Tapahtumat

Kun kirjaudut sisään näet tässä ilmoitukset sinua kiinnostavista asioista.

Kirjaudu sisään

Sijaisperheet, kannattaako ensin täyttää oma lapsiluku?

Vierailija
26.09.2012 |

Mietin lähinnä sen takia, että jos saan sijaislapsen joka vaatii paljon aikaani niin hän saattaa olla luonamme vuoden, kuusi vuotta tai koko ikänsä. Olen jotenkin ajatellut, että sijaislapsen olisi hyvä olla nuorin omiin lapsiini nähden, ehkä omat lapset paremmin ottaisivat hänet perheeseemme. Itselläni on siis yksi 2,5 vuotias lapsi ja olen ajatellut haluavani kaksi lasta. Olen kyllä miettinyt sitäkin vaihtoehtoa, että nykyinen lapseni jäisi ainoaksi ja antaisin hoivaa muille sitä myös tarvitseville. Onko kukaan ottanut sijoitukseen esimerkiksi 10 vuotiasta? Miten sen ikäiset lapset suhtautuvat sijaiskotiin ja muihin lapsiin jne? Voisin kyllä ottaa vanhemmankin kuin oma lapseni on sillä on niin nuori vielä.



Mietin lähinnä perheen rakenteellisuutta ja rytmiä ajatellen, eihän sillä iällä mitään väliä pidä olla, kaikki ovat tervetulleita jotka apua kaipaavat.



Ja tiedän tämän olevan raskasta ja en ole ihminen joka ryhtyy tähän omiakseen jonkin toisen lapsen. Olen puhtaasti auttajana liikkeellä.

Kommentit (15)

Vierailija
1/15 |
26.09.2012 |
Näytä aiemmat lainaukset

Niin eli sen takia mietin, että miten sijaislapsi kokee jos perheeseen syntyy lapsi? Onhan tämä tietenkin luonnollista elämää, mutta mietin kuitenkin mitenköhän vaikuttaa? Voihan se olla positiivistakin tietysti.



kiinnostaa yös tietää onko joku ottanut esim. sisarukset tms..

Vierailija
2/15 |
26.09.2012 |
Näytä aiemmat lainaukset

Sijaislapsi on oma lapsesi ihan samalla tapaa kuin biologisetkin. Ystävälläni on perheessä omia ja sijaislapsia, ja kyllä ne sijoitetut ihan pysyvästi jäävät. Ja ovat näin ollen osa lapsilukuasi.



Kyllä se on vähän tarkoituskin omia toisen lapsi. Siksihän ne sijoitukseen menee. Teidän omiksi perheenjäseniksi, kun omaa turvallista perhettä ei ole.



Sisaruksia ovat kaikki keskenään ja uudet sijaislapset pikkusiskoja ja veljiä. Jos haluat jostain syystä biolapsen vielä, niin ei se ole iso juttu sille sijaislapsele, kunhan pidät häntä kiinteänä perheen jäsenenä samoin kuin biojakin.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
3/15 |
26.09.2012 |
Näytä aiemmat lainaukset

Jos olet siis haaveillut kahdesta lapsesta, niin se tarkoittaa sitten sitä biologista lastasi + 1 sijaislapsi, jos olet sijaislasta ottamassa. Sinä olet hänelle äiti ja lapsi oma lapsesi. Ei niin kannata tuohon touhuun lähteä että pidät lapsinasi vai niitä omasta mahasta tulleita.

Vierailija
4/15 |
26.09.2012 |
Näytä aiemmat lainaukset

Sijaislapsi on oma lapsesi ihan samalla tapaa kuin biologisetkin. Ystävälläni on perheessä omia ja sijaislapsia, ja kyllä ne sijoitetut ihan pysyvästi jäävät. Ja ovat näin ollen osa lapsilukuasi. Kyllä se on vähän tarkoituskin omia toisen lapsi. Siksihän ne sijoitukseen menee. Teidän omiksi perheenjäseniksi, kun omaa turvallista perhettä ei ole. Sisaruksia ovat kaikki keskenään ja uudet sijaislapset pikkusiskoja ja veljiä. Jos haluat jostain syystä biolapsen vielä, niin ei se ole iso juttu sille sijaislapsele, kunhan pidät häntä kiinteänä perheen jäsenenä samoin kuin biojakin.

Olet kyllä oikeassa että lapsi täytyy ottaa perheen jäseneksi, mutta ei kaikki lapset aina jää pysyvästi sijoitukseen. Joskus käy niinkin, että lapsi palaa biovanhemmalleen.. En tosin tiedä onko se kovin yleistä?

