Mistä johtuu, että nainen laihduttuaan muuttuu tylyksi?

No kai sitä on naama nutturalla, kun ei saa enää mitään herkkuja popsia.

Siksi koska se on kuivettunut naamaansa myöten eikä voi enää olla yhtään armollinen itselleen ruuan suhteen, eli bitchiksihän semmonen elämä vetää :D

Minulle kävi itselleni vähän noin kun laihdutin. Olen miettinyt sitä että miksi. Kai se jotenkin liittyy siihen, kun täytyi itselleen jatkuvasti pitää niin kauheasti kuria, että lopulta siitä tuli jotenkin pakkomielteistä suorastaan. Elämästä katosi rentous ja spontaanius, kun koko ajan täytyi varoa kiusauksia ja taistella mielihaluja vastaan, harjoittaa tiukkaa itsekuria. Ja tuntea valtavaa syyllisyyttä pienestäkin "lankeemuksesta". En uskaltanut enää mennäkään kotoa oikein mihinkään, kun joka paikassa vaani kiusaukset ja vaarat, aina jotain syötävää tai juomia tarjolla... Siellä sitten istuin yksin kotona ahdistumassa ja taistelemassa tylsyyteen juopottelu- tai naposteluhimoja vastaan vaan.

Minä sain lopulta saavutettua tavoitepainoni, joka oli sama paino kuin mitä painoin 20-vuotiaana. Mutta valitettavasti totesin että siinä painossa pysyminen vaatii hyvin askeettista elämäntapaa, enkä halua niin loppuikääni elää. Nyt painan 10 kg enemmän kuin alimmillani, mutta paljon parempi näin että pieni pömppö vatsalla mutta saa syödä välillä jotain hyvääkin eikä elämä ole yhtä taistelua kiusausten ja nälän kanssa.

[quote author="Vierailija" time="02.12.2013 klo 10:46"]

 Onko ylipainoisella henkilöllä joku tarve esittää mukavaa vai mitä ihmettä?

[/quote]

mä luulen, että kysymys on nimenomaan tästä. Ylipainoinen ihminen joutuu tekemään töitä tullakseen hyväksytyksi ja saadakseen olemassaololleen oikeutuksen. Laihduttuaan hänellä on varaa päästää todellinen kusipäisyytensä näkyviin.

Oon myös kokenut itse saman. Elämästä tuli kaloreiden laskemista ja rutiineja. Homma lopulta karkasi käsistä ja pian olinkin ihan järkyttävän ylimielinen ja tyly vieraille ihmisille, koska pidin itseäni niin upeana.....

Minulle käy juuri päinvastoin (olen kuullut tämän tutuiltani). Olen siis järkyttävä jojoilija, ja silloin kunnon kunnon kuntokuurit ja laihdutukset päällä ja tulokset näkyvät, minusta tulee onnellisempi ja mukavampi ihminen muita kohtaan.

Hyvä ruoka parempi mieli.

Ei kukaan ole hyvällä tuulella nälissään.

Mä luulen, että nelosen vastaus on aika lähellä todellisuutta. Samoin kävi itsellenikin. Isompi laihdutusprojekti voi viedä helposti vuoden, kaksi, todella iso montakin vuotta. Ja kokoajan pitää olla tiukkana itsensä kanssa, kytätä omia tekemisiään. Jotenkin siinä kääntyy niin itseensä sisälle.

Lisäksi joutuu kieltäytymään mukavista jutuista. Todella monet kaverit ja ystävät haluavat tavata tuopillisella/kahvilla ja pullalla/illallisella/muuten vain ruoan ja juoman merkeissä. Ärtymys kasvaa kun yrität viimeisillä itsekurin rippeillä lähteä sinne kahville ja ajattelet, että tosiaan otat vain sen ison kahvin. Niin eiköhän ystävä siinä sitten vieressä länkytä, että no mutta kyllähän sä joskus voit sen pullan/viinerin/kakun ottaa. No niin voinkin, joskus. Mutta kun se yksittäinen kaveri ei tajua sitä, että se ei ole se ainoa joka haluaa lähteä kahville/kaljalle/syömään. Äkkiä näitä tuleekin useampi viikossa ja jos joka viikko parilta päivältä menee kalorit plussalle tai niin ettei jää vajetta, niin se laihtuminen hidastuu ihan matelemiseksi. Lyhyellä toimistostotyötä tekevällä naisella joka nyt ei todellisuudessa mitään hirveitä liikuntamääriä ehdi tekemään, se joku "viaton" kahviherkku voi napata tosi ison osan päivän energiamäärästä.

