Miksi menette naimisiin?

Vastaan, että rakkaudesta, vaikka ap ei tykkäisikään. Rakkaus oli meillä se suurin syy mennä naimisiin, rakkaus ja halu sitoutua ihan virallisesti. Lisäksi halusimme koko perheelle yhteisen sukunimen, ja tietysti kaikki avioliiton juridiset hyödyt. Helmikuussa tulee 15 vuotta täyteen, kerran on käyty eron partaalla mutta saatiin ongelmat selvitettyä.

En kuvittele olevani poikkeus, mutta miksi en menisi naimisiin, jos on kumppani jota rakastaa? Mitä haittaa siitä nyt sitten on?

Plus: ei tarvitse mitään isyyden tunnustusta, jos ja kun hankkii lapsia

Avopuoliso ei saa mitään jos kuolen, aviopuoliso taas voi esim käyttää lesken oikeutta asua asunnossa jne.

Siihen aikaan varusmiesavustusta ei saanut kuin menemällä naimisiin, eikä tämä ole kestänytkään kuin 34 v.

[quote author="Vierailija" time="27.11.2013 klo 01:16"]

Siihen aikaan varusmiesavustusta ei saanut kuin menemällä naimisiin, eikä tämä ole kestänytkään kuin 34 v.

[/quote]

Mitäs mä sanoin, ero tuli!

Mä menin naimisiin, koska silloin rakastin ja tahdoin, perhe oli juuri kasvanut yhdellä pienellä vauvalla ja se tuntui luontevalta jatkumolta siten. Eikä kyseessä ollut mikään "tavattiin viime viikolla ja nyt mentiin naimisiin", vaan olimme asuneet jo 5 vuotta yhdessä tuossa vaiheessa.

Eroonhan me päädyttiin, mutta eroajatuksella en naimisiin mennyt. Kyllä mä näin monta vuotta vielä naimisiinmenon jälkeenkin meille yhteisen tulevaisuuden kiikkustuoleineen. Mutta elämä heittelee, niin kuin sillä on tapana, ja totesimme että on parempi että eroamme.

Mitään ei voi saada jos ei mitään uskalla ja aina pitää olla toivoa ja uskoa. Ja uskoahan se nimenomaan vaatii, toiseen luottaminen, mutta sitä se vaatii joka tapauksessa jos parisuhteessa on. Naimisiinmeno on periaatteessa vain julkinen, uskonnollinen riitti jolla kerrotaan ulkopuolisillekin että tässä ollaan tosissaan. No, jotkut enempi ja jotkut vähempi mutta niin se on ollut kautta aikain. Ennen on menty naimisiin suvun niin päättäessä, edulliset maakaupat siinä myötäjäisinä, tai koska ei sitten maltettukaan oottaa, vaan pulla on uunissa ja tulossa on "viiden kilon keskonen". Ja siinä sitten pysytty koska erityisesti eronnut nainen oli häpeä ja kauhistus yleisesti. 

Mutta takaisin aiheeseen, mä haluaisin uskoa että se sama optimismi ajaa ihmiset edelleen naimisiin. Onhan se myös hieno perinne ja loistava syy juhlaan.

[quote author="Vierailija" time="27.11.2013 klo 01:20"]

[quote author="Vierailija" time="27.11.2013 klo 01:16"]

Siihen aikaan varusmiesavustusta ei saanut kuin menemällä naimisiin, eikä tämä ole kestänytkään kuin 34 v.

[/quote]

Mitäs mä sanoin, ero tuli!

[/quote]

Ennustajako sä olet, tuossahan kirjoitetaan preesensissä.

[quote author="Vierailija" time="27.11.2013 klo 01:20"]

[quote author="Vierailija" time="27.11.2013 klo 01:16"]

Siihen aikaan varusmiesavustusta ei saanut kuin menemällä naimisiin, eikä tämä ole kestänytkään kuin 34 v.

[/quote]

Mitäs mä sanoin, ero tuli!

[/quote]

No kun tässä on käynyt vielä huonommin: lapsi kasvoi isoksi ja nyt ollaan kahdestaan.

Menin naimisiin mieheni kanssa rakkaudesta.

