Lue keskustelun säännöt.
Äidit, jotka jatkuvasti kehuu omia lapsiaan.
10.11.2013 |
Kertokaa miks mua ärsyttää ne niin paljon? Kerrotaan kuinka hoitopaikassa kehutaan lapsia jatkuvasti, ja oikeastaan ihan minne tahansa mennään... On mullakin lapsia, ja kyllä niistäkin saan kuulla positiivista palautetta, mutta oletan että kaikkia kehutaan enemmän tai vähemmän (?). Tottakai jokaisesta lapsesta (aikuisestakin) löytyy jotain positiivista sanottavaa, jos on tarvis.
Eikai se multa ole pois, mutta jotenkin vaan ei jaksais kuunnella sitä jatkuvaa oman lapsen kehumista... Eikös se ole vähän sama kun kehuis itseään?
Kommentit (21)
[quote author="Vierailija" time="12.11.2013 klo 09:10"]
[quote author="Vierailija" time="11.11.2013 klo 22:19"]
[quote author="Vierailija" time="11.11.2013 klo 18:58"]
Mut mikä siinä on niitä huonosti käyttäytyviä monesti kehutaan eniten?
[/quote]
Varmaan juuri se, että huonosti käyttäytyvien lasten äideillä on kova tarve saada lapsi näyttämään paremmalta kun mitä onkaan. Ehkä se on ihan inhimillistäkin. Halutaan, että muut tykkää omasta lapsesta, vaikka ovatkin ah niin ihanan "vallattomia". Tai sitten ollaan vaan täysin sokastuneita omista lapsista...
[/quote]
No riippuu mitä huonosti käyttäytymisellä tarkoitetaan: murkkuikäistä, joka rääkkää eläimiä vai parivuotiasta joka ei malta istua aloillaan. Jos jälkimmäistä, niin käytös ei kuulosta kuitenkaan huolestuttavalta, mutta silti tällaista lasta jaksetaan mulkoilla vihaisesti, vaikka kaikki tajuavat varmaan, että kasvatustyö on vielä kesken. Lapsen kehitykselle ei ole hyväksi, että huomio on läpeensä negatiivista, ja siksi tällaisesta lapsesta kai pyritään nostamaan esiin niitä hyviä piirteitä.
[/quote]
no tuota, se mulkoilu varmaan johtuu siitä että toisten mielestä on epäreilua että jonkun penikka saa pilata muilta vaikka kaupassakäynnin tai koulun juhlan.
Kun itse on vaatimaton luonne ja lasten saanti ei tuonut mun elämään oikeuksia olla muille mitenkaan haitaksi, melun tai minkän muun suhteen, vaan jos on epäilys että lapsista on haittaa muille esim. koulun juhlassa niin sinne ei mennä.
ja jos käy niin että ei jaksaisi olla niin silloin mun perse nousisi ylös penkistä ja poistuisimme ulos tai käytävään, niin tuntuu kauhean epäreilulle, että jonkun toisen penikan äiti katsoo tyytyväisenä kun hänen lapsi harjoittelee jotain olemista. sinne käytävään menisin vaikka oman vanhemman lapsen esitys jäisi näkemättä. teoilla on seuraukset ja MINÄ olen vastuussa mun lapsista ja niistä aiheutuvat hai9tta pitää tulla mulle.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ja se lapsia kohtaan oleva paheksunta nykyään, kun ei haluta lapsia lennoille tai hotelleihin, johtuu siitä että ennenvanhaan lasten piti ottaa huomioon muut.
Jos melusivat ja joku näytti ryppyistä naamaa, niin silloi vanhemmat karjaisivat että turpa kiinni ja sitä uskottiin.
Nykyään vanhemmat ovat tyytyväisiä että mun kersa osaa ottaa tilan ja äänitilan ja tulee pärjäämään ja hiljaiset lapset ovat huonoja ja epäsosiaalisia ja eivät tule pärjäämään ja saavat vähemmän huomiota päiväkodissa ja koulyussa ja elämä koulussa on helvettiä kun tästä huomiosta kilpaillaan ja kaikki osaavat aukoa päätään. Mitään muuta ei.
Mua kans ärsyttää,varsinkin yksi sukulainen joka kehuu lapsen tekemisiä ym. Oon miettinyt,mistä ärsytys voisi johtua, mut en tiedä . Kateutta? Ei tietääkseni.
