Omien vanhempien luona käyminen AHDISTAA suunnattomasti!

Hmm. Olisiko mahdollista tavata heitä jossain muualla?

Kahvilla kaupungilla?

Tehdä retken johonkin lähikohteeseen?

Käydä teatterissa/näyttelyssä/tms.?

Sitten voisi siellä kotona käydä vaan joskus.

Tulisi tavattua, mutta ei ahdistuisi niin, kun olisi tapaamisen yhteydessä jotain muuta, järjellistä tekemistä, ja mukavampi ympäristö.

Hmm. Olisiko mahdollista tavata heitä jossain muualla?

Kahvilla kaupungilla?

Tehdä retken johonkin lähikohteeseen?

Käydä teatterissa/näyttelyssä/tms.?

Sitten voisi siellä kotona käydä vaan joskus.

Tulisi tavattua, mutta ei ahdistuisi niin, kun olisi tapaamisen yhteydessä jotain muuta, järjellistä tekemistä, ja mukavampi ympäristö.

Älä käy. Katkaise napanuora ja vaikka välitkin.

Miten ne vaatii käymään jos eivät soittele eivätkä pidä mitään yhteyttä. 

Soittele sinäkin vaikka vain pari kertaa vuodessa, niin ahdistaa harvemmin.

Minulla samanlainen tilanne. Tapaamme pari kertaa vuodessa päiväseltään. Yöksi en sinne jää varsinkaan lapseni kanssa. Soittelemme kerran kuussa. Jos vaikuttavat kännisiltä, keksin jonkin "nyt ruoka kiehuu, täytyy lopettaa"-jutun.

Tuo toisaalla tapaaminen oli hyvä ehdotus. Tai sitten mitä jos kuitenkin epäitsekkäästi auttaisit heitä? Menisit sinne sillä asenteella, että laitat heille ruokaa, siivoat yms? Tulisi vanhemmillekin varmasti hyvä mieli. Ei ole kiva joutua huolehtimaan omista vanhemmistaan (varsinkaan jos eivät ole olleet hyviä vanhempia), mutta joskus se on suurimmalla osalla meistä edessä kuitenkin.

Olen ollut samantyyppisessä tilanteessa ja ratkaisin asian niin, että kävin vain päiväseltään, vein ruokaa mukanani ja siivosin ja kokkasin meille kaikille.

Välillä jouduin vetoamaan lapseeni ja sanomaan, että siisteystaso on sitä luokkaa, että en voi lastani sinne tuoda. Eihän se kivaa ole omille vanhemmille näin sanoa, mutta lapsen etu ja hyvinvointi menee kuitenkin edelle.

Luultavasti vanhempasi eivät tarkoita käytöksellään mitään pahaa, heillä on vain omat voimat ja kyvyt totaalisesti lopussa. Lapsien ja lasten lasten tapaaminen voi kuitenkin olla heille tosi tärkeää, joten en jättäisi kokonaan käymättä, jollei tilanne ole todella paha.

Jos ovat humalassa, siihen voi ystävällisesti ja asiallisesti todeta, että en tule silloin käymään, voin tulla, kun olette selvin päin.

Voisitko ehdottaa heille siivoojaa? Jos heillä ei siihen ole varaa, olisiko sinulla vara maksaa se vaikkapa kerran kuussa?

Kannatan muualla kuin lapsuudenkodissa tapaamista.Osittain ahdistuksesi liittyy varmastikin lapsuuden traumoihin, jotka voivat tutuissa paikoissa pahentua. Yleisillä paikoilla molemmat osapuolet varmasti käyttäytyvät muutenkin fiksummin kuin kotona. Eli kutsu kahville kaupungille, leffaan tms. Kun olin muuttanut pois kotoa, isäni tuli käymään luonani ja alkoi jostain pikkuasiasta huutamaan minulle, kuten lapsena. Tällöin päätin, että enää aikuisena, minun kodissani, kellään ei ole oikeutta huutaa minulle. Sanoin ttämän, toistin ja toistin, kunnes lopetti. En enää päästänyt luokseni.  Ymmärrän hyvin, muakin ahdisti monta vuotta ensin kun asuin kotna teininä ja sitten kun muutin pois.

Omaa ahdistusta helpotti, että puhuin molemmille vanhemmille suoraan aikuisena lapsuudesta ja siitä ahdistuksesta, minkä heidän luonaa koin. Isän kanssa saatiinkin välejä paremmiksi, hänellä oli halua muuttua ja parantaa välejämme. Äitini ei suostunut myöntämään mitään, syytti minua ja sanoi minun olleen hankala ja hirveä lapsi (mille väitteelle ei kyllä tukea mistää muualta, oli hiljainen ja kohtelias tyttö, sain pelkkiä ysejä ja kymppejä koulussa ja lukiossa). Äidin kanssa välit ovatkin viileät ja tulevat olemaan, kunnes tajuaa joskus pyytää anteeksi tai muuttaa käytöstään.

Ymmärrän, että et halua kokonaan katkaista välejä, vaikka hadistaakin. Itsekin mietin välien katkaisua kaksi vuotta, mutta sitten tosiaan nostin kissa pöydälle. Toisen vanhemman kanssa tosiaan paransi välejä, toisen ei. Pitää olla iloinen siitä onnistumisesta :) Tsemppiä!