Eikö kaikki opeta lapsilleen, ettei netissä kannata paljastella itseään??!
Seksiehdotuksista ja seksuaalisesta viestinnästä on tullut arkipäivää suomalaisnuorten keskuudessa.
Uusi asia on tuonut mukanaan monia kyseenalaisia lieveilmiöitä.
Pelastakaa Lapset ry:n tuore raportti kertoo nuorten kokemuksista ja kohtaamisista seksiin liittyen internetissä.
Raportin mukaan nuorten vastauksista kuultaa puutteellinen ymmärrys siitä, että laki suojaa ihmisen seksuaalista itsemääräämisoikeutta - myös yli 16 ikävuoden suojaikärajan jälkeen.
16-vuotiailla on ikänsä puolesta oikeus päättää seksuaalisesta itsemääräämisoikeudestaan.
- Tämä ei kuitenkaan tarkoita, että nuoret olisivat 16 vuotta täytettyään täysin vapaata riistaa, Lastensuojelu digitaalisessa mediassa –yksikön päällikkö Mari Laiho sanoo yhdistyksen nettisivuilla.
Nuoret eivät ole sisäistäneet, että mikä tahansa ei ole sallittua - tai järkevää - eikä mitä tahansa tarvitse sietää.
Raportissa nuoret kertovat karultakin kuulostavia kokemuksiaan netin ja seksin suhteesta.
Kyselyyn vastanneista nuorista joka viides oli esiintynyt alastomana tai vähäpukeisena nettikamerayhteydessä.
- Tiedän, että netissä pitää olla varovainen moisten suhteen, mutta olin helposti juksattavissa ystävällisyyden kautta, ja sitä onkin käytetty useamman kerran hyväksi, pojat tai vanhemmat miehet, eras tyttö kertoo.
- Näytin rintani messengerin web camissa ja kuvathan olivat jo seuraavana päivänä kaikkien nähtävillä, toinen tyttö kertoo.
Kyselyyn vastanneista tytöistä yli 70 prosenttia ja pojista hieman yli joka neljäs oli saanut netistä tuntemattomilta henkilöiltä seksiehdotuksia.
- Tällaisia pervoja tapaa netissä melkein joka päivä, eras tyttö kertoo.
Nuorten vastauksissa nousee selvästi esiin seksuaalisen viestinnän arkipäiväistyminen. Moni elää siinä käsityksessä, että 16 vuoden ikärajan täytyttyä häiritseviin seksiehdotuksiin ei voisi puuttua.
- 16-vuotiaan kanssa kun saa laillisesti harrastaa seksiä, niin ei ehdottelussa ja vainoamisessa ja jankkaamisessa ole mitään väärää, eras vastaaja ilmoitti.
Pelastakaa Lapset ry:n mukaan kannattaa muistaa, että seksikuvat ja kuvatallenteet alle 18-vuotiaista rikkovat helposti lain rajat Suomessa.
Laki ei tunne lievennystä nuorten keskinäisen tai yhteisymmärryksen osalta.
Kommentit (3)
Meidän perheessä tämä on valitettavasti tuttu aihe. Meillä on kyllä paljon puhuttu netin vaaroista ja koulussakin on puhuttu ja silti ikäviä voi tapahtua. Ei nuoret tietämättömiä ole. Porukassa voi tyhmyys tiivistyä.
Itse kans teininä lähetin alastonkuvia useammallakin miehelle, vaikkatiesin sen olevan tyhmää. Heikko itsetunto, epävarmuus ja miellyttämisen halu ajoi siihen, että pyrki hakemaan huomiota miehiltä noinkin halvalla keinolla. Kärsiä olen saanut siitä tyhmyydestä (kuvia levisi netissä jne.) ja jälkikäteen tuli hakattua päätä seinään, että miksi piti olla niin sinisilmäinen.
En usko, että valistamiset, sanomiset yms. paljoa auttaa ainakaan kaikkia. Kantapään kautta viimeistään oppii ja osaa sitten omaa esimerkkiään apuna käyttäen valistaa muita, ehkä eivät tekisi samaa virhettä.
Yhä nuorempina lapset joutuvat tekemisiin seksi-asioiden kanssa television ja netin kautta. Ensin tahtomatta vahingossa tai uteliaisuuttaan. Mutta lapsi ei ole valmis vastaanottamaan sellaista, mitä eivät vielä edes ymmärrä.
Tätä on vanhempien vaikea valvoa täysin, jos esim. ei käytä netin rajoittimia ym. minkä avulla ei pääse ns. k18-sivustoille. Aika usein televisiostakin tulee jo prime time elokuvissa/sarjoissa aikamoista pehmopornoa, esim. Salatut elämät.
Tämä ei kuitenkaan poista vanhemman vastuuta rajoittaa lapsen netin käyttöä ja tarkistaa, mitä televisiosta katselevat. Silti ei se helppoa ole ja toisinaan lapset eivät vain voi välttyä näiltä seksikuvilta ym. vahingollisilta asioilta, esim. kaverin luona tai yksin iltapäivällä.
Kun lapsi omaksuu vääränlaisen kuvan seksuaalisuudesta jo hyvin nuorena (minkä oppinut netistä/televisiosta), hän todennäköisesti toistaa oppimaansa omassa elämässään, ellei saa muuta valistusta. Jokaisen vanhemman tulisi siis oikeasti puhua seksistä lapsiensa kanssa. Ei vain siitä teknisestä suorituksesta ja ehkäisystä, vaan myös tunnepuolesta, omasta arvosta ja itsemääräämisoikeudesta. Omista negatiivisista kokemuksistaankin voi kertoa (lapsen kehitystaso huomioiden) ja toivoa, että lapsi oppisi jotain sitä kautta, ettei aina tarvitse tehdä omia virheitä.
Mutta... Kuten varmasti moni meistäkin muistaa, sitä mentiin ja tehtiin täysin päinvastoin kuin vanhemmat opettivat ja varoittivat ja sitten sitä kaduttiin ja itkettiin ja EHKÄ opittiin sitä kautta. Nuoret ovat taipuvaisia ajattelemaan, etteivät vanhemmat tiedä mitään, kalkkiksia kun ovat jne.
Minun nuoruudessani netti oli vielä lapsen kengissä, eikä ollut tällaista ongelmaa. Netti luo paljon hyvää, mutta myös paljon pahaa. Seksi on koko ajan esillä joka mediassa. Siitä ei voi pelkästään vanhempia syyttää, jos lapset seksuaalistuvat aina vain aikaisemmin.
Lapsi ei ymmärrä niitä seuraamuksia, mitä oman kehon esittely netissä voi saada aikaan. Kaikki, minkä nettiin lataa, pysyy netissä. Ikuisesti. Eivätkä ihmiset, joihin törmää netissä ole aina sitä, mitä uskottelevat olevansa. Nämä seikat, jos mitkä, pitäisi vanhempien opettaa lapsilleen. Varoivaisuus kunniaan!