Outoa sekunnin kestävää huimausta
Mahtaako täällä olla muita joilla samanlaista oiretta kuin minulla. Eli viime keskiviikkona sohvalla istuessa ythäkkiä tutntui kuin maailma olisi lähtenyt kallistumaan, tunne oli voimakas, mutta sekunnissa ohi. Torstaina tunsin samankaltaisia tuntemuksia, mutta lievempinä pitkin päivää. Perjantaina kävellessä iski taas kohtaus, maailma lähti kallistumaan, mutta taas kohtaus sekunnissa ohi. Tätä ennen oli lievästi hutera, vähän "huppelimainen" olo.
Siitä lähtien samanlaisia tuntemuksia lievänä pitkin päivää. Tuntuu, että tasapaino ei ole ihan kohdallaan. "Isoja" kohtauksia ei ole ollut muita, mutta koko ajan lievästi erikoinen olo. Juoksumatolla juoksu ei onnistunut lainkaan, tuntemuksia tuli enemmän ja tuntui tosi epävakaalta. Muissa laitteissa ok ja liikunta itsessään sujuu ihan ok.
Sydämen takia olen tutkimuksissa, mutta oireisiin ei liity mitään rytmihäikkää ja kohtaukset kestää sekunnin, muuten epävakaa olo on eirtyisesti kävellessä. Ei tunnu, että taju lähtee vaan, että tasapaino ei ole kohdallaan.
Niskat on tosi jumissa, mutta niin ne on olleet ennenkin ilman näitä oireita.
Mistä voisi olla kyse?
Kommentit (20)
Mulla kanssa samaa jo noin kymmenisen vuotta. Välillä taukoa kunnes taas alkaa uudestaan. Alussa sitä tutkittiin ja olin sydäntutkimuksissa ja muistaakseni päähänkin tehtiin joku kuvaus. Mitään varsinaista selitystä ei kuitenkaan löytynyt. Tosi inhottavaa jos tapahtuu niin että esim kävelee tai seisoo paikassa missä ei saa tukea. Välillä huimaus tulee todella kovana ja välillä tuntuu vain siltä että ikäänkuin "hidastuu". Ikää on 31.
Yksi asia mitä ehkä voisi testata onko näkö/lasit kunnossa
Voi olla asentohuimausta. Googlaa, siihen saa apua ihan lääkäristä joka kai lähettää fysioterapiaan, en ole ihan varma, tai sit lääkäri itse neuvoo.
Sitä voidaan hoitaa tietyillä liikkeillä.
Liittyy käsittääkseni välikorvaan.
Mullakin tulee välillä sellainen tunne, ihan sekunniksi, että keikuttaa. Luulen, että liittyy mulla kireään niskaan tms.
Itse menisin osteopaatille korjaamaan huimausta, vaikka kai ne lääkäritkin osaa hoitaa asentohuimausta.
mulla oli samat oireet, mutta olen täysin parantunut! itselläni apu löytyi OSAAVAN omt-fysioterapeutin käsissä, ja pitkään jatkunut, lääkärit sekä tavalliset fysioterapeutit ymmälleen jättänyt huimaus parani kokonaan joidenkin kuukausien jälkeen. kävin käsittelyssä noin kerran 1-2 viikossa. aluksi käsittely auttoi vain alle viikon, mutta ajan kanssa huimauksen palaamisen aikaväli venyi ja venyi; nyt jos oireet palaa, käyn kerran omt:llä ja olen taas kunnossa.
itselläni on kyseessä siis todennäköisesti niskaperäinen huimaus (vaikka lääkärit eivät mitään kummaa niskassa huomanneetkaan, huomasi omt-fyssarini heti jäykkyyttä ja arkuutta milloin minkäkin nikaman välissä). lääkärit tyyliin vaan kokeili hartioita, niskaa ja ehkä kallonpohjalihaksia ja totesivat että ne on ihan pehmeät.. mitä tietämättömyyttä!!! myös sisäkorvahuimaus testattiin, ja jonkun lääkärin mielestä oli sellaistakin hieman, mutta siihen yleisesti käytetyt hoidot eivät auttaneet tilannetta lainkaan. vasta omt-fyssari auttoi. muistan kun yksikin lääkäri vaan sanoi, että sun täytyy nyt vaan elää tällaisten oireiden kanssa, kun ei sussa näytä olevan fyysisesti mitään vikaa... joopa joo... onneksi en luovuttanut ja löysin oikean omt-fysioterapeutin mehiläisestä (tosin ensimmäinen omt-fyssari ei osannut yhtä hyvin, sillä hänen käsiteltävänään kävin pari kuukautta eikä auttanut.. onneksi vaihdoin toiseen, sillä ero oli aivan mieletön..)
