Apua! miten sopeutua taas elämään Suomessa? Ulkosuomalainen ihmettelee

mina en enaa luultavasti sopeutuisi joten en voi palatakaan. En kesta negatiivisuutta, valittamista, kateellisuutta ja pahan puhumista seka toisten kyttaamista. 

Sen sijaan kaipaan suomesta rehellisyytta, ystaviani, perhettani, Linnanmakea, salmiakkia, Fazerin sinista ja suomalaista luontoa. Kaikkea ei voi saada, joten en palaa mutta mielellani kylla kayn viela silloin talloin turistina. Tsemppia!

Kyllä sinä sopeudut. Täällä on oikein mukavaa, jos itse siitä sellaista haluaa :) mikä vika Suomessa?

[quote author="Vierailija" time="09.12.2013 klo 04:17"]

mina en enaa luultavasti sopeutuisi joten en voi palatakaan. En kesta negatiivisuutta, valittamista, kateellisuutta ja pahan puhumista seka toisten kyttaamista. 

[/quote]

Entisenä ulkosuomalaisena ymmärrän tämän listan kohdat negatiivisuudesta ja valittamisesta. Sen sijan minua kiinnostaisi tietää, missä sellaisessa paratiisissa asut, jossa ei esiinny kateellisuutta, pahan puhumista ja kyttäämistä. Minun kokemukseni mukaan kun sellaisissa maissa, joissa ollaan muutenkin sosiaalisia ja yhteisöllisiä, valitettavasti myös nuo kolme viimeistä asiaa ovat vielä huomattavasti yleisempiä kuin Suomessa. Olen asunut nimenomaan "maassa maan tavalla", puhunut paikallista kieltä sekä kuulunut paikalliseen perhe- ja työyhteisöön. Ulkomaalainen nainen ei niissä ympyröissä välttämättä ole ollut kaikille yhtään sen tervetulleempi kuin mitä olisi Suomessakaan. Esim. siihen, että sain ensimmäiset "omat" (eivät mieheni sukulaisia tai ystävien tyttöystäviä tms.) paikalliset naispuoliset ystävät, meni yli viisi vuotta. Tosin näiden naisten kanssa olen edelleen yhtyeksissä, vaikka olen taas asunut Suomessa melkein kymmenen vuoden ajan.

AP:n kysymykseen vastaisin, että itsellänikin kulttuurishokki oli pahempi tänne päin muuttaessa kuin ulkomaille lähtiessä. Pahinta oli yksinäisyys, tähän vaikutti myös se, että palasin Suomeen huonoon aikaan, vähän vajaa kolmikymppisenä. Olin saanut juuri luotua jonkinlaisen sosiaalisen verkoston ulkomailla, Suomeen palatessani taas täällä olleet verkostot olivat hajonneet ympäri maata ja maailmaa. Monilla ystävillä oli pieniä lapsia tai lapsia tulossa, minulla ei. Ensimmäisenä vuotena paluun jälkeen tuli hakeuduttua myös sellaiseen seuraan, jonka kanssa en myöhemmin sitten enää viihtynyt.

Yllättävää oli myös, ettei ulkomailta hankitulla työkokemuksellani ollut mitään merkitystä työmarkkinoilla.  Olen sitä sukupolvea, joka pääsi ensimmäisenä esim. opiskelemaan ulkomaille helposti EU-jäsenyyden ansiosta, ja jolle oli toitotettu kansainvälisyyden tärkeyttä.  Tulin takaisin 2000-luvun puolessa välissä, jolloin elettiin nousukautta. Silti taisin päästä peräti yhteen työhaastatteluun tämän ansiosta, ja hain varmasti lähemmäs sataa työpaikkaa puolentoista vuoden aikana, ennenkuin sain pidempiaikaiseen määräaikaisuuden, josta minut vakinaistettiin. Osittain varmaan yksinäisyyden ja työelämän vaikeuksien takia meni lähemmäs puolitoista vuotta paluusta, ennenkuin voin sanoa viihtyneeni taas Suomessa.

Hyviä puoliakin toki oli. Säätämistä oli Suomessa joka tasolla vähemmän kuin maassa, jossa asuin. Esim. muuttoilmoituksen saattoi jo kymmenen vuotta sitten tehdä sähköisesti - maassa, josta muutin pois, tämä ei onnistuisi edelleenkään!  Ja vaikkapa nettiliittymän hankkiminen ei ole missään yhtä helppoa kuin Suomessa ja Ruotsissa, tämän olen tullut huomaamaan. 

Aika helpottavaa oli myös tietää, että Suomessa naapurini eivät todellakaan käyttäneet päiviään kyttäämällä, mihin lähdin autollani ja milloin. Tätä oikeasti tapahtui ulkomailla, jossa naisten työllisyysaste on tietyissä ikäryhmissä ja tietyillä aluella puolet Suomen vastaavasta. Joo, tiedän myös Suomessa olevan "kerrostalokyttääjiä", mutta henkilökohtaisesti en ole heihin törmännyt, sillä olen asunut taloissa/aluella, joilla on lähinnä nuoria, aktiivielämässä olevia ihmisiä. 

Jos jotain tekisin eri tavalla muutossa takaisin, niin olisin pyrkinyt ajoittamaan sen loppukesän (elokuu) sijasta lopputalveen tai alkukevääseen. Pahimpiin räntiin tai pakkasiinhan en palannut, mutta itse asiassa paluun pahin aika kaikkinensa oli noin 2-3 kuukautta tulosta, jolloin olin saanut järjestettyä ne juoksevat asiat, ja olikin yht'äkkiä pimeää ja vaikeaa.

Tämmöinen siis oma kokemukseni paluusta, pääpiirteissään. Paljon toki on sellaista, jota en näin 10 vuoden jälkeen enää edes muista suoralta kädeltä, joten jos ap:lle heräsi kysymyksiä, kysy toki!

Älä tule, jos ahistaa. Täällä kaikki hyvin, ihmiset iloisia, terveydenhuolto pelaa. Jokaiseen ihmiseen ja asiaan ja sovittuun juttuun voi luottaa lähes 100-prosenttisesti - toisin kuin monessa muussa maassa/maanosassa...

Aika auttaa. Itselle paluumuuton kulttuurishokki oli paljon pahempi kuin ulkomaille muuttaessa. Vasta puolen vuoden jälkeen tuntui ekan kerran siltä, että ehkä täällä Suomessakin voi olla ihan kivaa. Pikku hiljaa alkoi kuitenkin nähdä niitä hyviäkin puolia, ja nykyään viihdyn taas täälläkin ihan hyvin.

tiedatteko onko paluumuuttajille jotain 'tukiryhmaa' tai yhteisoa Helsingissa?

tiedatteko onko paluumuuttajille jotain 'tukiryhmaa' tai yhteisoa Helsingissa?