salailla voi kait vain silloin, jos ei aio hoidattaa itseään ollenkaan. Ja sitäkin vain aikansa.
Sinulle 3 toivotan jaksamista ja toivottavasti miehesi voi nyt hyvin ja on parantumassa niin syövästä kuin rankoista hoidoistakin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Yök, mikä keskiluokkainen äijä!! Tollanen on niin keskiluokkaista touhua!
Jos tämä nyt jostain syystä sattuisi olemaan totta niin sanon että JSSAP.
[quote author="Vierailija" time="21.09.2014 klo 11:27"]Olen 3:sen kanssa niin samaa mieltä. Asiasta on ehkä teoriassa helppo lupailla ja olla vaikka mitä periaatteita, mutta sairastuessa todella sitten joutuu tilanteen eteen.
Ja salailla voi kait vain silloin, jos ei aio hoidattaa itseään ollenkaan. Ja sitäkin vain aikansa.
Sinulle 3 toivotan jaksamista ja toivottavasti miehesi voi nyt hyvin ja on parantumassa niin syövästä kuin rankoista hoidoistakin.
[/quote]
Voi että, luin sitten jälkimmäisen viestin. Olen pahoillani.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
[quote author="Vierailija" time="21.09.2014 klo 11:28"][quote author="Vierailija" time="21.09.2014 klo 11:27"]Olen 3:sen kanssa niin samaa mieltä. Asiasta on ehkä teoriassa helppo lupailla ja olla vaikka mitä periaatteita, mutta sairastuessa todella sitten joutuu tilanteen eteen.
Ja salailla voi kait vain silloin, jos ei aio hoidattaa itseään ollenkaan. Ja sitäkin vain aikansa.
Sinulle 3 toivotan jaksamista ja toivottavasti miehesi voi nyt hyvin ja on parantumassa niin syövästä kuin rankoista hoidoistakin.
[/quote]
Voi että, luin sitten jälkimmäisen viestin. Olen pahoillani.
[/quote]
No huh taisikin olla ap:n miehen isä tuo syöpään kuollut... Menin jo sekaisin viesteissä.
Mä olen vastaaja nro 3. Valitettavasti mun mieheni syöpä on parantumaton mutta tällä mennään ja toivomme silti paljon elinvuosia. Ap varmasti miehesi kokemus syöpäpotilaan läheisenä on vaikuttanut hänen ajatusmaailmaansa. Eihän sitä läheiselleen toivoisi kärsimystä. Mun mieheni ei haluaisi että mä joudun kärsimään hänen sairaudestaan ja ottaahan tämä koville. Mutta yritän aina muistuttaa että niin myötä- kuin vastoinkäymisissä. Kyllä mä olisin kovin pahoillani jos mieheni salaisi suuria asioita ja pitäisi ne sisällään.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
En minäkään kerro syövästä kenellekään, en halua rasittaa läheisiäni, en kestäis nähdä sitä surua ja ahdistusta heissä, jota olen itse kokenut läheisteni sairauksista, tulee tosi syyllinen olo kun ajattelenkin että kaataisin tämän jonkun toisen niskaan :(
[quote author="Vierailija" time="21.09.2014 klo 10:23"]
Jos nyt tartun kirjaimellisesti syöpään, en käsitä miten miehesi on niin naiivi että kuvittelisi että sitä pystyy salaamaan. Ymmärtääkö miehesi syövästä mitään?
[/quote]
Kuulostaa päinvastoin, että hän tietää siitä aika paljon. Minulla on hematologinen sairaus, enkä kaikkea jakanut puolisoni kanssa heti lääkärin kerrottua ne. Syöpäepäilyt kerroin varmaan viikon viiveellä ja juuri niin kaunistellen kuin terveydenhuoltohenkilökunta kertoi ne minulle ennen kuin lääkäri kertoi tarkemmin. Sen hiljalleen kertominen on itselle paljon helpompi varsinkin tilanteessa, kun itsekään ei vielä tiedä mitä kertoa. Kun ei ole itse vielä kohdannut kaikkea siinä, on vielä vaikeampi, jos kumppani reaktioillaan pakottaa niiden kohtaamiseen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Minä en kertoisi ennen kuin on pakko. Juurikin sen takia, etten itse kestä siinä heidän suruaan, kun itsellänikin on ensin asiassa sulateltavaa. Toisaalta se johtaa juuri siihen että on "pakko pärjätä itse" ja lopulta sitä päätyy lohduttelemaan muita kun on jo itse tilanteen tasalla.
