Onko tämä mies minusta kiinnostunut?
Kun ollaan isommassa porukassa katselee vaivihkaa minua ja on muutenkin vakavanoloinen, mutta kun ollaan kaksistaan on kuin toinen ihminen. Hymyilee, katsoo silmiin. Joskus meillä on ollut hetkiä että katsotaan vain toisiamme ja hymyillään. Hän on myös katsonut sääriäni ja rintojani. Mua vaan hämää se, että kun ei olla kahdestaan niin on jotenkin varautunut ja erilainen. En ymmärrä. itse olen jo niin korviani myöten rakastunut että en tiedä miten enää kestän tätä tuskaa.
Kommentit (13)
Vaikuttaisi olevan. Eihän se sua muuten noin tuijottelisi.
miksi tästä on tehty näin hankalaa?
On, mutta ei halua näyttää sitä muille koska on varattu.
No niinpä niin. Ennen tikanpojat ajautuivat puihin ihan ilman tämmöisiä kyselyitä.
no joo, itseasiassa hän on varattu ja minä olen myös.
ap
mutta ei sille mahda mitään. miksi varatutu ihastuu/rakastuu?
Ainahan ne miehet kattelee rintoja :D
Minä voin suomentaa miehiä, olen siinä tosi hyvä: "on mukavaa flirttailla toisen naisen kanssa, se hivelee itsetuntoa, mutta en tahdo vaarantaa parisuhdettani panemalla tuota mirkkua."
Kannattaa treenata, miesten tulkitsemisessa voi kehittyä tosi hyväksi.
Hyvin suomennettu. Ap:n kuvailema mieshän tekee sitä vielä ihan hyvän maun rajoissa. Keskityppä nyt vaan siihen omaan mieheesi, äläkä tulkitse liikaa niitä muita.
[quote author="Vierailija" time="11.10.2013 klo 07:26"]
Minä voin suomentaa miehiä, olen siinä tosi hyvä: "on mukavaa flirttailla toisen naisen kanssa, se hivelee itsetuntoa, mutta en tahdo vaarantaa parisuhdettani panemalla tuota mirkkua."
Kannattaa treenata, miesten tulkitsemisessa voi kehittyä tosi hyväksi.
[/quote]
[quote author="Vierailija" time="10.10.2013 klo 23:24"]
Kun ollaan isommassa porukassa katselee vaivihkaa minua ja on muutenkin vakavanoloinen, mutta kun ollaan kaksistaan on kuin toinen ihminen. Hymyilee, katsoo silmiin. Joskus meillä on ollut hetkiä että katsotaan vain toisiamme ja hymyillään. Hän on myös katsonut sääriäni ja rintojani. Mua vaan hämää se, että kun ei olla kahdestaan niin on jotenkin varautunut ja erilainen. En ymmärrä. itse olen jo niin korviani myöten rakastunut että en tiedä miten enää kestän tätä tuskaa.
[/quote]anna sille kakkosta, niin on kiinnostunut. Varma tieto. T. Jorma
Mites sitten, kun sama kaava täälläkin, mutta mies ei ole vuorenvarmasti varattu?
Hohhoijaa