Tottakai jokainen vanhempi on ylpeä lapsensa onnistumisista. Monesti itse en kehtaa mainita lapsen esim. saamaa palkintoa, stipendiä ym, koska pidän sitä kehumisena,vaikka tekisi mieli mainita se. Olenko liian "ahdasmielinen"?
Voi ei oonkohan mä just tollanen tai tulossa sellaiseksi. Hehkutan joka päivä kun tulee kakka pottaan. Uutta sanaa voin soitaa ihan asioikseni joko lapsen isälle tai mummille. Pidän lastani oikeasti ihan superfiksuna ja/tai hellyyttävänä kun osaa tehdä vaikka uusia pöristelyääniä. Täytyy yrittää hillitä vieraiden kuullen :D
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Tottakai lapsia saa ja pitääkin kehua (etenkin heidän kuullen), mutta jos se on sellaista "meidän lapset ovat parempia, fiksumpia ja sosiaalisempia kuin muut"- kehumista, sellaista en voi sietää. Etenkin jos se ei missään määrin pidä paikkaansa. Lapset ovat oikeasti sellaisia kiusaaja-tyyppejä, jotka eivät kestä sitä että joku muu on oikeasti parempi kuin he jossain asiassa..
Itse taas en voi ymmärtää vanhempia jotka puhuu jatkuvasti omista lapsistaan negatiiviseen sävyyn - etenkin lapsen itsensä kuullen. Itse kyllä puhun omista lapsistani paitsi hyvää myös huonoa, mutta jälkimmäistä en mielellään lapsen itsensä kuullen. Lapsi peilaa niistä toisten sanoista itseään ja omaa arvoaan, ja ne kuullut kommentit ja saadut reaktiot ovat itsetunnon rakennusmateriaalia.Lapsi saa mielestäni kuulla että olen hänestä ylpeä, ja että hänen ihanuutensa, tekemänsä asiat yms. ovat niin tärkeitä asioita että haluan ne muidenkin kanssa jakaa.
Toki lasta saa ja täytyykin kritisoida, mutta lapselle itselleen sanat asetellaan toisin kuin silloin kun puran mieltäni toiselle aikuiselle, ja siksi en halua tätä tehdä lapsen kuullen. Jos ap ajattelee lapsen kehumisen olevan vähän kuin itsen kehumista (miten hitossa, eri ihminen kai se lapsi on??), eikö sitten lapsen jatkuva moittiminen ja vähättely ole myös itsen moittimista ja vähättelyä? Näin ajattelen kyllä usein olevan - ehkä aikuisten joita ei ole juuri kehuttu on vaikea raaskia sitä kehua tai myönteistä sanaa sille lapsellekaan antaa? Onko se tämä jäätävä ylpistymisen pelko vai mikä meidän kulttuurissa mikä tämän tekee? Ja huom: en todellakaan tarkoita että kaikesta ja koko ajan pitäisi kehua, perusteettomasti. Mutta kyllä mun mielestä esim. juuri lapsen saama stipendi on niin hieno juttu että siitä toisille aikuisille kertoisin - ja erityisen tärkeää olisi että lapsi kuulisi sen olevan mielestäni tärkeä ja hieno juttu.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Minuakin! tässä tilanteessa ärtymys johtuu siitä että tämän kehuskelijan lapset käyttäytyy AINA todella huonosti. Hassua että aina kun satun olemaan paikalla, käyttäytyvät huonosti, mutta muuten sitten muka kuin enkelit... Hmm :)
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kyllä minuakin ärsyttää, siis jos siinä on mukana vertailua muihin lapsiin. Se taas on ihan eri asia, jos on vaan aidosti iloinen lapsestaan, niitä juttuja on mukava kuunnella. Mutta se, että viedään aina kaikki huomio siihen omaan lapseen, on huomionhakuista ja lapsellista käytöstä. Ja sillä lailla yksinkertaista, ettei silloin ole tajuttu, että totta kai lapsia kehutaan. Minäkin suhtaudun aina hyvin myönteisesti lapsiin ja muistan kehua ja kannustaa. Mutta, ne kehut on tarkoitettu sille lapselle. Siis sille ihmiselle, joka on äidistään ihan erillinen olento, ei mikään äidin egonjatke jonka pitää yötä päivää tehdä joko jotain hassua tai ihmeellistä, että äiti saa pälättää siitä itsensä pyörryksiin. Mua häiritsee hirveästi se, että on olemassa äitejä, jotka ovat koko ajan siinä lapsen ja maailman välissä säätämässä. Jos sanon vaikka Artulle, että olipa hieno hyppy, Arttu, niin Artun äiti ilahtuu ja aloittaa sadaosasekunnissa pitkän eeppisen tarinan siitä kuinka Arttu jo kolmekuisena hyppeli isänsä sylissä, ja katsos, on mulla täällä kuvakin siitä! Voi luoja. Ei mua kiinnosta se Artun hyppeluhistoria, vaan arvostaisin keskustelurauhaa itse päähenkilön kanssa.
