Lue keskustelun säännöt.
8 kk vanhan vauhtimimmin äiti aivan FINITO!
21.11.2013 |
Esikoisen kanssa mennyt tähän asti kivasti, nukkunut yöt yhdellä syötöllä ja parit lyhyemmät päikkärit. Pientä nuhaa välillä, ei kummempaa. Nyt olen vain aivan loppu. HELP! Tänään vauva niin tukossa, ettei suostu nukahtamaan kuin syliin 5 minuutiksi ja alkaa huutaa heti, jos vaihdan asentoa...Nyt aloin miettiä, että olen ollut väsynyt jo pitkään. Minua kuormittavat mm. seuraavat asiat.
1. Muutin maaseututaajamaan miehen perässä, minulla ei ajokorttia, ja lähimmät palvelut (päiväkoti, koulu, tk, S-market jne) 1,5 km päässä. Tosin kaupoilla käynti ei ongelma, mutta virkistäytyminen muuten kyllä. Mitään kahviloita ei täällä ole.
2. Mies vuorotyössä (palomies) ja tuntuu kuin olisi aina töissä, kun lisäksi saman alan harrastuksia (VPK jne ja niissäkin päivystystä). Muuten mies ihana ja auttaa, mutta mies kai sitten niin aikaansaava, ettei hänellä tunnu olevan lapsen kanssa jaksamisongelmia eikä oikein ymmärrä minunkaan. Tosin pakenee aina hoitovuorollaan anopin hoiviin, jossa vauvaa hoidetaan ja ruuat ja kahvit tuodaan pöytään
3. En pääse edes yksin kävelylle koskaan, kun aina pitää viedä koirat (3 kpl ja ne ajokoiria, jotka riuhtovat eri suuntiin).
4. En voi lähteä vauvan kanssa yksin esim. kävelylle, kun yksi koirista kärsii eroahdistuksesta (pentu) ja hajottaa sillä välin koko talon
5. En vain jaksa. En tunne tältä paikkakunnalta kuin miehen siskon ja anopin (ovat kyllä ok).
En vain jaksa enää. Olen henkisesti ja fyysisesti ihan loppu. Vauva on ihana, mutta vauhdikas pikkuneiti, koko ajan pitäis olla äksöniä...
Mitä tekisitte ensin, jos olisitte minä (älkääkä sanoko, että mene ajokouluun, kun olen jo siellä, mutta etenee hitaasti, kun en pääse ajotunneille usein, ne kaukana kaupungissa)....
Kommentit (18)
Mustakin tuo kuulostaa normaalilta kotiäidin arjelta, mutta puhu toki neuvolassa.
Tarvitset muita vertaiskontakteja eli nyt sitten perhekerhoihin yms. hakeutumaan.
Kannattaa myös muistaa, että tuollainen lapsen ikä voi tuntua ensikertalaiselta uuvuttavalta, lapsi ei ole enää sylivauva, vaan sotkee ja on koko ajan vahdittava, mutta ei vielä puhu, joten ei ole sellaista vielä. Ensi kesänä tilanne jo ihan erilainen!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Lisään vielä, että olen lähihoitaja ja keikkailen läheisessä palvelutalossa, joka on todella virkistävää!!!
ihan ekaksi otat omaa aikaa.
ja teet sen heti, kun mahdollista, edes tunti.
Tiivistys: Olen ajanut itseni umpikujaan typerillä elämänvalinnoilla ja ihmettelen, miksi väsyttää.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Miksi olette hankkineet nuin monta koiraa tuossa elämäntilanteessa? Mutta hyvä, että palvelut ovat lähellä ja pääset niihin näppärästi kävellen.
Joo, minustakin koirista luopuminen olisi ensimmäinen juttu.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Jaa mun mielestä miehen osallistaminen perhe-elämään olisi ensimmäinen juttu! Koska mies on vauvan kanssa?? Mitä hoitamista se on, että mummo passaa miehenkin siinä sivussa, kun hoitaa vauvaa?? Ei mies voi harrastaa samaa tahtia kuin aiemmin. Kumman koirat ensisijaisesti ovat? Ovatko siis ihan lemmikkejä vai "ajetaanko" niillä myös?
Noh, palvelut teillä kyllä on melkoisen lähellä :) ja lähellä on miehen lapsuuden perhettä, joten ehkä sä uskaltaisit ottaa anoppiin yhteyttä ja pyytää vähän seuraa?
Se eroahdistus pentu.... jos se oikeasti TUHOAA koko kodin, niin ehkä se pitää häkittää siksi aikaa, että pääset pihalle lapsen kanssa, oikeasti, ei mikään hyvä juttu, mutta tärkeämpää on jotkut asiat koiran yli...
ps. sulla on asiat hyvin, olet vain väsynyt tai kyllästynyt, et ehkä osaa organisoida?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
1. Keksikää koira"ongelmaan" ratkaisu. Mieskin voi ulkoiluttaa koiria ja viedä lapsen samalla rataslenkille, jos sinäkin siihen pystyt. Pennun voi todellakin laittaa kasvattiperheeseen tai miettiä miten rajataan pennun aluetta, ettei tuhoa taloa ollessaan yksin.