Ja se miettiminen ja arvottaminen mitä joutuu tekemään. "Onko juuri tämä herkkupala nyt sen arvoinen että se kannattaa syödä." "Onkohan nämä tupaantulijaiset nyt sellaiset, että siellä pysyy järjissään jos muut nauttivat reilusti boolia ja itse pysyy vesilinjalla kasvisten äärellä." "Kannattaisiko jättää tämä tapahtuma väliin koska ensi viikolla on ne häät ja siellä ei niin helposti pysty katsomaan mitä syö."

Ja juuri tuo nelosen mainitsema spontaaniuden puute. Pakko pitää ruoka-ajoista kiinni, pakko tehdä itse suurin osa ruoasta että tietää edes suurinpiirtein mitä siinä on (alkuvaiheessa etenkin kun se ruoan kalorimäärän arviointi on uutta, pidemmän projektin loppupuolella varmaan osaakin paremmin jo arvioida, että paljonko vaikka siinä työmaaruokalan lounassa on energiaa ja minkäkokoisen annoksen uskaltaa ottaa).

Että ei sikäli mikään ihme että jossain kohtaa huomaa olevansa melko ärsyyntynyt ja kettumainen ihminen.

Ysi jatkaa vielä sen verran, että lisätään tähän vielä ihmisten normaali muutosvastarinta ja millaisia tunteita se herättää jo pelkästään se, että joutuu muokkaamaan koko elämäntapansa uuteen uskoon. Aika monella esimerkiksi on voinut olla ruoka sellainen, jolla käsittelee tunteita (tai hautaa, miten vaan). Sitten kun ei voi enää lohduttautua ja iloita sillä vanhalla tutulla tavalla, joutuukin etsimään ihan uusia tapoja juhlistaa ja surra yms. Sekin varmaan ärsytää, negatiivisten tunteiden käsittely voi olla tosi heikossa kantimissa ja toisaalta jos on tottunut iloitsemaan ruoan kanssa, niin kun ei sitä enää voi tehdä, voi tuntua siltä, että se ilo ei ole enää yhtä... iloinen. Niinkuin siitä puuttuisii jotain.

Joten jos tarpeeksi kauan otetaan tällaisia yksittäisiä pikkujuttuja (kaikilla ei tietenkään ole kaikkia, joillakuilla ei mitään näistä haasteista tai ne ei tunnu pahoilta), niin ne kertyy.

Eihän nää tiet

Itse tulen sitä iloisemmaksi mitä laihempi olen. Olen nykyään todella hoikassa kunnossa kuten nuorempanakin. En ole mitenkään ärjy enkä ole aikatauluttanut elämääni mitenkään. Minusta ei myöskään tunnu siltä, että pitäisi syödä enemmän vaikka bmi on jotain 19. Saan kyllä nakerrettua kotona ihan tarpeeksi ruokaa päivän aikana. Kyllä mä voin mennä normaalisti kahville ulos tai pienelle hampurilaiselle (tai suurelle harvemmin), joten ei mua ainakaan haittaa mikään kahvittelu tms.

Olen ulkopuolisesti positiivinen painavanakin, mutta sanotaan että muuten olin sisäisesti hyvin paljon negatiivisempi. Kun oli enemmän painoa niin söin ihan järkyttävän paljon ylimääräistä ihan vain huvin vuoksi.

Kyllä se tekee kiukkuiseksi, kun ei voi syödä suklaata niin paljon kuin haluaa.