Turhanpäiväinen ja ylenmääräinen kehuminen ei ole tervettä. Tulee mieleen, että äiti yrittää kohottaa statustaan lapsensa/lapsiensa avulla. Tarkoitan nyt siis kodin ulkopolella tapahtuvaa kehumista. Eniten minulla karvat nousevat pystyyn, kun äitimamma ylistää, miten älykäs lapsi on. Tavallisesti kyseessä on ihan normaalilla järjenjuoksulla varustettu ipana, joka ei mitenkään poikkea muusta porukasta.
On eri asia kiittää ja kehua lasta kotona, jos hän on onnistunut josakin erityisen hyvin, vaikkapa saanut edellisiä kertoja paremman numeron matikan kokeista tai oppinut pitämään huoneensa järjestyksessä. Tai mitä nyt milloinkin. Lapsi tarvitsee kiitosta, jotta itsetunto kehittyisi vahvaksi. Mutta ei niitä kaikkia lasten ansioita tarvitse kuuluttaa koko kylälle. Siitä saa äiti usein vain löyhäpäisen ihmisen maineen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Oikeesti se lapsi ei edes monesti kuule niitä kehuja. Kyllä on tosi ärsyttäviä nuo kehuvat äidit. Varsinkin kun itse näkee sen superlapsen aivan tavallisena lapsena. Toiset vielä antaa ymmärtää, että se oma lapsi on parempi kuin muut. Toki lähimmäisille kerron stipendistä ja uintisaavutuksista. Itse olen liikaakin puhunut lapseni kilpauinnista ja nyt olen lopettanut sen. Huomasin kyllä ärsytyksen, kun omani ui kilometrin kerralla ja muut ton ikäiset korkeintaan sen 25 metriä niin kyllä se muita ärsytti. Nyt ole oppinut olemaan hiljaa.
[quote author="Vierailija" time="11.11.2013 klo 13:03"]
Turhanpäiväinen ja ylenmääräinen kehuminen ei ole tervettä. Tulee mieleen, että äiti yrittää kohottaa statustaan lapsensa/lapsiensa avulla. Tarkoitan nyt siis kodin ulkopolella tapahtuvaa kehumista. Eniten minulla karvat nousevat pystyyn, kun äitimamma ylistää, miten älykäs lapsi on. Tavallisesti kyseessä on ihan normaalilla järjenjuoksulla varustettu ipana, joka ei mitenkään poikkea muusta porukasta.
On eri asia kiittää ja kehua lasta kotona, jos hän on onnistunut josakin erityisen hyvin, vaikkapa saanut edellisiä kertoja paremman numeron matikan kokeista tai oppinut pitämään huoneensa järjestyksessä. Tai mitä nyt milloinkin. Lapsi tarvitsee kiitosta, jotta itsetunto kehittyisi vahvaksi. Mutta ei niitä kaikkia lasten ansioita tarvitse kuuluttaa koko kylälle. Siitä saa äiti usein vain löyhäpäisen ihmisen maineen.
[/quote]
Hyvin tiivistetty! Ylesiön läsnäolo on juuri se, mikä tekee kehumisen epämiellyttäväksi, ja tietysti jos se on aivan yletöntä ja katteetonta. Pakostakin tulee mieleen, että lapsi voi jäädä sellaisesta riippuvaiseksi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Tiedän kans tuollaisen äidin! Aina kova tarve kehua kuinka lapset osaavat niin hienosti käyttäytyä kaikkialla, mutta kun tulee meille lasten kanssa, niin ovat ihan kauhukakaroita. Rikkovat leluja ja tekevät muita tuhoja minkä kerkeävät, tahalleen, ja ovat muutenkin itsekkäitä minäminä-tyyppejä, eikä äiti saa heitä ollenkaan kuriin. Taitaa olla kehuminen vain äidin epävarmuutta?
