Lue keskustelun säännöt.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Alue: Aihe vapaa
Jatkuva syyllisyys äitiydessä
07.05.2022 |
Meillä on kaksi lasta, 10v ja 8v. Tässä vaiheessa odotin jo olevan jonkinlaista varmuutta siinä hommassa jota kasvatukseksi kutsutaan, mutta ei. Lasten ollessa pieniä ihannoin sellaista loputtoman joustavaa yhteistyöhön tähtäävää lempeää vanhemmuutta, mutta jossain vaiheessa huomasin että a) itse uuvun siihen lopulta ja muutun epäjohdonmukaiseksi ja ärtyisäksi ja b) varsinkin toinen lapsistani kaipaa selkeämpää raamitusta elämäänsä ettei stressaannu. Joten linjaa on korjattu jo vuosia sitten.
Mutta edelleen tunnen itseni julmaksi ja kyvyttömäksi jos joudun olemaan tiukka ja esim. kieltämään tai käskemään kun pyyntö tai kehotus ei toimi. Tuntuu että joudun puhumaan lapsilleni tylysti ja lujasti tai uhkaamaan saavutettujen etujen menettämisellä että tapahtuu, vaikka oikeasti haluaisin että meillä hommat rullaisi vain positiivisen vahvistamisen, ymmärtämisen ja kuuntelun, tunteiden sanoittamisen ja muun kauniin voimin. Mutta ei toimi.
Jos sanon kymppiveelle että "hei, täällä on taas astiat pöydässä, mua ärsyttää kun näistä pitää aina sanoa erikseen" ja lapsi vastaa siihen nenäkkäästi "no voi voi" ja ei eväänsä liikauta, niin kyllä minä aina napakasti sen jälkeen sanon että nyt ne astiat koneeseen ja reippaasti (ja lapsi yleensä toimii, jos ei toimi niin en luovuta, ihan viimeisenä oljenkortena on valmiiksi melko rahallisen könnykkäajsn menetys). Ja järki minä sanoo että just oikein toimittu, on ne astiat vietävä. Mutta tunneminä syyttelee ja kysyy että miksi en ole osannut nätisti puhumalla opettaa lapsilleni tällaista asiaa tähän mennessä, miksi aina menee siihen että pitää käskyttää ja valittaa.
Enkä mielestäni ole yksittäisissä asioissa hirveän nipo, astiaesimerkki oli esimerkki. Jos ne pääsääntöisesti menisi ja joskus unohtuisi niin fine, voisin minä ne siitä ottaa. Tai jos mulle vastataan "sori unohdin voitko tällä kertaa laittaa kun on kesken x". Mutta siihen en lähde että kamaripalvelijana kuljen hiljaa muiden jälkiä siivoamassa.
Miksi tunnen syyllisyyttä jämäkkyydestä, tiukkuudesta tai käskemisestä joita kuitenkin ajattelen lasten tarvitsevan kasvaakseen asiallisiksi aikuisiksi? Pääasiassa meidän vuorovaikutus on positiivista, ei pelkkää mäkätystä.
Kommentit (14)
Ei äitiydessä ole mitään, mitä voi suorittaa oikein.
Huuda, jos ne sillä oppii. Yleensä ei.
Minä vissiin viimeksi siitä, että keittiössä oli kokkailu, mutta siivoaminen oli unohtunut. Poikani kuunteli aikansa ja saatuaan puheenvuoron sanoi, että hän ei halunnut että tunnen itseni tarpeettomaksi. Hän teki ruuan, joten on reilua että taloustyöt jaetaan.
Näin hyvin perusteltu sotku sai minut raivaamaan jäljet vähän paremmalla mielellä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Itse päsen helpomalla ,teen ruuan ,korjaan astiat ruokailun jälken pöydästä.Laitan kahvin tulemaan tai tee veden. Sillä aikaa tiskaan astiat äitinä,
Ei tuo nyt kovin kamalalta kuulosta.
Ehkä voisi kuitenkin käydä läpi lasten kanssa mitä asioita on tehtävä, mitä heidän kotityönsä ovat ja milloin ne tehdään. Vaikka tehtävätaulu seinälle tms. Sekä samalla sovitte etukäteen mitä seurauksia/ rangaistuksia (puhelin pois, ei viikkorahaa, ei peliaikaa tms.) jos tehtäviään ei tee. Näin ei tarvitse raivoilla vaan mikäli tehtävät tekemättä, toteuttaa rangaistuksen. Eiköhän siitä opi seuraavaksi kerraksi.
