En vaan kykene ottamaan masennusta vakavasti, sori

Ilmeisesti ei ole ap:kään töissä kun tähänaikaan tälläsiä aloituksia tehtailet. Kaikki ihmiset ei elä sun mielen mukaan.

Siksi onkin tosi onnellista, ettei tämä maailma ole sun ymmärryksestä kiinni. :) Meistä kukaan ei voi tietää, miten asiat ovat sen pinnan alla ja paljonko kenelläkin ihmisellä on voimia mihinkin.

On hyvä asia, että tuo kertomasti tyttö on saanut apua jo noin nuorena, ja saa kuntoutua rauhassa. Hän pääsee kyllä elämään kiinni kun saa asiansa järjestykseen. Paljon vaikeampi tie on niillä, jotka sinnittelevät ja sinnittelevät, kunnes täysromahdus tulee siinä kolmekymppisenä kun kaikki voimat on aivan loppu, kun apua ei kehdattu hakea niin kauan kuin edes jotenkin pärjää. Mitä aiemmin apua saa, sen paremmin masennus paranee.

Ikinä ei voi tietää toisten sairauksia, huolia, murheita. Vaikka ulkopuoli kiiltää voi sisäpuolella olla hyvin sairas ja väsynyt itsemurhaa hautova ihminen.

Ehkä masennus ei olekaan tuon ihmisen se pahin ongelma, vaan enemmän joku heikko itsetunto, ongelmat sosiaalisissa tilanteissa jne. mitä kiusaaminen yleensä aiheuttaa.

Sikäli on ihan laillista elää sossun tuilla töysin terveenäkin, sille ei vaan voi mitään jos joku tekee niin. On niitä pahempiakin syntejä. Noista minimaalisista tuista ei itsessään kannata olla kateellinen. Eikä kukaan olekaan jos on tyytyväinen omaan elämäänsä.

Toivottavasti pääset asiasta ylitse.

no mieti vaikka, että joku läheisesi kuolee ja saat tietää sen ja sellainen olo joka päivä monta kuukautta, niin tee siinä töitä sitten

Komppaan ap.ta. Meillä näitä masistelijoita on useita, kun on jotain kivaa tiedossa. Yks työkaveri kehui, että hakee aina pari viikkoa saikkua, kun on pitämättömiä sairauslomapäiviä. Saa kuulemma helposti, kun sanoo, ettei saa unta ja on menossa ihan sekaisin ja on muistihäiriöitä. Kunhan muistaa lunastaa unilääkkeet ja masislääkkeet apteekista, se riittää kelalle. Kukaan ei tarkista, syökö niitä. Ja kun eka kertaa saa diagnoosin, sen varjolla on kiva ja helppo hakea aina saikkua, kun on jotkut festarit ja olis viikonloppu töitä.

Toinen uhosi, että ei taatusti tee päivääkään töitä 50v jälkeen. Yritti ensin selällä ja ihottumalla ja fibromyalgialla (joka todettiin, ettei sillä mitään sellaista ole). Kiitti luojaansa, kun tuli avioero, niin alkoi masistelu. Ja kas kummaa, 52 vuotiaana pääsi eläkkeelle ja nauroi minulle, että elämä on mukavaa, kun ei tarvi enää töissä kulkea. Että niinhän hän sanoi, ettei aio pilata elämäänsä työnteolla, että siellä köyhät raatakaa.

Eikö masentuneen aivoissa ole tapahtunut jotain kemiallisia muutoksia? Eli vaikka joku olisikin "elämässä kiinni", niin eikö nämä muutokset jotenkin tukahduta niitä hyvänolon tunteita? Tuli vaan mieleen, en ole mikään alan asiantuntija.

Porvoosta päivää :) 

Ole onnellinen, että et ole masentunut, ei sitä oloa voikaan muuten varmaan ymmärtää. 

Pitäisikö masentuneen sitten vaan maata kotona ja masentua lisää?