[quote author="Vierailija" time="21.09.2014 klo 11:53"]
En minäkään kerro syövästä kenellekään, en halua rasittaa läheisiäni, en kestäis nähdä sitä surua ja ahdistusta heissä, jota olen itse kokenut läheisteni sairauksista, tulee tosi syyllinen olo kun ajattelenkin että kaataisin tämän jonkun toisen niskaan :(
[/quote]
Omasta kokemuksesta voin sanoa, että lähipiiri kyllä tietää kertomattakin, että jotain on pielessä, ja se puhumattomuus vain pahentaa asiaa: voi vain arvailla, mistä kauheasta on kysymys, kun siitä ei voi edes kertoa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Minulla on parantumaton syöpä ja puoliso suuttuu, kun mainitsen siitä. Lisäksi olen joutunut salaamaan sen töissä. Tuntuu että pää hajoaa kohta. Kyllä siitä varmaan useimmilla on tarvetta puhua.
Ymmärrän osin miehesi ajattelua. Isot asia vaativat minulta paljon sisäistä prosessointia. Eli sulattelen ensin itse asiat. Sitten pohdin, miten rasittaisin mahdollisimman vähän läheisiäni. Toisten tuska ja suru on raskasta katsoa. Usein vielä esim. sairastuja joutuu lohduttamaan toisia. Miehesi tarkoitus on siis suojella rakkaitaan. Koska kun jotain todella ikävää sattuu, muuttuu kaikkien elämä. Tajuan myös sinun loukkaantumisesi.
Tuosta lapsiasian salaamisesta tuleekin mieleen eräs tosielämän esimerkki. Pariskunta oli ollut kymmeniä vuosia yhdessä, yhteisiä lapsia ei ollut. Mies kuoli, ja perinnönjaon yhteydessä rouvalle selvisi, että miehellä olikin poika. Rouva ei koskaan saanut tietää, miksi mies ei ollut ikinä kertonut asiasta hänelle mitään. Mielestäni oli todella iso asia salattavaksi ja on varmasti saanut rouvankin pohtimaan, tunsiko hän miestään ollenkaan.
Tavallaan ymmärrän, että puolisoa halutaan ns. suojella ja säästää jättämällä joitakin stressaavia asioita kertomatta. Mutta kyllä isot asiat on aina jaettava. Itse olen mies, ja jos minulle alettaisiin epäillä syöpää niin kertoisin asiasta vaimolleni jo ennen ensimmäistäkään seulontaa. Muille läheisilleni kertoisin sitten vasta jos syöpä diagnosoitaisiin, mutta siis kertoisin kyllä kaikille niille joiden kanssa pidän millään tasolla yhteyttä. Mielestäni olisi todella karua menettää joku läheinen aivan yhtäkkiä ja kuulla vasta jälkikäteen, että hänellä oli syöpä. Siksi en itse tekisi tuollaista kenellekään.
Vierailija kirjoitti:
Jos nyt tartun kirjaimellisesti syöpään, en käsitä miten miehesi on niin naiivi että kuvittelisi että sitä pystyy salaamaan. Ymmärtääkö miehesi syövästä mitään? Mun mieheni sairastaa syöpää ja mitä se on tuonut mukanaan. Ison leikkauksen ja sen jälkeisen usean viikon sairausloman ja kiellon nostella tai kantaa mitään. Verikokeita viikottain, solunsalpaajahoitoja joka toinen viikko, puheluja sairaalasta, tietokonekuvauksia muutaman viikon välein, korvaushakemuksia Kelaan, kirjeitä sieltä, lääkkeitä päivittäin... Idea taisi tulla selväksi. Noin muuten en ymmärrä tuollaista liittoa lainkaan että asioista ei puhuttaisi eikä tuettaisi toinen toista.
