Poika uhmaa päiväkodissa

Meillä hieman erilainen tarina, mutta joitain yhteyksiä löytyy.

Meidän poika aloitti 4-vuotiaana päiväkodissa. Tiesin, ettei poika ole monissa asioissa ikätasolla ja kyselin ahkerasti päiväkotikuulumisia.

Aina kaikki oli mennyt hyvin, poika osasi kaikkea jne.. Puoli vuotta kuulin, että kaikki on hyvin ja poika on kuin muut ikätoverinsa. Sitten vaihtui hoitajat, joille vein myös poikaa koskevat puhe- ja toimintaterapeutin lausunnot. Kyselin parisen viikkoa pojan kuulumisia ja aina kaikki oli mennyt hyvin, kunnes kasvatuskeskustelussa " rysäyttivät" kaiken pa*kan niskaan. Olin tyrmistynyt ja sanaton.

Aluksi oli vaikea uskoa kaikkea, koska en ollut vastaavaa kuullut koskaan ennen.

Kävi jopa mielessä, että riittikö nuo puhe- ja toimintaterapeutin lausunnot lapsen leimaamiseen.



Kaikesta huolimatta, olen tyytyväinen, että hoitajat vihdoin ottivat poikani ongelmat tosissaan, koska nyt kuntoutus on paljon helpompaa, kun kuitenkin päiväkodin lausunnotkin ovat tärkeitä. Hehän ovat koko päivän lapsen kanssa ja tietävät kyllä ongelma-alueet.

Minua harmitti myös se, ettei aiemmat hoitajat nähnyt näitä puutteita, vaan jopa vähätteli niitä. Toiset hoitajat kun näkivät ongelman jo kahdessa viikossa.

koittaa moneen kertaan.

Nyt eskarissa on sosiaalinen, reilu kaikkien kaveri leikkii myös tyttöjen kanssa ja oppinut myös häviämään ja sietämään että kaikessa ei voi olla paras ja ensimmäinen.

Osaa asiat, tottelee ja käyttäytyy hyvin, mutta päiväkodissa asiat ovat toisin. Ilkeydestä tai tuhmuudesta ei ongelmat kuitenkaan johdu tai ei edes siitä, ettei lapsen kanssa vietettäisi aikaa jne.. T: Nelonen, jota ärsyttää suunnattomasti tuo vanhempien syyllistäminen.

Vietetään paljon aikaa lasten kanssa eli nytkin oltiin reilun viikon lomalla, eikä mitään ongelmia ollut. Touhuttiin siis koko joulunaika yhdessä, mutta luulen, että kayttäytyy eri lailla päiväkodissa.



En vaan ymmärrä mitä pitäis tehdä, kun perheneuvolassa todettiin että kaikki on ok. ja toisaalta olis kiva kuulla noista ongelmista heti samana päivänä, eikä parin kuukauden päästä taas kertaryöpyssä.



Eli siis päivän päätteeksi saan aina kommentin että kaikki on mennyt hyvin. vasta kun perheneuvolan kommentti tuli, niin sain kuulla, että toimenpiteitä tarvitaan. En voi puhua pojan kanssa oneglemista kotona, kun en niistä tiedä.



Olen varmaan huono äiti, sen ymmärrän, sillä jostainhan tuo uhmakas käytös johtuu, mutta mitä pystyn tekemään.

kotona osaa hävitä paremmin kuin isompi sisaruksensa. Mutta ehkä kavreille häviävinen on vaikeampaa. Kaikista muista sioista sai ylitsevuotavat kehut (käden taidot, motoriikka, eskaritehtävät, keskittyminne yms.). Minun mielestä on kyllä hieman ujo ja jos kokee että kohdellaan väärin alkaa mököttämään.

Voisitko pyytää kiertävää erityislastentarhanopettajaa kymään katsomassa pojan toimintaa, hän antaa vinkkejä hoitajille kuinka tällaisten tilanteiden kanssa tulisi selvitä.

Itselläni on 4v poika joka on todella vilkas ja omatahtoinen, oli vuoden 2 lapsen paikalla. Hän töni ja sotki leikkejä... haki huomiota hoitajilta ja kokeili rajoja. Tilanne on nyt rauhoittunut, testaa kuitenkin kaikki uudet hoitajat.

Oli erittäin ikävä hakea poikaa hoidosta, kun ei tiennyt mitä kaikkea pahaa se on tehnyt...