2. Mene keikkatyön jälkeen tasaisin väliajoin kahvilaan, kirjastoon, leffaan, konserttiin tms. Mies hoitaa lasta, koska pystyy siihen ihan yhtä hyvin kuin sinäkin.
3. Ole kotona miehen ja lapsen kanssa, mutta ÄLÄ hoida lasta, vaan anna miehen hoitaa. Tee itse jotain muuta, mene mieluiten suljetun oven taakse esim. lukemaan pariksi tunniksi. Mies hoitaa lasta, koska pystyy siihen ihan yhtä hyvin kuin sinäkin.
4. Kerrot miehelle, että teillä on nyt väliaikainen elämänmuutos, koska teillä on parin vuoden ajan pieni lapsi perheessänne. Lapsen tulo ei tarkoita esim. omien harrastusten rajoittamista eläkeikään asti, mutta molempien on ymmärrettävä, että väliaikainen rajoittaminen voi olla tarpeen, jotta molemmat vanhemmat jaksavat ja jotta lapsella sitä myöten olisi paras vointi.
5. Aja kerralla useampi ajotunti.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
1. Lakkaa kutsumasta lasta typerillä nimillä ja ala kasvattaa hänestä kunnon kansalaista.
2. Muuttakaa paikkaan, jossa myös sinulle tarjolla vakituisempaa työtä ja ystäviä ja muutakin tekemistä kuin koirien vahtiminen.
3. Miehen täytyy lopettaa aikaa vievät harrastukset. Ilman niitähän hänellä olisi pitkiä vapaita, jolloin hän voisi hoitaa lasta.
Kun toteutatte nron 2 ja 3, ei lastakaan tarvitse viedä hoitoon kuin satunnaisesti.
Kiitos vinkeistä!!! Tuntuu, että suurin osa tajusi tilanteeni..Olen kyllä onnellinen, mutta väsynyt ja en saa muutosta tähän soppaan vaikka kuinka olen puhunut miehelle..
- emme voi muuttaa pois, miehen juuret ja virka täällä (ei suostu ja tämä tuli selväksi jo seurusteluaikana. Minun oli helpompi muuttaa, koska olen tavallaan "kotoisin ei mistään"..
- miehen työ on aika sitovaa hän on 24 tuntia putkeen siellä ja aina ei toteudu ne pitkät vapaat, kun hänellä sellaisia extra-vastuuhommia lisäksi työssä, jotka vievät aikaa. Ja tuo VPK on lähes ammattimaista toimintaa. Ja on monessa mukana. Velvollisuudentunnosta ja on ollut perustamassa monenlaista, ei niinkään harrastamisen ilosta..
- keikkatyön jälkeen ei voi mennä mihinkään muualle kuin markettiin (jos se enää auki silloin), kun täällä ei ole mitään. Kaupungissa olis kyllä, mutta sinne matkaa noin 70 km. Siellä tosiaan en ole käynyt, ja kyllä kyytikin järjestyis. Tuntuu vain hassulta lähteä. Vauva sinänsä ei ole ongelma, varmasti pärjättäis sen suhteen..
-koirat on puhtaita ajokoiria (appiukon ja miehen yhteisiä ja niitä lisää apella ulkokopissa, mutta meillä nämä sisällä ja miehelle tärkeitä, ovat siis miehen, yksi on anoppilasta pentu, lupaava yksilö ilmeisesti. Ja vaikka hurjalta kuulostaa, niin ovat ne koirat ihania. Vain melko isoja ja 3 koiraa + vaunut on hankala yhtälö. Siksi en käy yksin lenkillä, kun meillä on sellainen tehokkuusajattelu, että "vie mennessäs, tuo tullessas" eli aina samalla vie koirat, kun menee lenkille...neuvolassa sanottiin, että synnytyksen jälkeen olis hyvä mennä lenkille, että palautuu. Ja itsellä tosiaan vielä kuntokaan ei ole synnytyksestä palautunut ja alapää eli tarttis just liikuntaa.
-olen sit myöhään illalla vapaa-ajalla netissä, mut vaik onkin kivoja keskusteluita, ei tää mua palauta
Olen sit miettinyt, onko tää masennusta? Omaa perhettä olen toivonut ja rakastan heitä yli kaiken. Jotenkin vaan hirmu rankkaa. Ihan kuin jatkuva työleiri - siivousta, leipomista, ruuanlaittoa, pyykinpesu - ja aina sama kaaos, vaik hetken on asiat kunnossa...
ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ap jatkaa....
plussaa vielä se, et meillä on hyvin asumiseen liittyvät asiat (uusi, tilava, kaunis talo) ja raha-asiat hyvin (miehen suvulla maita ja bisneksiä täällä, mut mies sit hoitelee lisäksi jotain metsiä sun muita eli aikaa menee siihenkin, appiukon kans niitä pyörittäää). Eli isot asiat on hyvin, eikä minulla kiire töihin. Menin vain oman jaksamisen takia ja paremmin jaksankin aina, kun olen käynyt keikkailemassa. Olisko sit ne aikuiskontaktit, on ihana tavata työkavereita....Vakituista työtä olis lähistöllä myös tarjolla, mutta ei mulla kiire.
