Minkä takia ihmiset menevät naimisiin?
Miksi itse menit? Yllätyin kun kaverini sanoi menevänsä naimisiin, koska on jo 'sen ikäinen', ts.28v. ja koska se on 'luonnollinen askel' viiden vuoden seurusteun jälkeen. Mitään puhetta rakkaudesta ei ollut. Jotenkin aika surullista.
Kommentit (14)
surullista jos on avoliitossa, koska on jo 28v jne...
juridisista syistä. En koe tarpeelliseksi järjestää muille ihmisille näytöstä rakkaudestamme ja osaan myös osoittaa sitoutumiseni muutenkin kuin jollain sormuksella ja paperinpalalla.
varsinkin jos aikoo hankkia lapsia. Avioliiton solmimisen jälkeen esimerkiksi leskeksi jääneen oikeusturva ja taloudelliset tuet on ihan eri luokkaa kuin avoliitossa.
mentiin naimisiin siksi että jos toinen kuolee, tulee toisesta leski ja on oikeutettu leskeneläkeeseen. Toinen syy oli se, että perheessä oli vihkimisen jälkeen yksi sukunimi. Kolmas syy oli pitää hyvät pirskeet.
t. 23v yhdessä
että menin mieheni kanssa naimisiin koska rakastin häntä ja halusin sitoutua juuri häneen koko loppuelämäkseni. En silloin ajatellut ollenkaan juridiikkaa tai tulevia lapsia, vaikka täytyy myöntää että nyt viiden vuoden jälkeen on hyvä kun lapset ovat syntyneet avioliitossa.
taitaa olla ainoa asia jolla jotain merkitystä. Jos on lapsia, niin en näe muuta syytä mennä naimisiin. Valaiskaa, jos olen väärässä. Niin tai tietenkin jotkin romanttiset tai nostalgiset syyt :).
sekä haluan "kuulua perheeseen" (sama sukunimi, kuin lapsilla ja miehelläkin!)
Juridisesti avioliitto on selkeästi määritelty!
Kahdeksan vuotta keréttiin olla avoliitossa. mutta sitten tehtiin päätös avioliiton solmimisesta ja olihan se lapsonenkin tulossa:) On jo 20 vuotias. Mitään juhlia ei meillä ollut.
Mulla yhteinen sukunimi oli varmasti se tärkein syy!
yli 20v avoliitossa ja 2 lasta. Leskeneleäkettä en sais, kun tienaan enemmän kuin ukko. Ukko jää kyllä ilman eläkettä, jos nyt sattuisin kuoleen ensin.
miten avoliitossa menee avokin kuoleman jälkeen omaisuuden ositus lasten ja elossa olevan avopuolison kesken? Miten lasketaan lesken osuus esimerkiksi asunnon suhteen, jos omaisuus on ollut kuolleen nimissä, ja hän on lyhentänyt lainan, toisen huolehtiessa perheen juoksevista menoista? Ihan näin mielenkiinnosta kyselen.
Me menimme naimisiin täysin juridisista syistä.