Jos ei kestä loppuun asti, sitten ei kestä. Mutta emme halunneet jättää naimisiin menoa välistä koska saatamme joskus erota.

[quote author="Vierailija" time="27.11.2013 klo 01:11"]

Yli puolethan avioliitoista päättyy viiden vuoden kuluttua vihkiäisistä. Miksi sinä muka kuvittelet olevasi poikkeus? Vastaukseksi ei kelpaa "No ku me rakastetaan toisiamme."

[/quote] Ja kuinka monta avoliittoa? Meilla on 44. aviovuosi meneillaan, sen verran itseani arvostan etta en olisi lahtenyt kenenkaan seksileluksi ja ilmaiseksi taloudenhoitajaksi jonka voi heittaa menemaan kun ei ena kiinnosta.

Asumme ulkomailla ja on monta maata mihin avopareilla ei ole mitaan asiaa.

No minä kuvittelen meidän olevan ehkä poikkeus tuohon erotilastoon siksi, että meillä pystytään puhumaan ihan kaikesta ja molemmat rakastamisen lisäksi kunnioittavat toista todella paljon. Molemmat olimme eläneet sinkkuina ja entisiäkin parisuhteita oli takana, joten miehen kanssa tiedettiin mitä haluamme parisuhteelta. Ennen avioliittoa seurusteltiin, asuttiin etäsuhteessa ja yhdessä useampi vuosi ennen kuin mentiin naimisiin. En koe että tuo avioliitto muutti suhdettamme yhtään mihinkään, mutta halusimme mennä naimisiin juurikin noiden juridisten seikkojen vuoksi. Ja saatiinhan siitä hyvät bileet samalla :) 

Suurimmat syyt avioeroihin ovat ne, että ei tunneta kumppania oikeastaan ollenkaan, ollaan vaan sännätty naimisiin suurinpiirtein suoraan ekoilta treffeiltä. Toinen syy on se, että kumpikaan puoliso ei ole valmis tekemään kompromisseja ja luopumaan itse jostain toisen vuoksi. Ollaan jotenkin liian itsekkäitä siinä parisuhteessa ja jos toinen ei ole ihan juuri se sellainen unelmien mies, joka toteuttaa kaikki toiveesi ja nuolee varpaasikin, niin sitten erotaan. Tälläisia havaintoja olen omasta tuttavapiiristäni tehnyt. Ja koska me emme miehen kanssa kuulu kumpaankaan kategoriaan, kuvittelen olevani poikkeus tuohon tilastoon.

Se oli meistä mukavampaa jo tulevien lastenkin takia ja halusimme sitoutua toisiimme eikä vaan muutella yhteen niinkuin tekevät monet tosi helposti, tuntuu että oltiin heti vakavammin liikkeellä. Mies oli ollut aiemmin avoliitossa vuoden ja sanoi että siihen vaan ajautuu moni ja se on ihan eri juttu ja halusi naimisiin ehdottomasti, niin minäkin.

Seurustelimme vuoden, naimisiin ja ensimmäinen lapsi muutaman vuoden kuluttua.

Luulen että meidän onnen salaisuus on se että puhuttiin avoimesti kaikista asioista jo etukäteen ja keskustelu jatkuu yhä..lähes 30 vuoden jälkeen. Yksi onnellisen ja melko pitkänkin avioliiton salaisuus on luottamus, keskustelukyky molemmilla ihan kaikesta ja hyvä seksielämä..muut asiat menee omalla painollaan. Eikä ole sekään haitannut vaikka se miespuolinen on tässä liitossa ollut se ns. paremman näköinen ja vielä nuorempikin!

Mentiin naimisiin jotta saimme olla yhdessä, kirjaimellisesti.

Mies kun ei ole kotoisin toisesta EU maasta ja näin ollen maassaololuvat puolin ja toisin olisi ollut hankala järjestää. Itse en voinut olla hänen maassaan kuin turistiviisumilla muutaman kuukauden ja samoin hän kykeni olemaan Suomessa vain turistiviisumilla muutaman kuukauden.

8 vuotta jo yhteiseloa takana ja hyvin menee edelleen. Ja jos ero tulisikin, niin en silti katuisi naimisiinmenoa, muutenhan se ero olisi tullut jo monta vuotta sitten.

