Millaisia ihmisiä syömishäiriöiset ovat parannuttuaan

Persoonana ovat monesti vaativia, itseään parempina pitäviä, nirppanokkia, rasittavia "tyttö täydellisiä"

Edellisen vastaus meni nyt kyllä ihan metsään.

Mitään tietynlaisia ihmisiä heistä ei yleisesti tule. Olen kuitenkin huomsnnut monien olevan muita herkempiä, tunteellisempia ja haavoittuvaisempia mutta nämä eivät päde kaikkiin. Jokainen on yksilö...

Sairaudesta jää usein jälki... niinkuin muistakin sairauksista.

mä olen juuri tuollainan kontrolloiva, vaativa, itseäni parempana pitävä ja varmasti aika rasittava ihminen koska juuri minunlaiseni persoona on altis syömishäiriöille!

Syömishäiriöttömiä.

Olen kyllä siinä käsitylsessä, että syömishäiriöstä ei parannuta. Se vain on kontrollissa eikä oirehdi, mutta lopun elämää suurin osa sairastuneista joutuu miettimään syömisiään tarkemmin kuin muut ja suhde ruokaan on korostunut.

Minulla keskittymiskyky ja impulssikontrolli heikkenivät ilmeisesti pysyvästi.

Oman kokemuksen perusteella sanoisin samoin. Mutta kyllähän näitä "parantuneita" aina lehdissä on tarinoitaan kertomassa, että en tiedä sitten. [quote author="Vierailija" time="20.11.2013 klo 14:58"]

Olen kyllä siinä käsitylsessä, että syömishäiriöstä ei parannuta. Se vain on kontrollissa eikä oirehdi, mutta lopun elämää suurin osa sairastuneista joutuu miettimään syömisiään tarkemmin kuin muut ja suhde ruokaan on korostunut.

[/quote]

Juomishäiriöisiä.

Kyllä mä ainakin olen ihan kunnolla parantunut, syömishäiriöstä on kylläkin kulunut jo reilusti yli 10v. Ihan normaalisti syön nykyään, en mieti kalorimääriä tms, olen normaalipainoinen. Ehkä joitain terveysvaikutuksia on voinut jäädä, esim huonot hampaat saattavat olla peräisin noista syömishäiriöajoista. Ihan normaali kolmen lapsen äiti olen, en mikään rasittava, kontrolloiva nirppanokka :D

Tunsin yhden ikianorektikon joka ei parantunut anoreksiasta. Hänellä petti pumppu ja elämä loppui lyhyeen nuorena. Sydänkin on lihas jota ruumis käyttää ravinnokseen kun muuta ravintoa ei anneta.

[quote author="Vierailija" time="20.11.2013 klo 14:58"]

Olen kyllä siinä käsitylsessä, että syömishäiriöstä ei parannuta. Se vain on kontrollissa eikä oirehdi, mutta lopun elämää suurin osa sairastuneista joutuu miettimään syömisiään tarkemmin kuin muut ja suhde ruokaan on korostunut.

[/quote]

Jaa, en minä ainakaan mitenkään sen kummemmin mieti syömisiäni, en edes laske kaloreita. Eikä suhde ruokaan ole korostunut, syön normaalisti ja elääkseni. Olen normaalipainoinen.

Yläasteikäisenä sairastin syömishäiriön, eikä se kyllä mitään jälkiä ole jättänyt.

minulla oli syömishäiriö 23-26 vuotiaana. Nyt oon 40. Mä en rehellisesti sanottuna tiedä, olenko parantunut. Minä syön normaalisti, enkä ajattele ruokaa omasta mielestäni poikkeavalla tavalla, mutta ajattelen sitä, etten saa alkaa ajatella ruokaa oudosti. En esim uskalla laihduttaa, vaikka muutama kilo ylimääräistä olisi, koska pelkään, että jos alan luoda itselleni mitään sääntöjä, en ehkä pystykään pitämään niitä enää järkevissä rajoissa.