kehotan siis kääntymään lääkärin puoleen, jolta pyydät lähetteen omt-fyssarille. kannattaa mennä yksityiselle, pääsen nopeammin ja varmemmin: arvauskeskuksen omalääkäri laittoi vain normifyssarille, joka oli näiden mun oireiden kanssa ihan kassalla (välillä ihmetyttää, miten suuri ero omt- ja tavallisten fyssareiden välillä on!). lisäksi yksityisellä voit myös vaihtaa fyssaria jos tuntuu ettei toimi.
tsemppiä! veikkaan siis joko niska- tai sisäkorvaperäistä huimausta, joista molemmat ovat täysin parannettavissa. ei siis syytä huoleen! :)
Epileptinen purkaus? Kestääkö varmasti sekkunnin? Huomaako ulkopuoliset?
Googlaa asentohuimaus Tapani Rahko.
Mulla on kanssa tuollaista. Oli aiemmin useammin kuin nyt. Aivot kuvatutuin yksityisesti ja selkärangan. Ei mitään vikaa. (Pieni pullistuma selkänikaman välissä vaan, mikä ei selitä oiretta.)
Mulla on ollut lapsesta asti. Pienenä kutsuin sitä ilmaisulla "menin hetkeksi uneen", kun maailma jotenkin pehmeni tai tuntui, että jalka ei osukaan maahan.
Tätä ei ole koskaan tutkittu, eikä haittaa elämää millään tavalla, niin en tutkitutakaan.
Asentohuimaus tai jännitysniska, kummatkin aiheuttavat huimausta.
Asentohuimauskohtauksia itsehoidolla parantanut kun olen Youtubettanut ohjevideoita, siis kotosuomessakin asentohuimausta hoidetaan tietyillä asennoill, jotka pitää tehdä järjestyksessä. Jännitysniskaan auttaa varmaan vain liikunta?
Itsellä kumpiakin oireita silloin tällöin.
Oiskohan asentohuimausta, kun tunne voi tulla ilman pään liikuttamistakin. Esim saatan vaan istua paikallani, niin ihmeellinen huimaus "humahtaa" kropan läpi. Tai tosiaan kävellessä tuntunut maailman kallistuma ei tapahtunut päätä kääntäessä?
Niska on tosiaan aika jumissa ja voin saada samankaltaisen tunteen aikaseksi liikuttamalla päätä nopeasti puolelta toiselle.
Varsinainen huimaus "kohtaus" kestää todella vaan sekunnin, sen verran, että reagoin, että tuli ja sitten se onkin jo ohi. Todella outoa.
Mulla oli tuollaista kun vierottauduin ssri-lääkkeestä nimeltä Cipralex. Mutta jos jollakulla on ollut jo vuosia niin voi johtua siis jostain muustakin... Escitalopraami on sama kuin cipralex.
Tuli vastaan oikein osuva oirekuvaus ja vastaus:
http://www.terve.fi/kysy-asiantuntijalta-anonymous-22-january-1998-000-1
Täällä myös samoja oireita.Näköjään aika yleinen vaiva/oire. Kiva kuulla mahdollisia syitä. Ehkäpä sitten niskaongelmista johtuvaa. Tosin jonkun kerran tullut myös joku muljahdus sydämessä samaan aikaan, mikä teki vähän tavallista huolestuneemmaksi. Ei lääkityksiä tai lopettamisia, mutta raskaana viikolla 30.
Mulla on samanlaista. Yleensä ilmenee vain jos nousee nopeasti ylös vaikka sängystä, ehdin kävellä keittiöön mutta sitten alkaa heittää päästä ja polvet voi pettää pahimmassa tapauksessa alta. Mulla tää onneks johtuu vaan matalasta verenpaineesta.
Mulla tossa nopeasti noustessa tuntuu, että silmissä sumenee, mutta tämä kuvailemani tunne tässä on erilainen. Eli kävellessä tai istuessa saattaa yhtäkkiä heitättää ja muutenkin olo on vähän kuin pumpulilla kävelisi. Ilmeisesti niskoihin liittyvää....
Minkänimisellä omt fysioterapeutilla kävit? Voisitko kertoa jos oli hyvä. Hänkin saisi uusia asiakkaita
Minkänimisellä omt fysioterapeutilla kävit? Voisitko kertoa jos oli hyvä. Hänkin saisi uusia asiakkaita
Itsellä samanlaisia huimauksia ja miettinyt myös mistä voisi johtua :/