Miten suhtautua mieheen

Olen raskaana miehelle, jonka kanssa kihlaus purkautui liki kuukausi sitten. Odotamme esikoistamme ja sen on määrä syntyä joulukuussa.

Meitä yhdistää enää vain toistaiseksi lain silmissä suhde nimeltään avoliitto, mutta olen etsinyt kyllä uutta asuntoa, jotta voisin muuttaa pois ja aloittaa uuden elämän. Hänkin haluaa mun lähtevän.

Syy miksi kihlaus purkautui oli tunteeni exääni kohtaan eli tunsin, että en enää rakastanut häntä, hänen laiskuus ja kunnioituksen puute mua kohtaan. Nekin olivat suurimmat syyt miksi tunteet sammuivat. Epäilin jo aiemmin tänä vuonna, että tunteeni eivät olisi koskaan olleet aitoja, mutta josko ne vahvistuisivat lapsen myötä. Välitän ja välitin hänestä edelleen ihmisenä ja lapseni isänä. Seksi kelpasi, mutta koskaan ei yhteinen aika vaan tietsikka ja kaikki muu. Muutettiin vähän aikaan sitten uudelle paikkakunnalle, jolloin myös ongelmat syventyivät. Sitten tunteeni alkoivat selventyä ja tuli ero.

Nyt kun exäni on hyväksynyt ja ymmärtänyt näköjään, että emme ole enää yhdessä emmekä velvollisia toisillemme mistään, häntä ei kiinnosta juurikaan supistukseni, mutta vauvan terveys ja tuleva isyys kyllä. Mun unirytmillä tai vauvan päivärytmillä ei ole mitään väliä. Emme vietä enää yhteistä aikaa, sillä herraa ei kiinnosta. Hän on ennemmin koneella tai kavereiden kanssa. Facesta ei viitsi poistaa kihloissa-statustaan, vaikka kysynyt olen, että miksi edelleen pitää sitä, jos ei seura kiinnosta. Hän siis saattaa lähteä yks ilta kaverilleen päivällä ja tulla melko myöhään kotiin, jolloin olen menossa nukkumaan tai olen jo nukkumassa. Säpsähdän usein uniherkkänä siihen ja yö menee sitten pätkäunissa. Itse mies nukkuu tilanteessa kuin tilanteessa. Häntä ei kiinnosta se, kun sanon, että ymmärtääkö hän, että unirytmini ja vauvan myös menevät pilalle, kun hän tulee ties mihin aikaan kotiin. Olen oppinut sen, että vauva liikkuu eniten silloin, kun yritän olla levossa tai olen rentoutunut. Näin käy usein myös, jos herään yöllä. Hän vain viivyttää mun sanoessa asiasta hänelle kotiin tuloa tai jättää pahimmassa tapauksessa kokonaan tulematta. Näin kävi viimekin yönä.

Olen kiinnostunut edelleen meidän takiamme korjamaan välimme eli en vain lapsemme vaan aidosta välittämisestä. Käyn läpi koko ajan suuria tunteita, joista suurin osa on ikävän tunne miestä kohtaan ja ikävä hyviä hetkiä. Loput raskauteen ja tulevaan vauva-arkeen liittyviä tunteita. Nyt on alkanut tuntua, että mitä jos rakkaus alkaakin tulla esille vauvan synnytyksen lähestyessä vai olenko väärässä. En ole kertonut miehelleni tunteista kaikkia, sillä hän teki selväksi tänään, että mun seura ei kiinnosta, hänellä ei ehkä ole enää tunteita eikä hän halua enää keskustella menneisyydestä tai asioistamme. yritin sanoa jotakin, mutta sain torjunnan. Hän ei edes suostunut kertomaan uusista kavereistaan, kun kyselin heistä. Sanoi, että asia ei kuulu mulle ja niitä on kumpaakin sukupuolta. Hän on valmis viettämään vaikka yönsä heidän sohvallaan, mutta ei hankkimaan uutta naista. Olen kuulemma aiemmin vain sotkenut hänen ystävyyssuhteita. Se satutti mua ja tässä nyt mietin, että annanko vain olla ja synnytän lapsen, jonka jälkeen lähden menemään.

Onko mitään vinkkejä, että miten selviytyä arjesta tällaisen ihmisen kanssa ja onko edes toivoa saada mies herämään?