Lue keskustelun säännöt.
Sukulaisia vai ei?
19.08.2014 |
Aiemmasta naimisiinmenoa käsittelevästä ketjusta jäi vaivaamaan suuresti tämä sukulaisuussuhteita koskeva asia.
Onko todellakin aivan yleinen ajattelutapa, että oma mies tai vaimo ja hänen perheensä eivät ole sinulle sukua??
Minä pidän miestäni lähisukulaisenani ja hänen perheensä kuuluu myös sukuuni. Toisin päin samat ajatukset. Monet kuitenkin olivat sitä mieltä, että eivät miellä mm. anoppia tai lankoa sukulaisekseen ja osan mielestä se oma puolisokaan ei kuulu omaan sukuun.
Muutama oikein mielenkiintoinen kommentti tuli jo esille koskien esim. verisukulaisuutta, mutta mitä mieltä olet itse? Ja jos olet sitä mieltä, että esimerkiksi aviomiehesi/-vaimosi ja esimerkiksi hänen äitinsä eivät ole sinulle sukua, niin miten sitten ns. luokittelisit tilanteen?
Mitään kiistellä en nyt hae lainkaan, hyviä mielipiteitä vaan puoleen ja toiseen :)
Kommentit (10)
[quote author="Vierailija" time="19.08.2014 klo 18:29"]
Eihän ukko mikään sukulainen ole. Ei mun ainakaan... Yhtälailla hänen sukunsa ei ole mitään sukua minulle. Oudointa on kun jotkut etsii sukusairauksiakin miehen puolelta. Mitenkäs ne muhun olis perityny....
[/quote]Mutta lapsiin periytyy.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
[quote author="Vierailija" time="19.08.2014 klo 18:29"]Eihän ukko mikään sukulainen ole. Ei mun ainakaan... Yhtälailla hänen sukunsa ei ole mitään sukua minulle. Oudointa on kun jotkut etsii sukusairauksiakin miehen puolelta. Mitenkäs ne muhun olis perityny....
[/quote]
No eihän se tietenkään olekaan mahdollista, sen toki ymmärrän. Ja todella erikoista jos joku näin tekee ja hakee itselleen sukurasituksena siirtyviä tauteja miehen puolelta. Lähinnä vaan kiinnostaa tuo suvun määritelmä eri ihmisille, että täytyykö olla välillä se verisidos vai muodostaako perheet suvut. Kahdesta ihmisestähän ne sukuhaarat aina lähtevät tai yhdistyvät ja näin ollen itse miellän avioparit toisilleen sukulaisiksi.
ap.
Tottakai aviopuoliso on sukulainen. Puolison verisukulaiset ovat sitten itselle sukua avioliiton kautta. Se, kuinka läheisiksi nuo sukulaiset katsoo, liittyy varmaan ihan joka perheen ja suvun omaan dynamiikkaan ja tapakulttuuriin.
Se riippuu asiayhteydestä. Jos puhutaan juuri vaikka suvun terveydestä tai muista piirteistä mitkä voisi periytyä, puhutaan vain omasta verisuvusta, tietenkin.
Mutta jos kerron vaikka työkaverille viettäväni joulua sukulaisten kanssa, niin yhtä hyvin voin tarkoittaa miehen sukua. Onhan ne niinkuin meidän perheen sukua, varsinkin kun on tosiaan lapsia meillä.
Mutta lähtökohtaisesti ehkä enemmän sitä mieltä että ei miehen suku ole minun sukulaisia. Joissain tilanteissa vaan niin voi puhua.
[quote author="Vierailija" time="19.08.2014 klo 18:34"][quote author="Vierailija" time="19.08.2014 klo 18:29"]
Eihän ukko mikään sukulainen ole. Ei mun ainakaan... Yhtälailla hänen sukunsa ei ole mitään sukua minulle. Oudointa on kun jotkut etsii sukusairauksiakin miehen puolelta. Mitenkäs ne muhun olis perityny....
[/quote]Mutta lapsiin periytyy.
[/quote]
juu mut ei lapsia. Äitini haeskellu niitä mulle... "sillä yrjön tädilläkin sitä ja tätä, et suvussa on altiutta näille" ???
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Periaatteessa puolisoni ei ole sukulaiseni enkä ajattele puolison sukua omana sukunani koskaan. Ja jos he olisivat sukua, niin sittenhän eron sattuessa sitä eroaisi vain miehestä, miehen suku jatkaisi sukulaisina, kävisi joulukylässä minun ja uuden miehen luona, viettäisi meillä juhannusta, koska nehän on sukua. Samoin tekisi uuden miehen edellisen vaimon suku, koska sukulaisuudesta ei irtisanouduta tai erota, se säilyy.
Joissakin tapauksissa puolisot saattavatkin olla sukua toisilleen, eivät toivottavasti liian läheistä kuitenkaan. Suomen väestö on niin vähäinen ja aikaisemmin paikallaan pysynyttä, että monien kylien asukkaat olivat kaikki jotain kautta sukua toisilleen.
Eihän puoliso yleensä sukulainen ole vaan sukuun naitu. Lapsille sekä isän että äidin sukulaiset ovat sukulaisia. Minulla oli isäpuoli enkä koskaan laskenut hänen sukuaan omakseni, vaikka yksinkertaisuuden vuoksi usein puhuinkin sedistä, tädeistä ja serkuista. Ei aina jaksa selittää perhesuhteitaan! Mutta kyllä huomasi, että veri on vettä sakeampaa, kun isäpuoli kuoli. Suhteet hänen sukuunsä katkesivat saman tien. Vain yhden "serkun" kanssa pidämme harvakseltaan yhteyttä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Eli tosiaan näyttää olevan yleinen käsitys se, että ei olla sukua! Ihan hyviä argumentteja tullut, kiitos! Käsitteenä tämä näyttää olevan monisyinen, monet miettii verisukulaisuutta ja osa perhekeskeisyyden kautta. Enkä omista vahvoista mielipiteistä huolimatta pidä kenenkään toisen ajattelutapaa vääränä, asia vaan kiinnosti kovasti :)
Minä en ole sukua miehelleni tai hänen sukulaisilleen, mutta kuulun sukuun.
Eihän ukko mikään sukulainen ole. Ei mun ainakaan... Yhtälailla hänen sukunsa ei ole mitään sukua minulle. Oudointa on kun jotkut etsii sukusairauksiakin miehen puolelta. Mitenkäs ne muhun olis perityny....