Avasin vahingossa jonkun toisen postia
Olen asunut nykyisessä kämpässäni yli kaksi vuotta. Tänään tuli kirje, jota luulin jonkun firman mainokseksi ja avasin sen. Sitten huomasin että se oli osoitettu jollekin muulle, vaikka osoite oli kyllä minun (nimi eri). Laitoin takaisin kuoreen ja palautin postiin jo samana päivänä. Postissa virkailija oli hieman ynseän kuuloinen, vaikka kyse oli tietysti postin virheestä ja paikallinen posti on tunnettu töppäilystään.
Postin työntekijä halusi minun kirjoittavan siihen että "lähetetty väärään osoitteeseen" ja allekirjoituksen. Laitoin epäselvän allekirjoituksen, koska mielestäni identiteettini ei kuulu sille postin oikealle saajalle, varsinkaan kun ei tiedä minkälainen ihminen se on.
Vaikka mielestäni korjasin postin virheitä mallikkaasti ja nopeasti, niin jäi kuitenkin vähän epävarma olo. Voiko tällaisesta tulla jotain ongelmia tai lisäselvittelyn tarvetta? Olen joskus lukenut että toisen postin avaaminen olisi rikos, vaikka tuskinpa sillä tarkoitetaan tällaisia tilanteita.
Kommentit (4)
Näitähän sattuu silloin tällöin. En koe rikokseksi, vaan vahingossa tulee muun postin mukana avattua. Yleensä kyllä naapureiden kanssa menee sekaisin, joten helppo toimittaa perille.
No ei tule mitään ongelmia tai lisäselvityksiä. Unohda koko postin ynseä palvelu ja postin mokailu. Itsekin avasin yhden kirjeen ja vasta kun ihmettelin kirjeen sisältöä, tajusin tarkastaa vastaanottajan. Sukunimi poikkesi muutamalla kirjaimella. Tiesin henkilön ja laitoin sähköpostia, että avasin vahingossa kirjeesi, mutta kirje on tulossa oikeaan osoitteeseen.
Ei tule seuraamuksia. Myöskään posti ei periaatteessa tehnyt virhettä. Lähetykset jaetaan oletusarvoisesti niissä lukevaan osoitteeseen. Virheen teki kirjeen lähettäjä/vastaanottaja joilla ei ole tieto kulkenut uudesta osoitteesta.
turhaa huolehtia turhista