Kerron teille tarinan

Ystäväpiiriini kuului henkilö, käytettäköön hänestä nyt nimeä Hanna. 

Hanna on ollut aina vähän.. Hmm. Löyhämoraalinen, meinaan ei haittaa jos harjoitetaan vähän yhtä ja toista suhdetta vaikkapas varattujen ja naimisissa olevien miesten kanssa. Hannalla on yksi lapsi. Tämä lapsi syntyi avioiittoon joka oli pystyyn kuollut jo alkaessaan, mies turhan hiljainen ja kiltti ressukka, ja kokonaiskesto liitolle oli hurjat nelisen vuotta ja liitto päätettiin parin vuoden asumuserolla kun haluttiin säästää avioeron aiheuttamissa kuluissa ( hurjat muutaman kympin ). Ja tottakai julkisivu tuli säilyttää kiiltävänä. Vaikka asuu pienellä paikkakunnalla, ja on maannut puoli kylää ja työpaikkaansa, on jostain syystä saanut säilytettyä tämän siveellisen kuvan itsestään, ainakin minun ymmärtääkseni. Tämän jälkeen miehiä "kyllä tämä nyt tuntuu tosi oikeelta" tyylillä on tullut ja mennyt, jokainen on esitelty tytär raukalle ihan teilusti äitin poikakaverina paria yhdenillan panoa lukuunottamatta. Miesten kanssa on hurja kiire tehdä joku statusasia, ostaa talo, suunnitella vuosituhannen häitä, kihloja, autoa ja mitäpä ikinä. Sitten mies onkin yhtä-äkkiä liian tylsä, käydään paneutumassa muualla, ja sitten tehdään häpeän ja paniikin saattelemana abortti kun ei enää halutakkaan lapsia Eikä olla varmoja isästä. Ehkäisyä tämä ei näköjään osaa huolehtia, ei meinaan ole mielessä kuin muutamakin lauantai-aamun "apua hae mut pois täältä ja katumuspilleriä naamaan voi ei käytetty kumia " soitto.

No, koskaan en ole hänelle sanonut että toimintaansa tuomitsisin, päinvastoin. Olen kantanut suklaata sydänsuruun ja peitellyt sohvannurkkaan itkuisen ystäväni viltin alle ja silitellyt päätä että saisi unta. Ajanut 100km sivu yöllä pimeässä vain siksi että häntä pelottaa yksin pimeässä nukkuminen, siis sinne nukkumaan ja aamulla töihin omalle paikkakunnalleni.

Koko tämän ajan olin kärsinyt hiljaa väkivaltaisessa liitossa jossa mies hakkasi minua ja koiraani humalapäissään. En kertonut Hannalle asiasta koska pelkäsin tämän möläyttävän jotain humalapäissään miehelleni koska tiedän ettei tämä nainen osaa pitää mitään omana tietonaan. Ja mies oli uhannut että henki lähtee jos kerron kenellekkään kotona suljettujen ovien takana tapahtuvista pahoista ja synkistä asioista.

Sitten eräs kaunis päivä elämääni äkkiarvaamatta ilmestyi mies joka vetäisi jalat altani, ja avasi silmäni. Miksi minun pitäisi kärsiä tällaisessa liitossa näin nuorena? Mies pelasti minut, vei turvaan vahvan selkänsä taakse ja turvasi käsillään. Entisen miehen nyrkit eivät yhtäkkiä yltäneetkään minuun. Olin taas elossa ja onnellinen. Olen onnellisempi joka hetki kun miestäni ja onneani katselen. Kuitenkin hänen kanssaan en ole katunut päivääkään näistä vuosista, ja masussa potkiva lapsukainen vain kruunaa onneamme.

Mutta mitä tekee ystäväni? kääntää selkänsä! Haukkui minut, että miten avioero on häpeä ja miten minun ei tarvitse hänelle mennä itkemään jos ei homma toimi. Ei parane vaihtamalla ja hullu olen, luultavasti huumeita käytän. sai käännettyä todella monta ihmistä minua vastaan (he kyllä näkivät asian todellisen laidan pian ja ovat nyt sinut kaiken kanssa ja onnellisia)

hanna edelleen nuiva minua kohtaan, en ole juuri käynyt enää hänen luonaan. Hän on yrittänyt kysellä minun kuulumisiani kiertoteitse ja koittaa juoruilla asioistani. Tässä keväällä hänkin taas vaihtoi lennosta miestä ja mennä pamautti naimisiin, miesrukan kanssa joka luulee hänen olevan pullantuoksuinen ja kiltti yh-mutsi..

Onko kellään kokemusta tällaisista ihmisistä jotka imevät kaiken energian omiin ongelmiinsa ja oman elämänsä puintiin mutta hölähtävät vihreiksi kateudesta jos joku toinen on aidosti ja tasaisesti onnellinen?