Millä sitä piristyisi? Pilaan vaan toistenkin elämän...

kun mikään ei kiinnosta. Periaatteessa muita huolia ei ole kun lainasta jota sitäkin on oikeastaan aika vähän verrattuna tuttavien asuntolainoihin.



Pätkätyöt. Sairastaminen. Arjen yksinäisyys. Kaikki tuntuu kaatuvan päälle. Lääkäri kyllä kuuntelee sujuvasti mutta olettaa pilleripurkin korjaavan tilanteen.



Lasten normaali käytöskin ärsyttää ja saan nykyisin taistella itseni kanssa että jaksan ja olen hiljaa enkä ärähtele joka asiasta. Puhelimen pidän äänettömällä kun en kuitenkaan jaksa vastata ja pohtia jonkun tutun kanssa käykö heille paremmin beige vai harmaa sohva ja pitäisikö matkustaa Thaimaaseen vai Brasiliaan tai mitäköhän se anoppi nyt tarkoitti kun se kehui sitä punaista neuletta istuvammaksi kuin sitä violettia. Ja saakohan Pentikiltä vielä niitä ja niitä lautasia kun nyt se Iittalan viinilasisarja olisi täydellinen ja ne hiton vadit olisivat nii-in ihanat niiden kanssa.



En voi ottaa lääkkeiden takia edes terästettyä juomaa rentoutukseksi. Vaikka tosin en välitä alkoholista muutenkaan. Tupakoidakaan en osaa enkä halua, joten hermosavutkaan eivät käy.



Mietin välillä vakavissani tai muka leikilläni että vaan jätän kaikki ja kaiken. Lakkaan olemasta tai muutan erakoksi jonnekin jossa ei ole ihmisiä. Pääseekö maailmaa pakoon? Miten osaisi nauttia käsillä olevasta hetkestä eikä märehtiä tulevaa ennenkuin se edes on täällä? Miten eletään maailman mukana eikä katsota sitä vaan kuvitteellisen lasin läpi?



Okei, maailma on täynnä ihmisiä joilla asiat ON huonomminkin. Mutta ei siitäkään lohduksi ole, päinvastoin.