Mulla on vasta 4v, mutta itse kertoisin asiat sitä kautta, että me asutaan tässä yhteisessä kivassa kodissa ja silloin täytyy viedä astiat koneeseen ruuan jälkeen, jotta tämä pysyy siistinä ja miellyttävänä. Lisäksi niitä puhtaita astioita tarvitaan, jotta voin kokata taas sinun lempiruokaasi. Minulle tulee vähän paha mieli, jos iskä tai sinä ette vie omia astioitanne koneeseen, koska sitten ei ole puhtaita astioita, kun pitäisi syödä. Oletko huomannut, että joskus et millään jaksaisi odottaa ruokaa? Ajattele miten ikävää olisi, jos silloin pitäisi vielä ensin tiskatakin? Tule, mennään viemään ne yhdessä nyt :) ei haittaa, jos et aina niitä muista viedä. Minä sitten muistutan :)
KIITOS! OLETPA KILTTI, KUN LAITOIT NE KONEESEEN! <3 <3
Ja meillähän ei 4v tosiaan niitä itse joudu viemään, joten tuo oli hatusta vedettyä. Mutta isommalle kertoisin samalla kaavalla varmaan, mutta ikätasoisemmin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Ei tuo nyt kovin kamalalta kuulosta.
Ehkä voisi kuitenkin käydä läpi lasten kanssa mitä asioita on tehtävä, mitä heidän kotityönsä ovat ja milloin ne tehdään. Vaikka tehtävätaulu seinälle tms. Sekä samalla sovitte etukäteen mitä seurauksia/ rangaistuksia (puhelin pois, ei viikkorahaa, ei peliaikaa tms.) jos tehtäviään ei tee. Näin ei tarvitse raivoilla vaan mikäli tehtävät tekemättä, toteuttaa rangaistuksen. Eiköhän siitä opi seuraavaksi kerraksi.
Näitä on kokeiltu. Palkitseminen auttaa sen hetken kun sitä toteuttaa. Rankaisemisesta seuraa jatkuvaa uhkaavaa muistuttelua tai viiveellä (esim. viikkoraha) seuraavia siinä vaiheessa epäreilulta tuntuvia rangaistuksia josta tulee itselle juuri se syyllisyys.
Tarkennan nyt, että mun lapseni eivät ole erityisen porsastelevia enkä ole huolissani arjen sujuvuudesta tai siitä että kasvaisivat kieroon. Vaan ongelma on se oma syyllisyys ja epävarmuus ja kurja olo kun teen sen mitä täytyy, eli välillä vaadin ja käsken. Kannustamisen ja pyytämisen lisäksi.
Vierailija kirjoitti:
Mulla on vasta 4v, mutta itse kertoisin asiat sitä kautta, että me asutaan tässä yhteisessä kivassa kodissa ja silloin täytyy viedä astiat koneeseen ruuan jälkeen, jotta tämä pysyy siistinä ja miellyttävänä. Lisäksi niitä puhtaita astioita tarvitaan, jotta voin kokata taas sinun lempiruokaasi. Minulle tulee vähän paha mieli, jos iskä tai sinä ette vie omia astioitanne koneeseen, koska sitten ei ole puhtaita astioita, kun pitäisi syödä. Oletko huomannut, että joskus et millään jaksaisi odottaa ruokaa? Ajattele miten ikävää olisi, jos silloin pitäisi vielä ensin tiskatakin? Tule, mennään viemään ne yhdessä nyt :) ei haittaa, jos et aina niitä muista viedä. Minä sitten muistutan :)
KIITOS! OLETPA KILTTI, KUN LAITOIT NE KONEESEEN! <3 <3Ja meillähän ei 4v tosiaan niitä itse joudu viemään, joten tuo oli hatusta vedettyä. Mutta isommalle kertoisin samalla kaavalla varmaan, mutta ikätasoisemmin.
Joo tämä on se tyyli millä aloitin. Ja uskon edelleen että positiivisen kautta ensin! Mutta olen joutunut huomaamaan että aina se kehuminen ja kiittely ja perustelu ei vain riitä, ja siinä vaiheessa kun siihen liitetään vanhemman tunteet, pitää olla tarkkana ettei mene syyllistämällä manipuloinnin puolelle. En väitä että sinä menet, mutta itse huomasin että se oli helppoa.
Tämä muuten saattaa liittyä oman syyllisyyteni juuriin. Jos ihmiset ympärilläni ovat tyytymättömiä, vian täytyy olla minussa? Mut lasten harmin pelkääminen tekee vanhemmuudesta aika rankkaa.
Ap.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Itselläni on kolmevuotias ja kyllä minä hänelle sanon välillä napakastikin, jos muuten ei mene perille. Ja kehun ja kiitän kun tekee oikein.