[quote author="Vierailija" time="11.11.2013 klo 12:50"]
Minuakin! tässä tilanteessa ärtymys johtuu siitä että tämän kehuskelijan lapset käyttäytyy AINA todella huonosti. Hassua että aina kun satun olemaan paikalla, käyttäytyvät huonosti, mutta muuten sitten muka kuin enkelit... Hmm :)
[/quote]
Kyllä minuakin ärsyttää ihan katteeton, jatkuva kehuminen tai sitten vertailu toisiin lapsiin. Mutta kyllä minua enemmän surettaa lapsen taitojen ja ominaisuuksien vähättely ja etenkin juuri lapsen läsnäollessa, kuten joku jo kirjoittikin. Siis tyyliin "kylläpä teillä osataan, tämä meidän Taavi on niin tohelo, että tuskin jaksaisi ikinä keskittyä tuollaiseen. Mutta ei mennyt koulu meillä vanhemmillakaan hyvin, joten miten ne lapset voisi olla parempiakaan". Eihän kukaan olekaan kaikessa nero, mutta kun tuollaisia juttuja pudotellaan tyynesti itsestäänselvyytenä, niin tuskinpa lapsi innostuu yrittämäänkään. Olen viime aikoina innoissani hehkuttanut äidilleni lasteni taitoja, mitä oli eskarista innoissaan meille kerrottu, ja vastaanotto oli taas sellainen "no ihan kiva, mutta tiedätkö mihin aikaan naapurin leskimies viime iltana tuli kotiinsa..." eli evvk. Ja kun asiaa ajattelen, niin juuri niinhän minut on kasvatettu: tee parhaasi ja ole kiltisti, älä tuota häpeää, ja jos satut pärjäämään, ei se nyt oikeasti kerro mistään mitään eli ei ylpistytä". On ollut oikeasti jännää tutustua ihmisiin, joita on lapsena kehuttu (järkevissä rajoissa) ja joilla on itseluottamusta ja joiden on edelleen helppo nähdä asioissa ja ihmisissä myönteisiä puolia.
Minäkin kehun," ihanaa", "kaunista", "fiksua", "lahjakasta" lastani mutta vain miehelle ja anopilleni. Totta kai tiedän, että sinun lapsesi on ihan yhtä lahjakas ja nätti kuin omani, siksi rajoitan yleisöni edellämainittuihin.
Nautitaan lapsistamme.
No voi-voi, ei auta, jatkan kehumista kyllä. Tosin kehun melkein työkseni muidenkn jälkikasvua. Itseäni kehun harvoin, mutta kyllä voin niinkin tehdä. Hehkutan yleensä lasten ja muiden aikuisten onnstumisia ja sattuvia sanomisia, palkintoja ja vaikka mitä. Muka-nöyrät ja tekovaatimattomat aikuiset minua huvittavat.
En yleensä kehu koska jos kerran minusta muiden lapset näyttävät yhdentekeviltä niin oletan että omani ovat muille. Tajuan että jos joku osaa jotain niin kuten vaikka potkupalloa niin se on vaan tehnyt sitä paljon.
Kehun omaa lasta ja hänen kavereitaan jos ovat tehneet jotain kivasti tai ollet jollekin kohteliaita tai sanoneet jotain kivaa toiselle. Se kun on aika harvinaista nykyään, kaikki ajattelevat lähinnä itseään.
Mut mikä siinä on niitä huonosti käyttäytyviä monesti kehutaan eniten?
[quote author="Vierailija" time="11.11.2013 klo 22:19"]
[quote author="Vierailija" time="11.11.2013 klo 18:58"]
Mut mikä siinä on niitä huonosti käyttäytyviä monesti kehutaan eniten?
[/quote]
Varmaan juuri se, että huonosti käyttäytyvien lasten äideillä on kova tarve saada lapsi näyttämään paremmalta kun mitä onkaan. Ehkä se on ihan inhimillistäkin. Halutaan, että muut tykkää omasta lapsesta, vaikka ovatkin ah niin ihanan "vallattomia". Tai sitten ollaan vaan täysin sokastuneita omista lapsista...
[/quote]
No riippuu mitä huonosti käyttäytymisellä tarkoitetaan: murkkuikäistä, joka rääkkää eläimiä vai parivuotiasta joka ei malta istua aloillaan. Jos jälkimmäistä, niin käytös ei kuulosta kuitenkaan huolestuttavalta, mutta silti tällaista lasta jaksetaan mulkoilla vihaisesti, vaikka kaikki tajuavat varmaan, että kasvatustyö on vielä kesken. Lapsen kehitykselle ei ole hyväksi, että huomio on läpeensä negatiivista, ja siksi tällaisesta lapsesta kai pyritään nostamaan esiin niitä hyviä piirteitä.