Lapseni haluaa pitää rumia vaatteita, etteivät kaverit kiusaa koulussa!
Mulla on ollut tapana ostaa lapsilleni vaatteita mm. työmatkoiltani jostain ulkomailta ( aikaisemmin matkoja oli 1-2 x kuussa, nyt vähän harvemmin ) ja tilata vaatteita myös netistä. Toki Suomessakin on vaikka mitä kivoja vaatteita lapsille, ei sillä. Työni liittyy vaateteollisuuteen ja siksi toisinaan saan vaatteita ja asusteita etuisuuksina - ja silloinkin valitsen useimmiten jotain lapsille, en itselleni.
Kun lapseni menivät kouluun, he eivät enää halunneet laittaa päällensä juuri mitään, mikä poikkeaisi valtavirrasta - mikä tarkoittaa lasteni koulussa Prismasta ostettuja Cirafin vaatteita tai jotain Seppälän tai Reiman päällystakkeja ( jotka ovat tietenkin ihan ok, mutta...
Jos laittavat jotain muuta, niin siitä kuulemma kiusataan.
Asumme hyvällä alueella Helsingissä, kyse ei todellakaan ole mistään varallisuuteen liittyvästä.
( Vaikka ostankin liikaa vaatteita, myös jaan niitä eteenpäin.
Kaikki pieneksi käyneet vatteet ja asusteet annan tutuilleni tai hyväntekeväisyyteen. Kirpputoreilla en myy mitään ).
Olen miettinyt, mistä tuo kiusaaminen saattaisi johtua ja olen keksinyt 2 mahdollista syytä:
1. siksi, että näiden lasten vanhemmat ovat tehneet lapsistaan samanlaisia persoonattomia ja mauttomia mini-insinöörejä, mitä ovat itse ja siksi lapsilla menee yli ymmärryksen kaikki valtavirrasta poikkeava?
2. jo pienetkin lapset ovat kateellisia toisten vaatteista? Voiko tosiaan olla näin?
Mitä mieltä olette?
Olettekö koskaan törmänneet, että asiat voisivat olla näinkin päin?
Kommentit (11)
älä pue lasta sellaisiin vaatteisiin että erottuu joukosta.
Äitini puki minut puoliväkisin "hyvin". Hiuksetkin oli usein letitetty ja nättejä nauhoja laitettu. Kauluspaitoja, rusetteja, mekkoja. Ja muut oli lähinnä Seppälän collegepaidoissa ja farkuissa tai toppahousuissa.
Kyllä minua kiusattiin vaatteistani ja paljon! Itsekin yritin saada äidin ymmärtämään, että haluan TAVALLISET vaatteet, mutta äidillä oli pakkomielle siitä että tytön täytyy olla nätti ja kauniisti puettu. Vasta jossain 4-5. luokkalaisena sain äidin uskomaan tämän asian ja hän alkoi ostaa minulle kouluun tavallisempia vaatteita.
Syy kiusaamiseen? Minusta kyse ei ole kateudesta vaan ihan siitä että yleensä kaikki kovin erilainen on lapsilaumoissa vaarassa joutua kiusatuksi. Ei kannata pistää silmään millään tavalla, ei erottua joukosta liikaa.
jolla oli huomiota herättävän kalliit, hienot, kimaltelevat, helmikirjaillut vaatteet, joissa oli iso merkkilogo.
Jokainen vaate oli toinen toistaan hienompi. Tyttäreni ja minä olimme aika ihmeissään, koska oli normikoulupäivä.
Tuli sellainen olo, että halutaan todellakin näyttää, että meillä on rahaa. En ollut kateellinen, ehkä enemmänkin huvittunut ja ihmeissäni. Voin kuvitella, että vaatteita kommentoidaan, koska ne ovat niin erikoiset ja todella suorastaan pröystäilevät.
Oma tyttäreni on enemmänkin rasavilli jalkapalloilija, joten häneen vaatteet eivät tehneet kuin ihmettelevän vaikutuksen!
10-vuotias poika ei halua käyttää ne. merkkivaatteita. Hän ei myöskään koskaan kerro koulussa matkoistamme, joita teemme lomilla. Kun opettaja pyytää kertomaan mitä hän on tehnyt kesälomalla, hän kirjoittaa että pelasi jalkapalloa ja söi jätskiä. Vaikka olimme viettäneet kolme viikkoa Espanjassa kierrellen ympäriinsä. Ja joululomasta oli keksinyt omasta päästä hiihtämistä ja muuta, vaikka olimme olleet Malesiassa. Hän ei selvästi halua erottua muusta porukasta.
Jo se kujmmeksitti yhtä tyttöä ja ilmeisesti tuli kateelliseksi, kun tyttöni oli pistänyt leikin pystyyn aulaan. Olisi pitänyt kuulemma olla vaan omassa huoneessa niin hänkin (kerrostaloasunnossa). Meillä 2-kerroksinen asumisoikeusrivari. Vaatteet ovat tavallisia, mutta en kylläl yrittäisi saada pitämään, jotain mitä ei haluaisi.
Nyt on lapsillasi semmoinen kausi. Näytä ja esitä millaisia vaatteita maailmalla on vaikka netin kautta. Kyllä se aikanaan tulee taas halu pukeutua ihka omalla tavalla, viimeistään yli 16-vuotiaalla. Tai sit jos saat ylittää toisten kiusaamisen. Kiusatkoot, minä olen se mikä olen, vaikka voihan se sit mennä syrjimiseksi.
Ettekö te lue mitään kasvatusoppaita? Jos nuori on siinä iässä, ettei halua erottautua, ei pidä myöskään pakottaa.
Se aika vielä tulee, että haluaa erottautua. Tukekaa silloinkin, älkääkä aina olko kritisoimassa.
t. nuorisotyönohjaaja
Opetetaan jo lapsille, että on meillä millä mällätä. Ja vaikka ei olisikaan lapsesta vastenmielistä pukeutua äitylin valitsemiin niin on hyvä kysyä joskus lapseltakin mitä hän haluaa.
meillä lapset vaatteista iso osa on tuotu tai tilattu ulkomailta eikä kukaan ole koskaan kiusannut asiasta.
Sijaintina iso eteläsuomalainen kaupunki, iso koulu.
parin viikon aikana pari luokan rääväsuuta pilkannut vaatteista. Miksi? Tyttö on muodikkaasti lasten tyyliin puettu (paljon pillifarkkuja eri väreissä, tunikoita, neuletakkeja, neuleita, trikoopaitoja yms.), mutta ei mitään kallista vaan tavallista henkkamaukka-kappahl-seppälä-lindex -linjaa. Toki, vaatteita on aika paljon, mutta halpoja kaikki. Esimerkiksi ostin viikonloppuna sähkönsiniset pillifarkut ja uuden neuleen niiden kanssa, ja niistä oli nyt joku irvaillut jotain. Kateuttahan se on selvästi, mutta täytyykö lapsen alkaa kulkea samoissa kulahtaneissa collareissa kaikki päivät, ettei erotu. En nyt tuollaista halpaketju-tyyliä erityisen kadehdittavana pidä.
Vaan tyttö itse. Vaatteisiin vaan on helppo puuttua ja keksiä rumaa sanottavaa.
- nuoriso-ohjaaja
Hän olisi saanut uuden muttei halunnut koska olisi leimautunut pissikseksi.
Siispä ostimme käytetyn ja jopa vähä naarmuisen.