Mullekin diagnosoiteen viime kevättalvella keskivaikea masennus, joka esti työskentelynkin pariksi kuukaudeksi (masennus ja ahdistuneisuus siis alunperin lähtöisinkin tuosta työstä).

Sängystä oli vaikee päästä ylös ja välillä en syönyt pariin päivään mitään kunnon ruokaa kun en pystynyt mennä kauppaan. Välillä kuitenkin oli parempia päiviä ja silloin näin kavereita ja kävin baarissakin, koska mulle ainakin tuli alkoholista hetkellisesti parempi olo.. Vaikka siis ei tietenkään mikään oikea ratkaisu olekaan.

Podin välillä huonoa omatuntoa siitä jos vaikka meikkasin ja menin kaverin kanssa kahville tai poikaystävän kanssa leffaan. Koska olin sairaslomalla niin en saisi poistua kotoa. Lääkärit kuitenkin kannustaa tekemään kaikkea mistä tulee hyvä mieli. Varsinkin kavereiden näkeminen on tärkeää.

Mua taas ärsyttää suunnattomasti ihmiset jotka ajattelee et jos joku on masentunut niin sen pitää olla vaan kotona peiton alla itkemässä. Ei se niin mene.

Itselläkin usko mennyt näihin masentuneisiin joilla piisaa sitä virtaa notkua baareissa ja kavereiden kanssa öisin pillurallia kylillä ajellessa.

http://nyt.fi/a1305860556897

Sinä et edes tiedä paljonko se voi vaatia tältä tytöltä että saa itsestään irti edes sen että lähtee pitämään hauskaa.... 
Tälle tytölle saattaa nämä asiat olla ainoat mitkä pitää vielä elämässä kiinni.

Masennuksia on eriasteisia, ja siinä on erillaisia vaiheita. Itselläni on ollut lievästä erittäin vaikeaan.

Aloittaja on juuri tuollainen mustavalkoinen ja yksioikoinen ajattelussaan. Yksinkertaistat asioita.

Välillä masentunut voi tehdä asioita, ja on hyvä jos käy jossain, vaikka kavereiden kanssa laivalla.

Kotona yksin ollessa tauti vain pahenee. Jos jää sisälle nyhjöttämään, voi olla aivan varma että pian ei kykene enää niitä pätkätöitäkään tekemään, tai edes kaupassa käymään.

Minua vituttaa suunnattomasti tuollaiset ihmiset jotka ovat joka paikassa mielipidettään kertomassa asioista, joista eivät paskaakaan tajua.

Masentunut ihminen osaa syyllistää itseään ihan tarpeeksi itsekin. Siihen ei tarvita enää ap:n paska kommentteja lisäksi lyttäämään, jo ennestään luhistunutta mielialaa.

Et tajua kuinka paljon tuollaisten tietämättömien ihmisten paskakommentoinnit auttavan muovaamaan sellaista stigmaa ja häpeän leimaa sairauden ympärille. Teidän takia monet eivät tunnusta sairauttaan ja eivät ajoissa myönnä sitä itsellee, ja hae apua. Siksi tilanne pääsee monilla menemään tosi huonoksi saakka, ehkä jopa itsemurhaan saakka.

Pitäkää nuo typerät ennakkoluulonne vain siellä ylimielisen itsenne sisällä.

Minäkin olen ajatellut, etten taatusti jaksa hoitoalalla vuorotyössä 65 vuotiaaksi asti, joten tulen varmaan sairastumaan masennukseen 57 vuotiaana ja viimeiset vuodet saikutella eläkkeelle asti. Millään muulla ei pääse enää sairauseläkkeelle, kuin masentuneisuudella.

En minäkään ymmärrä miksi ap provoilee, mutta niin hän tekee. Ehkä hän on masentunut.

