Sinä nuorena lapsen saanut ja alle 25 äiti - mihin uskot?

Uskon siihen, että minulla riittää aina töitä. Olen perhepäivähoitaja. Uskon myös siihen, että rahat riittävät aina. Uskon myös, että säästöt pelastavat pinteestä. 

Toivon, että avioliittomme kestää ja haluaisin myös uskoa näin. Mutta sitä en voi koskaan tietää :)

No mihin perustaa yli 25 vuotias tulevaisuutensa? Onko se jotenkin erilainen kuin sitä nuorempien?

Mietippä nyt vähän.

No mihin se nyt pitäisi perustaa? Mä en nyt oikein ymmärtänyt kysymystä? Onko tässä nyt puhe rahasta vai mistä? :O

Mitä tämä koko kysymys oikein tarkoittaa?

Sain ensimmäisen lapsen 23-vuotiaana. Takana oli lukio ja ylioppilastodistus ja lisäksi valmistuin samoihin aikoihin insinööriksi. Lapsen ollessa 1,5 vuotias aloitin oman alan työt ja nyt 35-vuotiaana minulla on takana yli 10 vuoden työkokemus. Nyt minulla on yhteensä 3 lasta ja olen edelleen työelämässä. Palkka on vähän alle 4000 euroa kuussa enkä ole ikinä tarvinnut toimeentulotukea.

Ainiin, ja unohdin mainita, että lisäksi olen yh.

En ehkä nuorempana ollut ihan yhtä kärsivällinen äiti, mutta en ikinä silloin ajatellut, että olisin liian nuori äiti tai huono äiti ikäni vuoksi. Olen paras mahdollinen äiti omille lapsilleni.

Avioliittoon.

Ammatillinen pätevyys hankittuna, vakituinen työpaikka olemassa, koti ja asuntovelka sekä rakastava ja perhettä haluava mies kumppanina - luottamus tulevaisuuteen on hyvä.

Perustan tulevaisuuteni ihan itseni varaan. Miehen kanssa maksetaan yhdessä kuluja, mutta on kuitenkin omat tilit. Hoidan lapset kotona, käyn töissä ja opiskelen samalla. Mies käy töissä.

Tulevaisuus on pitkälti itsestä, omasta ahkeruudesta, sisusta ja päättäväisyydestä kiinni. Toki onneakin tarvitaan.

No olen jo 35 mutta olin 25 kun eka lapsi syntyi. Opiskelin loppuun (maisteriksi), ja olen tehnyt vaihtelevia oman alan töitä sen jälkeen. Muutimme pois Suomesta, tällä hetkellä teen töitä täkäläisessä yliopistossa. Periaatteessa rakennetaan miehen kanssa yhteistä tulevaisuutta koko ajan (ollaan oltu yhdessä 15 v), mutta tietysti kaikkea voi sattua.

Jos uskonnosta puhut, niin olen ateisti.

Uskon Jumalan johdatukseen. Pidämme avioliitostamme huolta. Opiskelen yliopistossa että pääsen valmistuttuani unelmieni ammattiin.

Miten niin? Sain lapseni 19- ja 21-vuotiaana. Silloin elettiin miehen tuloilla, mutta koskaan minulla ei ollut tarkoitus lopullisesti miehen elätiksi jäädä. Lähdin opiskelemaan lasten ollessa 2- ja 4-vuotiaat, opiskelin maisteriksi 3 vuodessa ja siitä alkaen olen tehnyt ihan työtä ja tienaan sen verran ettei minun tarvitse talousasioiden takia pelätä että miten pärjäisin jos mies lähtisi. Eikä muutenkaan, pärjäisin kyllä kaikin puolin itseksenikin. 

Eli luotan itseeni ja lisäksi toki hyvinvointivaltion sosiaaliturvaan, koska voihan kelle tahansa käydä jotain mikä vie kyvyn elättää itseään ja lapsiaan., joku onnettomuus vaikka, ja on hyvä tietää ettei joudu kerjuulle tai nälkää kärsimään jos niin käy.

1992 valmistuin kaupan alalle suoraan kortistoon 17 vuotiaana. Mitäs siinä sitten teet? Töitä ei ollut tarjolla edes Helsingissä, varsinkin kun ei ollut työkokemustakaan paljon mitään. 1994 sain lapsen, olipahan jotain tekemistä, eikä tarvinnut työnantajan harmitella meikäläisen äitiyslomaa. Seuraavat lapset sain 2009, silloin olin osa-aikaisessa työssä, kotihoidontuen loppumisen jälkeen taas kortistoon, eikä kovin kummoiselta näytä työllistymismahdollisuudet, vaikka muutama vuosi sitten opiskelin uuden ammatinkin, alalle jolta pitäisi lähteä paljon porukkaa eläkkeelle,  no sitä odotellessa hoidan kaksosiani kotona, säästääpä kaupunki siinä n. 2500€/kk.