Ihmetyttää tuo päiväkodin työntekijöiden asenne. Ehkä he eivät ole ihan tehtäviensä tasalla? Tai laiskoja ja haluavat mennä siitä missä aita on matalin.

eskaripojat saattavat peittää omaan epävarmuuttaa tuohon uhmakkuuteen. Pojat oppivat vertailemaan itseään muihin. Olenko yhtä hyvä pelaamaan jalkapalloa kuin X tai miksi en ole yhtä hyvä sählyssä kuin X.



Kun itsetunto ei kestä häviämistä niin sitten yritetään voittaa vaikka vähän likaisinkin keinoin. Kotona epävarmuutta ei tarvitse kokea samalla tavoin kun muiden samanikäisten kanssa.



Onko teillä mahdollisuutta aloittaa lapselle joku harrastus missä olisi samanikäisten poikein kanssa. Liikuntaleikkistä, jalkapalloa, sählyä? jotain missä poika oppisi että jokaisella on heikkoutensa ja vahvuutensa.

Se on täysi normaalia tuonikäisille ja varsinkin pojille. Ainakin meidän päiväkodin hoitajat ovat sitä mieltä että tuommoista se välillä on pojilla tuossa iässä. Toki pyrkivät parhaansa mukaan puuttumaan asioihin ja opettamaan, miten paremmin voisi asioita junailla.

poikamme ei ole mietnkään erityisen vilkas vaan melko rauhallinen ja joidenkin kavereiden kanssa leikki sujuu hyvin ja riitaa ei tule, mutta sitten on yksi tai kaksi poikaa joiden kanssa tulee helpommin riitaa. Ainakin tämä yksi poika on melko vilkas ja leikki on hänen kanssaa tosi rajua eli tavarat lentelee hetken päästä. Meidän poika myös villiintyy hänen seurassaan. Näin olen ymmärtänyt. Ehkä myös ulkopeleissä poika riehaantuu ja sitten peli muuttuu liian riehakkaaksi ja poika alkaa käyttää väkivaltaisia keinoja.

Pidän päiväkodin työtekijöitä ammattitaitoisina, siksi tämä asia ihmetyttää, mutta ehkä he eivärt ole osanneet kertoa ongelmasta niin että olisin ymmärtänyt sen oikein.

Vierailija:

Ihmetyttää tuo päiväkodin työntekijöiden asenne. Ehkä he eivät ole ihan tehtäviensä tasalla? Tai laiskoja ja haluavat mennä siitä missä aita on matalin.

Päiväkodissa, jonne lapsemme siirtyi 5-vuotiaana, tuli ongelmia. Lapsi ei pysynyt ryhmän mukana, riehui, kaikki siirtymätilanteet menivät hulinaksi kun edellinen leikki ei loppunut silloin kun seuraavan jutun piti alkaa. Tädit valittivat tottelemattomuutta ja riehumista ja sääntöjen ymmärtämättömyyttä ja KELTO (kiertävä erityislastentarhanopettaja) kävi tarkkailemassa lasta, todeten, että ihan normaali se lapsi on. Tädit hiljenivät. Eskari käytiin eri päiväkodissa, pienessä sellaisessa mutta lähiseudulla sekin. Siellä lapsia oli vähän ja kaikki sujui hienosti. Mutta koulun alkaessa kaikki ongelmat iskivät taas päälle. Ei pysy hiljaa tunnilla, haahuilee omiaan, ei tule välitunnilta sisälle, tulee tappeluita, yrittää mennä piiloon tunnilla jne. Oppilashuoltoryhmä ja opettaja syyllistivät kotia, muttei meillä ole kotona mitään vialla, ja me nimenomaan vietämme aikaa keskenämme Perheenä, kotona, mökillä, metsäretkillä jne. Eletään hiljaisesti ja tasaisesti. Ei ole väkivaltaa, ei päihteitä, ei työnarkomaniaa, ei kuolleita läheisiä, ei ajan puutetta, ei yleistä hölmöyttä, ei riitoja eikä edes (kauheaa) rahapulaa, on kasvatettu, on olut rajoja ja rakkautta ja sadunlukua. Lopulta hekin huomasivat, ettei vika johdu kotioloista ja vaihtunut luokanopettaja ehdotti, että lapsi pitäisi tutkia lastenpsykiatrian poliklinikalla.



