Ihan pimeää jo nyt! Masentavan lyhyitä ja pimeitä päiviä. :-(
Väsyttää ja masentaa tämä pimeys. Ei voi mitään, en sa aitseäni millään piristymään.
Kommentit (6)
Jo kahdelta alkaa hämärtymään selvästi eikä päivä oikein valkene ollenkaan. :-/
Ja lisäksi vielä nämä raskausajan vaivat masentavat lisää
Meillä palaa aina kotona ollessamme vähintään yksi kynttilä, yleensä useampikin nyt harmaana aikana. Niistä tulee lämmintä tunnelmaa ja pehmeää valoa, ainakin itselläni piristää mieltä kummasti.
Ja jouluvalot aion laittaa ensi viikonloppuna pihapuihin, kiva niitäkin katsella hämärässä. Sisälle on vielä kehta laittaa, ehkä sitten itsenäisyyspäivän aikoihin.
tuntuu olevan vaan asenteesta kiini. Kuka tahansa masentuisi kun jää kotiin b´vaan murjottamaan.
Pimeää ja lössörapaa, ihana yhdistelmä. Mukulan kanssa ei voi mennä pihalle, kun maa on niin märkää (huonosti kävelevä lapsi pyörii koko ajan maassa ja rapaantuu, haalarit ja kurikset -yhdistelmä on liian kankea). Hevoset seisoo rapaisessa tarhassa. Pilvet roikkuu alhaalla ja vituttaa. Tänään koko päivä oli harmaa. Mua väsytti, lasta väsytti, toista hevosta väsytti ja toinen vittuilu.
ei ole edes neljää ja pimeää on kuin tontun perseessä! Huoh.. Tulis edes lunta!
Näin meillä Oulun seudulla. :/
Onneksi enää 1,5 viikkoa ja lennän aurinkoon 2 viikoksi! Jaksaa, jaksaa..