Vierailija
5/15 |
26.09.2012 |
Näytä aiemmat lainaukset

Omia meillä neljä. Sijoitettu lapsi tuli perheen nuorimmaksi. Kaikki sujunut hyvin, ja nyt odotetaan vielä yhtä sijoitettua.

Sukulaisperheeseen ei ole suotu omia lapsia, heillä kolme sijoitettua. Kaikenlaisia sijaisperheitä kaivataan.

Vierailija
6/15 |
26.09.2012 |
Näytä aiemmat lainaukset

Että olen kyllä lapsen ottamassa perheeseen perheen jäseneksi, jos nyt jotenkin vähän oudosti asian ilmaisin noilla lapsiluku puheilla :D Olen siis valmis huolehtimaan vaikka neljästäkin lapsesta, kunhan nyt vaan pohdin asioita.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
7/15 |
26.09.2012 |
Näytä aiemmat lainaukset

voiko sijoituslasta adoptoida myöhemmin jos asunut koko ikänsä sijaisperheessä? Lähinnä siksi mietin jos kuitenkin kasvatetaan perheeseen kuuluvaksi ja sitten jää ilman perintöä, eihän se reilua ole. No testammentti tietysti silloin varmaan tehdään..

Vierailija
8/15 |
26.09.2012 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vain jos biovanhemmat antavat lapsen adoptioon, mutta näin yleensä ei käy.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
9/15 |
26.09.2012 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vain jos biovanhemmat antavat lapsen adoptioon, mutta näin yleensä ei käy.

Jää sitten "sisaruuksiinsa" nähden perinnöttä :( Jos vaikka kuolee sijaisvanhemmat äkillisesti tai ei muuten ole älytty testamenttia tehdä. Enkä ymmärrä miksei nää biovanhemmat anna sitten lasta adoptioon jos kerran lapsi ei koskaan hyvässä lykyssä opi tuntemaan koko bio vanhempia.

Vierailija
10/15 |
26.09.2012 |
Näytä aiemmat lainaukset

Sijoituslapsi ei ole ihan tavallinen lapsi.

Sijoituslapsi on siinä mielessä erityistä tukea tarvitseva lapsi, jonka elämässä on säröjä. Hän on voinut kokea todella musertavia asioita, mitkä voi näkyä hänen tunne-elämässä ja henkisessä kehittymisessä.

Suosittelen tekemään omat ensin, sillä vauva ei saa viedä huomiota, sinun jaksamistasi sijaislapseen nähden. Sijaislapsi tarvitsee monissa elämänasioissa uudelleen opettelua esim. Kotona ei ole aikaisemmin ollut sääntöjä, tarpeisiin ei olla vastattu tai on voinut syystä tai toisesta elää pelon vallassa.



Sijoituslapsia on kuitenkin laidasta laitaan, miksi et jättäisi lapsiluvun yhdeksi ja sijoittisit 0-2-vuotiaan sijoituslapsen itselleen?



Serkkujeni vanhemmat ovat sijaisperhe ja he teki ensin minun serkut ja sitten ottivat kaksi sijoituslasta. Omien lapsien kasvaessa sinulla jää aikaa keskittyä sijoituslapsiin, niiden ongelmiin ja ennenkaikkea niiden auttamiseen ja kasvattamiseen tasapainoiseksi aikuiseksi.

Heillä tunne-elämän häiriöitä voi ylettyä ihan aikuisuuteen asti, joten terapiaa, ennenkaikkea sinun tukeasi ja rakkauttasi he tarvitsevat aikuisuuteen asti. Ja tottakai aikuisenakin heitä pidät omina lapsina, mikäli ovat aina sinun luona asuneet...:)

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
11/15 |
26.09.2012 |
Näytä aiemmat lainaukset

Käyvätkö nää sijaislapset jotenkin biovanhemmilla välillä hoidossa yötä tunteja vai miten menee? miten kertoa vauvana sijoitetulle että olet sijoituslapsi ja minkäikäisenä se kerrotaan? Entäs jos 0 vuotiaana tulee sijaiskotiin ja 5-vuotiaana päätetään että muuttaakin biovanhemman luokse, tää koko sijaisvanhemmuus asia on mielestäni outo. Sekopää biovanhemmat voi määräillä lastaan miten haluaa eli sen ottaako kotiin vai ei. Minusta ei moiseen rumbaan edes olisi.