Puolen vuoden tutkimusten jälkeen (joissa kymmenien muiden testien ohella kotiolotkin käytiin läpi) todettiin lapsella aspergerin oireyhtymä.



Näille on kuulemma tyypillistä, että ongelmat tulevat esiin vain omanikäisten kanssa ja vain silloin kun ollaan isoissa ryhmissä. Kotona ei siis huomaa välttämättä mitään, koska kotona ei ole kymmentä samanikäistä lasta meluamassa, vaan vain pari rauhallista aikuista ja pari iso tai pikkusisarusta. Näin meilläkin oli, ja niin kuulemma teilläkin. Meidän lapsi on nyt erityiskoulussa. Pienluokan rauhassa hän on saanut kiinni ei vain omaa luokkatasoaan, jolta oli ennen diagnoosia putoamaisillaan, vaan matematiikan osalta jo seuraavan luokan. Toiveena on, että kasvaessaan hän pystyisi toimimaan myös isommassa ryhmässä, mutta voi olla että pienen ryhmän rauha on jotain, mitä hän tulee aina tarvitsemaan.

Lisäksi poika on herkkä kovalle melulle ja koville äänille, lisäksi on vaikeuksia kynäotteessa ja tasapainossa. Olemme käyneet lastensairaalan avopolilla ja psykologilla mutta mitään tarkkaa diagnoonia ei ole saatu, ei ole siis Asperger-oireyhtymää tai ADHD:tä, mutta poika käy toimintaterapiassa toista vuotta ja on siellä kyllä edistynyt motorisesti ja keskittymiskyvynkin suhteen. Vähän hirvittää koulun alku ensi syksynä, kun tietää miten isoja ne alkuluokatkin saattavat oppilasmäärältään olla...

Meidän pojalla ongelmia ei ole eskaritunneilla eikä muutenkaan ohjatuissa tilanteissa. Olen ymmärtänyt että oneglmat tulevat nimenomaan ja etupäässä ulkona, kun pojat pelaavat. Jos joku poika esim pelaa paremmin, niin meidän poika töniin/kamppaa saadakseen pallon itselleen. Tuollaistahan tapahtuu aikuiten peleissä, mutta lasten pelissä se ei ole sallittua. Itse olen saanut pojastani sen kuvan että hänelle on erittäin tärkeää, että sääntöjä noudatetaan, mutta noiss aulkopelitilanteissa se nähtävästi unohtuu. POika kuuntelee tarkkaavaiseti ohjeet ja osaa toimia ohjeiden mukaan, on taitava askartelija, tosi hyvä lautapeleissä, vaikka kotona kokee kyllä nuorimmaisena usein tappion. Ui, pyöräilee, hiihtää, luistelee hyvin. Lukeakin osaa jo pienia sanoja, laskee yhteen ja vähennyslaskuja ja kakden ja kolmen kertotauluja. Leikit isomman sisaruksen ja serkkujen kanssa sujuvat hyvin. Myös leikit päiväkodin rauhallisen lasten sujuvat hyvin. Ongelmia tulee enemmän vilkkaampien lasten kanssa. Mutta mököttää myös hoitajille, kun kun riitaa on tullut. Mutta noudattaa pääsääntöisesti hyvin päiväkodin sääntöjä.

tönivät ja ottavat mittaa toisistaan peleissä, hyvässä mielessä. Tai siis suuri osa pojista, toki on aina niitä erilaisiakin joukossa matkassa (herkempiä siis).



Eli tuskin tuo yksinään on nyt huolenaiheena. Mutta luepa Jari Sinkkosen kirja : elämäni poikana, sekä myös muita hänen kirjojaan. Suosittelen niitä luettavaksi kaikille, jotka ovat tekemisissä poikien kanssa.

Yksi asia mitä en ole maininnut on se että anteeksipyytäminen on pojalle tosi vaikeaa. KOtona se on helpompaa perheenjäseniltä, mutta päiväkodissa se on tosi vaikeaa. Joskus kun viisi poikaa istui arestissa, kun olivat riehuneet ja yksi oli kannellut asiasta. Koko porukka joutui sitten arestiin. Kun hain poikaa, sanoin että pitää pyytää anteeksi ennen kuin lehdetään kotiin. Tais mennä keskusteluissa puoli tuntia , mutta pyysi lopulta hoitotäsiltä anteeksi, mutta koville otti.