Mikä on oikea tapa suuttua/näyttää kiukkunsa lapselle?

Käytiin tänään perheneuvolassa 6 v. tytön erinäisten ongelmien takia. (Itse epäilen lapsen perineen omat neurologiset ongelmani samoin kuin hyvän kompensointikyvyn.) Meille selvisi, että lapsemme tapa kiukustua yllättäen ja täydellä raivolla (oli kyseessä pikkuharmi tai isompikin ongelma) on meidän vanhempien syy kun emme ole omalla esimerkillämme osanneet opettaa kiukunhallintaa ja oikeaa suuttumistapaa lapselle. Suutumme siis väärin tai oikeastaan emme edes kuulemma suutu psykologin mittapuulla.



Haluaisinkin nyt tietää mikä se oikea tapa on suuttua sillä se ei käynyt psykologin puheista ilmi. (Tai ehkä se selviää kun pitää mennä uudestaan vanhempien vuorovaikutusongelmia ratkomaan.) Suuttumiseemme, niin lapsille kuin toisillemme, ei kuulu toisen haukkumista tai mitätöintiä, kiroilua, satuttamista tms. Emme myöskään huuda pää punaisena vaan tilanteesta riippuen sanomme napakasti kovemmalla äänenvoimakkuudella tai minä saatan todeta, että nyt äitiä suututtaa/harmittaa/tuntuu kurjalta kun teitte sitä tai tätä. Joskus saatan myös tiuskaista. Joskus sanotaan, että nyt pitää saada hetki olla rauhassa kun harmittaa niin kovasti mitä olette tehneet jne. Sillä ei kuulemma ole mitään merkitystä, että ollaan kerrottu lapselle miten pahimman kiukun voi purkaa vaikka tyynyä hakkaamalla, menemällä hetkeksi omaan huoneeseen rauhoittumaan, hyppiä tasajalkaa, huutaa suoraa huutoa hetki jne., koska me vanhemmat ei toimita niin. Ja sitten kun pahin kiukku on ohi niin aina on juteltu mikä harmitti/sai kiukustumaan ja on sylitelty ja oltu lähekkäin. Jos suuttumiseen on ollut joku ratkaistavissa oleva syy, niin yhdessä on mietitty sopivaa ratkaisua. Ja siis kaikki tämä on ollut aivan väärin... No, eipä sinällään ollut yllätys kun ylipäätään kaikki mitä on kyseisen lapsen kanssa tehty on väärin.