Ymmärrän kantasi, mutta niin kuin kaikissa isoissa uutisissa, ihminen saattaa haluta sulatella asiaa ensin itsekseen, ennen kuin on valmis puhumaan läheisille. Ei välttämättä edes pysty heti puhumaan. Asiat voi olla myös niin noloja ettei kehtaa puhua.
Niinpä niin, onpahan kannanotto miehellä. Itselläni todettiin syöpä neljä vuotta sitten. Solunsalpaajahoitojen aikana hiukset lähtivät, puoliso huomasi sen, ei sitä voinut salata. Jokaisen solunsalpaajahoitokerran jälkeen oli 10-12 päivää kovassa kuumeessa (39astetta), puoliso huomasi tämänkin, en pystynyt salaamaan. En pystynyt hoitamaan häntä, olin omaishoitaja, joten hän kyllä tuli tietämään, miksi olin kykenemätön hoitamaan häntä. Vaikka kuinka olisin ollut salaamisen kannalla, ei siitä tosipaikan tullen tule mitään, turhaa kilinää mieheltä. Kohottaako se ja mitä? Tekeekö se hänestä jotenkin paremman, kun ei jaa tällaista asiaa puolisonsa kanssa?
Minä sain juuri diagnoosin, josta ei parannuta. Melkein toivon, etten olisi kertonut puolisolleni.
Hän ei kestä henkisesti stressiä, joten on nyt aivan sekaisin ja mm. ajautuu jatkuvasti baarikaapille tai etsii tekosyitä lisätä tupakointiaan (ollaan sovittu että pyrkii vähentämään). Minua suoraan sanottuna paitsi säälittää mutta myös ärsyttää- ymmärrän hänen hätänsä, mutta tuntuu myöskin, ettei omalle "potemiselle" jää aikaa/tilaa juurikaan. Ei kuitenkaan varmistele vointiani tms., vaan keskittyy itseensä. Huoh.
Minusta ihan ymmärrettäviä ajatuksia, haluaisi sulatella asiaa ensin itsekseen. Hyvin yksityisiä ja suuria asioita. Tuosta syövästä sen verran, että suomalaisen tutkimuksen mukaan hyvä ennuste korreloi sen kanssa kuinka potilas on jakanut kokemustaan lähipiirille. Ne joilla on ollut eniten asiasta tietoisia ihmisiä ympärillään selvisivät paremmin kuin yksin salassa sairastaneet. Muistaakseni helsinkiläisen naislääkärin tutkimus.
Olen yllättynyt oman mieheni kohdalla siitä miten hyvä on valehtelemaan tunnepitoisissakin asioissa. Tällaisia tulee esille vaikkapa,´kun puhuu jollekin ulkopuoliselle puhelimessa. Erehdyn helposti pitämään ihmistä yhtä rehellisenä kuin itse olen, mutta hän näköjään pystyy laskettelemaan valkoisia valheita selvitäkseen vastuista tai noloista kiipeleistä vähän helpommalla. Jonkinlainen tunteettomuus ja tunnekylmyys on myös yllättänyt; hän ei kaipaa lainkaan elämäänsä esim. äitiään, johon onkin viileät välit. Ei myöskään nuoreen aikuisikään kasvaneita lapsiaan edellisestä liitosta. Ei ikävöi kuolleita omaisia. Silti saattaa itkeä (puuhkiä silmäkulmiaan) jotakin lapsikohtaloa tai elokuvan kohtausta.
Ei mitenkään mairittelevia ominaisuuksia. Tuntuu että hän tekee perheeseen liittyviä asioita paljon vain siksi, että niin kuuluu tehdä. Luultavasti olisi ihan yhtä onnellinen, vaikka eläisi yksinkin tietokoneineen.