No mulla mielialat vaihtelevat aika räikeästi ääripäästä toiseen ja se on oikeasti todella uuvuttavaa. Ensin kauhea masennus ja ahdistus...sitten noustaan sieltä syövereistä pinnalle ja ehkä jopa vähän korkeammallekin ja sen hetken kun tuntuu että elämä on voiton puolella niin johan sitä taas romahdetaan jonnekkin alimpaan helvettiin. Ei tälläistä iänikuista kiipeämistä ja taas reunalta tipahtamista vain jaksa. En oikein osaa selittää mitä tarkoitan, mutta sen voin sanoa että et itsekään jaksaisi...ellet sitten ole joku supernainen/mies. Pahinta tässä on ehkä se kun ei voi oikein läheisillekään kertoa ettei vain jaksa, koska aina on sinun kaltaisiasi ihmisiä jotka ovat heti tuomitsemassa eivätkä ymmärrä. En kyllä ehkä itsekään osais ymmärtää jos en olisi itse kokenut, joten toisaalta ymmärrän etteivät kaikki ymmärrä... No ehkä joskus tulee se päivä kun sieltä pohjalta ei vaan enään nousta ja se on sitten siinä...ehkä olisi parempi niin...kaikille. Tällä hetkellä ollaan vielä siellä maanpinnalla, mutta ikinä ei tiedä koska horjahtaa. Se voi olla viiden minuutin päästä, huomenna tai vaikka viikon päästä.

Pointti oli lähinnä se että vaikka tämä ulkoisesti näyttäisi voivan "hyvin" ei se ole välttämättä koko totuus. Välillä on niitä hetkiä kun jaksaa iloita ja olla ystävien kanssa ja välillä on niitä hetkiä kun ei jaksa edes huolehtia omasta hyvinvoinnistaan..ei syödä, ei käydä suihkussa, eikä ylipäätänsä tehdä mitään. Ellet tiedä mitä tytön päänsisäinen elämä on 24/7 niin pyydän, älä tuomitse. Kiitos :)

Mua naurattaa että ap pitää itseään naisena koska on 23-vuotias, mutta tytöttelee 21-vuotiasta. :D

Minulle on ihan sama, jos joku hakee vapaaehtoisesti itselleen hullun paperit, siinähän hakee.

Varmasti on ihan oikeastikin masennusta sairastavia ihmisiä, mutta hyvin moni käyttää sitä ihan häikäilemättömästi hyväkseen juuri esim. saadakseen vähän ylimääräistä lomaa. Mahtaisiko olla yhtä suosittua, jos masennuksen vuoksi sairauslomalla oleva laitettaisi AINA viikoksi laitokseen hoitoon?

[quote author="Vierailija" time="19.08.2014 klo 12:30"]Pitäisikö masentuneen sitten vaan maata kotona ja masentua lisää?

Mullekin diagnosoiteen viime kevättalvella keskivaikea masennus, joka esti työskentelynkin pariksi kuukaudeksi (masennus ja ahdistuneisuus siis alunperin lähtöisinkin tuosta työstä).

Sängystä oli vaikee päästä ylös ja välillä en syönyt pariin päivään mitään kunnon ruokaa kun en pystynyt mennä kauppaan. Välillä kuitenkin oli parempia päiviä ja silloin näin kavereita ja kävin baarissakin, koska mulle ainakin tuli alkoholista hetkellisesti parempi olo.. Vaikka siis ei tietenkään mikään oikea ratkaisu olekaan.

Podin välillä huonoa omatuntoa siitä jos vaikka meikkasin ja menin kaverin kanssa kahville tai poikaystävän kanssa leffaan. Koska olin sairaslomalla niin en saisi poistua kotoa. Lääkärit kuitenkin kannustaa tekemään kaikkea mistä tulee hyvä mieli. Varsinkin kavereiden näkeminen on tärkeää.

Mua taas ärsyttää suunnattomasti ihmiset jotka ajattelee et jos joku on masentunut niin sen pitää olla vaan kotona peiton alla itkemässä. Ei se niin mene.

[/quote]

Niin hyvin sanottu. En olisi itse paremmin voinut kuvailla ajatuksiani!