Vierailija
12/15 |
26.09.2012 |
Näytä aiemmat lainaukset


Olet kyllä oikeassa että lapsi täytyy ottaa perheen jäseneksi, mutta ei kaikki lapset aina jää pysyvästi sijoitukseen. Joskus käy niinkin, että lapsi palaa biovanhemmalleen.. En tosin tiedä onko se kovin yleistä?

Tässä ystäväni perheessä on ollut yksi lapsi joka oli sijoituksessa vaan pari viikkoa. Tämä oli heillä tiedossa jo sijoitushetkellä että sijoituksesta tulee todennäköisesti lyhytaikainen. Muista on kyllä ollut jo alussa hyvin selvät sävelet että vanhemmat eivät koskaan tule saamaan lastaan takaisin.

En tiedä, mutta minusta tuntuu siltä, että suomessa ei kovin herkästi lasta oteta vanhemmilta pois, vanhempien "oikeudet" usein ajaa lasten oikeuksien ohitse. Sijoituksia tehdään vasta kun tilanne on äärimmäisen vaikea, eikä silloin useimmiten ole sitten enää paluuta alkuperäiseen kotiin. Mutta toki niinkin joskus käy.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
13/15 |
26.09.2012 |
Näytä aiemmat lainaukset

Käyvätkö nää sijaislapset jotenkin biovanhemmilla välillä hoidossa yötä tunteja vai miten menee? miten kertoa vauvana sijoitetulle että olet sijoituslapsi ja minkäikäisenä se kerrotaan? Entäs jos 0 vuotiaana tulee sijaiskotiin ja 5-vuotiaana päätetään että muuttaakin biovanhemman luokse, tää koko sijaisvanhemmuus asia on mielestäni outo. Sekopää biovanhemmat voi määräillä lastaan miten haluaa eli sen ottaako kotiin vai ei. Minusta ei moiseen rumbaan edes olisi.

Biovanhemmilla on tapaamisoikeus valvotusti. Riippuu tapauksesta, joskus ovat tulleet synttäreillekkin. Lapsille on pienestä asti ollut selvää että on äiti, ja bioäiti. Lapset siis näkevät biologisia vanhempiaan ihan vauvasta asti ja kasvavat asiaan.

Vierailija
14/15 |
26.09.2012 |
Näytä aiemmat lainaukset

Sijoituslapsi ei ole ihan tavallinen lapsi.

Sijoituslapsi on siinä mielessä erityistä tukea tarvitseva lapsi, jonka elämässä on säröjä. Hän on voinut kokea todella musertavia asioita, mitkä voi näkyä hänen tunne-elämässä ja henkisessä kehittymisessä.

Suosittelen tekemään omat ensin, sillä vauva ei saa viedä huomiota, sinun jaksamistasi sijaislapseen nähden.

Olen tässä osittain eri mieltä. Voihan perheeseen tulla toinen sijaislapsikin joka on vastasyntynyt. Ja olisi kuitenkin tarkoituksenmukaista että lapset pääsevät elämään normaalia perhe-elämää, johon kuuluu myös vauvat. On totta että lapsilla voi olla vakavia ongelmia, ei nyt pelkästään tunne-elämässä vaan usein huume/alkoholistiäitien lapset ovat fas/adhd-lapsia tai lievästi/paljonkin kehitysvammaisia. Lapsia kiikutetaan säännöllisesti sossulle ja kuntoutuksiin, mutta samahan tapahtuisi jos oma biolapsi olisi sairas. Eikä se silti estäisi uuden vauvan tuloa, jos vaan jaksaa hoitaa :)

Riipuu tietysti sijaislapsen iästä. Kyllä raivoisaa teiniä on vaikeampi hallita kuin taaperoa.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
15/15 |
26.09.2012 |
Näytä aiemmat lainaukset

kiitos kaikille kertomuksistanne. Ja jos vielä on vaikka laittaa hyviä luettavia linkkejä olisin kiitollinen :) Täytynee pohtia tätä lapsi asia. En minä mielestäni kaipaa toista biologista lasta, hoivaan mielelläni hoivaa tarvitsevaa lasta oli se lapsi kenen tahansa ja voin olla hänelle äiti lopun elämän samoin kuin olisin biologisellekin.



Sinä joka ehdotit että otan 0-2 vuotiaan, niin sen ikäisiä sijoitulapsia on suomessa vähän, taitaa kouluikäisiä avuntarvitsevia olla enemmän.

Kirjoita seuraavat numerot peräkkäin: yksi yhdeksän seitsemän