Tervo: "Paras itsenäisyysjuhla minun kokemistani"
Niin on eliitti juhlinut, mutta eihän itsenäisyyspäivänä olekaan mitään juhlallisuuksia tarjolla kansalle perinteisesti ja osalla ei edes varaa siihen 50 euron viikonlopun ruokakassiin, jolla saisi parempaa särvintä pöytään. Pitäisikö edes olla?
Kommentit (2)
Taisi olla Tervon lausuma puhdasta sarkasmia! Itse hän on omien sanojensa mukaan ollut juhlissa kahdesti. Ensimmäisen kerran nuorena toimittajanplanttuna ja mokasi niin perusteellisesti, että sai porttikiellon. Nyt sitten oli kutsuttu. Ehkä vanhat synnit on jo annettu anteeksi. Samoin Kari Väänäsen kohdalla.
Tervon vaimo on muutaman vuoden miestään vanhempi, mutta ei nyt mitenkään merkittävästi. En katsonut illall niin tarkkaan, mutta jospa jostain lehdestä löytyisi kuva, että voisi arvella, onko ns. yhdessä yössä ikääntynyt toistakymmentä vuotta.
Miten muuten Tervon vaimo näytti niin kammottavan kulahtaneelta ja ryppyiseltä, ihan suomeksi sanottuna vanhalta??? Ei kai Tervo kuitenkaan ole kuin viidenkympin kieppeillä vai onko sen vaimo sitä paljon vanhempi? Näytti meinaan vähintään 70-vuotiaalta.