Vanhemmuuteen kuuluu myös negatiiviset tunteet. Ei elämä ole muutenkaan aina vain positiivisia asioita. En minäkään mennyt lapsena rikki siitä, että vanhemmat olivat joskus väsyneitä tai turhautuneita. En ymmärrä ollenkaan, miksi nykyajan vanhempien kuvitellaan olevan täydellisiä ja väsymättömiä suorittajia.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mulla on vasta 4v, mutta itse kertoisin asiat sitä kautta, että me asutaan tässä yhteisessä kivassa kodissa ja silloin täytyy viedä astiat koneeseen ruuan jälkeen, jotta tämä pysyy siistinä ja miellyttävänä. Lisäksi niitä puhtaita astioita tarvitaan, jotta voin kokata taas sinun lempiruokaasi. Minulle tulee vähän paha mieli, jos iskä tai sinä ette vie omia astioitanne koneeseen, koska sitten ei ole puhtaita astioita, kun pitäisi syödä. Oletko huomannut, että joskus et millään jaksaisi odottaa ruokaa? Ajattele miten ikävää olisi, jos silloin pitäisi vielä ensin tiskatakin? Tule, mennään viemään ne yhdessä nyt :) ei haittaa, jos et aina niitä muista viedä. Minä sitten muistutan :)
KIITOS! OLETPA KILTTI, KUN LAITOIT NE KONEESEEN! <3 <3Ja meillähän ei 4v tosiaan niitä itse joudu viemään, joten tuo oli hatusta vedettyä. Mutta isommalle kertoisin samalla kaavalla varmaan, mutta ikätasoisemmin.
Joo tämä on se tyyli millä aloitin. Ja uskon edelleen että positiivisen kautta ensin! Mutta olen joutunut huomaamaan että aina se kehuminen ja kiittely ja perustelu ei vain riitä, ja siinä vaiheessa kun siihen liitetään vanhemman tunteet, pitää olla tarkkana ettei mene syyllistämällä manipuloinnin puolelle. En väitä että sinä menet, mutta itse huomasin että se oli helppoa.
Tämä muuten saattaa liittyä oman syyllisyyteni juuriin. Jos ihmiset ympärilläni ovat tyytymättömiä, vian täytyy olla minussa? Mut lasten harmin pelkääminen tekee vanhemmuudesta aika rankkaa.
Ap.
Voi ei. Nyt kuulostaa siltä, että tämä asia tulee itsellenikin olemaan vaikea myöhemmin.
Lähinnä halusin kirjoittaa tämän, kun minusta jotkut kuvittelevat lapset tyhmiksi ja 2-luokan kansalaisiksi, joille ei tarvitse selittää asioita, vaan heidän pitäisi vain totella. Pulinat pois. :(
Ei siis minulla mitään ratkaisuja. Sorry! :D
Vierailija kirjoitti:
Käytkö töissä?
Käyn kyllä.
Ap.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Totesin jossain vaiheessa, että nyt riitti asioista sanominen ja aloin tekemään asiat itse. Tätä jatkui aikansa ja niin lapsiltani ja miehiltä alkoi tulla valitusta toisaalta siitä, miten joitain asioita ei ole hoidettu, ja toisaalta siitä, miten minä en ehdi tekemään heidän kanssaan asioita tai auttanaan heitä. Ihan älyttömän montaa kertaa ei tarvinnut kysyä, mitähän valittaja itse on asian eteen tehnyt, ennen kuin alkoi mennä jakeluun, että jos kiireellisiä asioita on x määrä ja tekijöitä vain yksi, ne asiat eivät tule samalla sekunnilla hoidetuksi. Samoin myös se, että ei, en lähde kuskaamaan sua kaverille, ennen kuin olen tehnyt tämän asian. Joko autat tai sitten odotat.
Jos haluaa täyshoitoa, sitten elää sen täyshoitolan sääntöjen mukaan. Jos ei kelpaa, on hyvä ja alkaa tekemään asioita.
Älä ap turhaan koe syyllisyyttä. Jos asia ei mene perille nätisti pyytämällä, on ihan suotavaa sanoa tiukasti. Varsinkin, jos nätisti pyytämiseen vastataan nenäkkäästi. Teet lapsille ison palveluksen, kun opetat hoitamaan asian vaikka ei huvittaisi. Kaikki tunteet kuuluvat elämään ja lapsen on hyvä nähdä aikuisenkin ärsyyntyvän, kunhan pääsääntöisesti vuorovaikutus on positiivista ja riidat sovitaan.
Alue: Aihe vapaa
Ja täydennän vielä että välillä kyllä toimin vanhemmuudessa niinkin että on ihan hyvä tuntea syyllisyyttä, esim. suutun liian herkästi tai olen kärsimätön tai epäreilu, ja niistä sitten voi ottaa opikseen ja selvittää jälkikäteen. Joskus syyllisyys on ihan tervetullut signaali että ens kerralla voisi vähän tsempata ja toimia paremmin. Mutta on kuormittavaa tuntea sitä jatkuvasti ja niistäkin asioista joista ei tiedä mikä sitten olisi paremmin.
Ap.