Omasta kokemuksesta sanoisin, että syömishäiriöisestä tulee varovainen ja rutiineihin takertuva.

Mä en muuten koskaan kuvitellut olevani muita parempi. Olin itseäni kohtaan vaativa, mutta olin sitä, koska kuvittelin olevani muita huonompi.

[quote author="Vierailija" time="20.11.2013 klo 14:38"]

Persoonana ovat monesti vaativia, itseään parempina pitäviä, nirppanokkia, rasittavia "tyttö täydellisiä"

[/quote]

Näin, tosin median mukaan syömishäiriöihin sairastuvat herkät, hauraat ja lahjakkaat, mikä sitten johtaa vaikutteille alttiissa iässä oleville teineille ajatuspolun: "Jos en syö, olen herkkä, hauras ja lahjakas"

joskus jää, joskus ei.

Syömishäiriöitä on yhtä monenlaisia kuin sairastuneitakin joten yleistäminen ei periaatteessa kannata. Tavanomaista herkempiä ja tuntevat syyllisyyttä helposti. Tämä ei siis niinkään syömishäiriön seuraus vaan tyypillinen persoonanpiire.Osa on ehkä hieman tavallista impulsiivisempia ja alttiimpia muille riippuvuuksille(esim. alkoholi, shoppailu, työriippuvuus). Eivät kaikki tietenkään. Vaikeuksia ilmaista tunteita usein ex-syömishäiriöisillä.

Joillain hyvin nuorena sairastuneilla ja/tai pitkään sairastaneilla huomaa että normaalit nuoruuden "kehitystehtävät" ovat jääneet vajaiksi, jos ovat vaikka viettäneet suuren osan teinivuosistaan sairaaloissa. Heillä saattaa tulla vasta aikuisiässä parannuttuaan eteen vanhemmista irtautuminen, sosiaalisten taitojen harjoittelu, seurustelun harjoittelu, seksuaalisuus jne.

up

No, itse olen aika herkkä persoona ja ajattelen helposti, että itsessäni on jotain vikaa. Samoin olen hieman neuroottinen esim. terveyteni suhteen, helposti ajattelen että minulla on jokin sairaus jota ei olekaan huomattu tms (esim. kilpirauhasen vajaatoiminta, lymfooma tms). Stressaan ja murehdin helposti. 

Ruokavaliossa tai syömisessä entinen syömishäiriö ei juuri näy. Ainut on lähinnä, että saan helposti iho-ongelmia ja vältän siksi esim. paljon karkin syöntiä tai maidon juontia koska epäilen, että näillä voisi olla jotain yhteyttä (en tiedä sitten onko vai kuvittelenko). Mutta muuten syön ihan normaalisti, en todellakaan laske kaloreita tai pode huonoa omaatuntoa syömisestä. Herkuttelen aika usein sipseillä tai pizzalla. Olen normaalipainoinen, vaakaa en omista niin en ihan tarkkaan tiedä paljonko painan eikä kiinnosta.

Sairastin syömishäiriötä jossakin muodossa n. 14-vuotiaasta 18-vuotiaaksi, aluksi rajummin ja myöhemmin lievempänä. Saattoi vaikuttaa siihen, että kypsyin henkisesti aika myöhään ja esim. olin valmis tai kiinnostunut parisuhteista vasta parikymppisenä.

Miksi alapeukkuja? T. 12. Kuuluisiko siitä sitten jäädä jotain?

Up

[quote author="Vierailija" time="20.11.2013 klo 15:00"]

Minulla keskittymiskyky ja impulssikontrolli heikkenivät ilmeisesti pysyvästi.

[/quote]

Sama juttu mulla :(

Olen ihan normaali nykyään. Perfektionisti joo, mutta se voi olla hajottavan voiman sijasta rakentava voima. Sillä tavalla, että tekee parhaansa, mutta ei takerru mihinkään liikaa. Tsemppiä muille.