Miinukset on se, ettei jotenki rytmiä tässä elämässä kun tuntuu vaan selviytymistaistelulta. Musta alkaa tuntua, että mies on ns perinteinen mies, eli ei kyllä hirveästi lopulta osallistu vaikka sit kyllä mukisematta tekee, kun en jaksa...musta tuntuu, että teen liikaa. Leivonkin monta kertaa viikossa. Mutta kun heilläkin on aina tehty niin ja ei se minulle sinänsä vastenmielistä ole ja olen suht koht näppäräkin noissa, mut viehän se aikaa. ..Mut sit on kiva miehestä, kun voi aina piipahtajille tarjota tuoretta pullaa. Et mies kyllä arvostaa ja kehuu ruokia, mut ei kai sit jaa tätä kaikkea niin paljo. Onko nää meidän roolit jotenkin liian vanhakantaiset
Ymmärsinkö nyt oikein? Ap kokee tarvitsevansa muutosta, mutta ei halua muuttaa omaa toimintaansa, eikä vaatia muutosta mieheltään. No, sitten makaa kuin petaa.
Tervetuloa kotiäidin arkeen, tuotahan se hyvin pitkälti on jollei kaupungissa asu. Teillä sentään lyhyt matka taajamaan!
Paikkakunnalla kokoontuu varmasti jotain kerhoja äideille ja lapsille, sinne mukaan vaan. Ja koiranpentu häkkiin siksi aikaa.
Kirjoitit että teillä piipahtaa usein vieraita kerran leivotkin usein. Lienevät sinun tuttujasi, eivät kai miehen tutut teillä ramppaa jos hän kerran alvariinsa poissa? Etkö saa heistä yhtään piristystä? Ja kannattaisi
varmaan pakastaa niitä leipomuksia, kyllä ne kaverit sitä pakastepullaakin syö.
Jotenkin kertomuksestasi kuultaa läpi jonkinlainen yksinkertaisuus ja naivius. Asioihinhan ei saa muutosta kuin itse tekemällä!
ps.ette ole kuulleet koirien koulutuksesta tai edes vedonestovaljaista?
Hei!
Kuulostaa musta täysin normaaleilta tuntemuksilta, mutta kannattaa silti mainita neuvolassa, kun kerran masennusta mietit.
Välttämättä asuintilanteesi ei ole edes huono. Pienen lapsen kanssa on helposti finito, vaikka olis miten ystävät lähellä.
Odotan tässä, että kolmas lapseni tulee 8 kk:n ikään. Se on monella tavalla rasittava ikä, vaihe menee ohi, mutta sitten tulee taas uusia, kuten tahtoikä... wait and see...
8 kk sotkee syödessään, pitää hoitaa sekä maitoateriat että kiinteät, liikkuu paljon, eikä ymmärrystä vielä ole, nukkuu vähemmän, vaatii katseltavaa, tekemistä, "viihdytystä".
Suosittelen lukemaan MLL:n vanhempainnettiä!
Minulla on kolme vinkkiä. Minun pitää itsenikin niitä noudattaa:
1. Kirjoita joulupukille(=miehellesi) lahjatoiveet:
- suklaata
- kahden tunnin lenkki aivan yksin, kun mies hoitaa lasta ja koiria
- leivontavälineitä... tai siis mitä lahjaksi haluat.
2.Pyydä jotakuta (naapuri/työkaveri..) kahville. Henkilön ei tarvitse olla sinun ikäinen tai samassa elämäntilanteessa. Älä leivo tai siivoa vierasta varten vaan tarjoa, mitä kaapissa on ja keskity juttelemiseen. Lasta ei tarvitse viihdyttää, kun hän ihmettelee vierasta.
3. Sovi itsellesi ja miehellesi "oma aika" kerran viikossa ja merkitse se kalenteriin. Jos työvuorot eivät salli, päivää vaihdetaan. Esim. 2 h aina maanantaisin kello sitä ja sitä, tuolloin käyt kävelyllä tai uimassa tai jossain, sulje ovi takanasi, kun
kellonaika koittaa.
Onko selvä? :)
Onko teillä mll:n tai skr:n perhekahviloita? Tapaisit/tutustuisit muihin vanhempiin. Saisit vertaistukea.
Itse teen isoja annoksia ruokia. Esim keittoa/laatikkoruokaa pariksi päiväksi. Vähän tylsää on tietty syödä samaa monta kertaa, mutta helpottaa kummasti ruuan laittoa. Leivo kerralla niin paljon, että saat pakastimeen.
Nuo kotihommat kuullostaa kullä ihan kotiäidin arjelta. Ruuanlaittoa, siivousta, pyykinpesua...