Minä menin naimisiin rakkaudesta, koska olimme sitoutuneet toisiimme ja halusimme olla perhe, ihan kaikin mahdollisin tavoin.

Minun suvussani on ollut todella vähän avioeroja, tai edes avoeroja, joten en kuvittele olevani mikään poikkeus. Ensimmäinen avomieheni oli nuoruuden tyhmyyttä, toisella kerralla kun miestä valitsin niin olin viisaampi, ja halusin mennä naimisiin, yksi valintakriteeri oli että mieskin haluaa naimisiin ja perheen.

Ei varmasti kannatakaan suinpäin rynnätä naimisiin, kyllä toinen osapuoli pitää tuntea todella hyvin.

Mekin menimme naimisiin miehen oleskeluluvan saamiseksi ja nyt on avioliittoa kestänyt jo 10 vuotta. 

Persuja kiukuttaa aivan erityisesti sellaiset kestävät liitot jotka heidän mielestään ovat vain lumeliittoja :D :D

Sinun ap,  ei kannata alkaa edes seurustelemaan, kun et ole poikkeus ja suhde loppuu kuitenkin.

Tiedätkö että avoliitoista päätyy eroon vielä useampi?

tiedostan kyllä että eroja tapahtuu, ja se on mahdollista meIllekin. Emme kuitenkaan jätä pelon takia mitään tekemättä, vaan olen aina halunnut mennä naimisiin jos oiekan miehen löydän. Mieheni on myös perinteinen sen suhteen ja halusikin toimia nopeasti, hän kosi minua puoli vuotta tapaamisemme jälkeen ja vuosi tapaamisesta menimme naimisiin. Minusta oli ihanaa että hän osoitti olevansa tosissaan suhteessamme. Edellisessä seurustelusuhteessani oli monenlaista epävarmuutta ja muutenkin on sellainen vaikutelma että monet ovat nykyään sitoutumiskammoisia.

[quote author="Vierailija" time="27.11.2013 klo 01:11"]

Yli puolethan avioliitoista päättyy viiden vuoden kuluttua vihkiäisistä. Miksi sinä muka kuvittelet olevasi poikkeus? Vastaukseksi ei kelpaa "No ku me rakastetaan toisiamme."

[/quote]

Naimisiin menin kun olin 19.Rakkaudesta ja halusta sitoutua toiseen. Kohta 10 vuotta yhteiseloa. Ja juu me rakastetaan-edelleen-toisiamme. Olemme ilmeisesti tilasto poikkeavuus ;)

Avoliitoissa on isompi eroprosentti. Mutta avioliitto on ennen kaikkea juridinen sopimus, ei sillä ole mitään tekemistä rakkauden kanssa. Se rakkaus oli ainakin meillä ennen sitä avioliittoa ja on edelleen. On kuitenkin kertynyt reilusti yhteistä omaisuutta, joten katsoimme järkevimmäksi mennä naimisiin. Ei pääse kukaan ulkopuolinen osille, jos jompi kumpi sattuu kuolemaan.

Ihan kyllä rakkaudesta ja siksi, että haluamme elää yhdessä. Samalla monet käytännön juridiset asiat hoituu automaattisesti. Ei tarvitse tehdä testamenttia, olemme oikeudellisesti toisemme lähimpiä omaisia, lapsen isyys ja huoltajuus oli selvää ilman mitään ilmoituksia. Sain jopa mieheni kansallisuuden omani lisäksi, sitä tosin piti hakea.  Minusta se on ihan järkevää, sopimus se on sekin. Teenhän virallisen sopimuksen myös asunnosta, työpaikasta ja vaikkapa puhelinliittymästä.

Kyse on pitkälti mallioppimisesta. Meillä molemmilla miehen kanssa on vanhemmat, joilla on hyvä ja pitkä liitto. Oli itsestäänselvää, että kun lapsia kerran haluttiin, niin lasten oikeudet ja mahdollisesti leskeksi jäävän oikeudet on turvattu. Meillähän on myös mm. kotivakuutus ja autovakuutus, henkivakuutus ja tapaturvamakuutuskin. Nekin on otettu sitä varten, että jos jotain sattuu, on jokin juridinen ja taloudellinen puskuri vaikean tilanteen ja katastrofin välillä.