Onko elämä helpompaa kauniilla ihmisellä?

Olen keskivertoa selvästi nätimpi, kauniskin ja ikäistäni nuoremman oloinen. Hyötyä on ollut niin, että saan tarvittaessa helposti, pyytämättäkin apua tuntemattomilta. Olen hyvin ujo ja minussa on muitakin sellaisia huonoja puolia, että uskon ulkonäön olleen suurena apuna poikaystävien saamisessa.



Huonona puolena ovat kateelliset naiset joita on paljon ja joiden käytös on joskus hyvin ilkeää. Olen joutunut usein kokemaan myös seksuaalista ahdistelua, ilman että olisin antanut siihen mitään aihetta.

Olin itse nuorena kaunis, mutta hirvittävän ujo ja huonolla itsetunnolla varustettu. Uskoin olevani kammottavan ruma. Kun mieli oli noilla urilla, ei kauneudesta ollut mitään iloa.

tietysti moni asia vaikuttaa siihen, että kuinka paljon parempi, mutta jos on kaksi luonteeltaan samanlaista ihmistä, niin kyllähän se kaunis heistä pärjää paremmin. Ja kauneudella voi kompensoida myös muita vikojaan, ruman taas pitää yrittää kovasti pärjätäkseen.

Tässä todennäköisesti on yksilökohtaisia eroja, mutta mä olen suoraan sanottuna aika ruma. Silti olen elämässäni töitä tehden saanut kaiken haluamani. Herää kysymys, että mikälis kauniilla ihmisellä on helpompaa, niin kuinka yksinkertaista elämäni olisi voinut olla.

Itse olin hoikka ja kaunis vielä muutama vuosi sitten ja elin aika ihanaa elämää, onnellisia "sattumia" tapahtui opiskelu- ja työsaralla jatkuvalla sykkeellä ja muutenkin meni hyvin.



Seurustelun myötä lihoin lähes 30kg, rumenin, itsetunto tipahti, jäin työttömäksi ja nyt vietän kaikki päivät yksin kotona miehen puurtaessa pitkää päivää... Lihomisen myötä meni itsetunto ja sitä myötä haluan vain olla kotona.

Kukaan ei usko että kauniilla ihmisellä voi olla aivot, joten kohdellaan kuin bimboa.



Ja itsetunto on myöskin yleensä huonompi, jokainen pienikin virhe omassa kropassa tai naamassa on suuri katastrofi. Ja se yleensä johtuu siitä että kauniille on hoettu että hän on kaunis ja lopulta se omakuva ja itsetunto perustuu pelkästään siihen ulkonäköön. Ja kun se menee, niin...

Olen saanut kuulla olevani kaunis lukemattomia kertoja ja itsekin pidän itseäni varsin kauniina. Silti minua on aina kohdeltu myös älykkäänä, jollainen olenkin. Riippuu paljon siitä, miten puhuu, käyttäytyy ja pukeutuu, millaisen käsityksen ihmiset luovat.

Pienet virheet kasvoissa tai kropassa eivät haittaa, kun tietää, että ihmiset kuitenkin pitävät minua kauniina. Missään tapauksessa ne eivät tunnu katastrofilta.

Kukaan ei usko että kauniilla ihmisellä voi olla aivot, joten kohdellaan kuin bimboa.

Ja itsetunto on myöskin yleensä huonompi, jokainen pienikin virhe omassa kropassa tai naamassa on suuri katastrofi. Ja se yleensä johtuu siitä että kauniille on hoettu että hän on kaunis ja lopulta se omakuva ja itsetunto perustuu pelkästään siihen ulkonäköön. Ja kun se menee, niin...

koska kulkee usein käsikädessä tuon itsetunnon kanssa. Kun itsetunto menee, se vaikuttaa myös sosiaalisuuteen.



Itselle on kamalan stressaavaa kaikki juhlat ym joissa täytyisi olla laittautunut.



Minulla ei ole vara käydä kampaajalla, tukkani on maantien harmaa, pitkä ja ohut. En osaa itse sitä leikata mihinkään malliin ja jos käyn kampaajalla, tukka kasvaa pois mallista nopeasti ja joudun kampaajakierteeseen johon ei ole vara. Sama on värin kanssa. Yksi värjäys ei sinällään maksa kaupan värillä juurikaan mutta juurikasvua saa olla värjäämässä jatkuvasti joten siihenkään kierteeseen en halua.



Ihoni on huono eikä ole vara ostella meikkejä. Meikkejä minulla tosin on! MEIKKAAN TODELLAKIN, mutta en kertakaikkiaan löydä meikkivoidetta joka olisi peittävä mutta jossa en näyttäisi pakkelihirviöltä. Jos ostan meikkivoiteen joka osoittautuukin huonoksi, uuteen ei ole vara.



Uusiin vaatteisiin ei ole vara. Vaatekaappini sisältö on aivan hirveä. (Kyllä ne kotivaatteista käy.)



Kun olin opiskelija, minulla oli rahaa käydä kampaajalla, ostella kauniita vaatteita, kenkiä ja meikkejä. Pidin huolta ulkonäöstä ja olin KAUNIS. Nyt kun olen asuntovelkakierteessä, perheellinen, minulla ei ole enää vara käyttää rahaa ulkonäköön.



(Vihaan juhlia, jään aina kotiin kun vain mahdollista, minua todellakin hävettää omat vaatteeni ja koko olemukseni!)

(myös sosiaalista) ja terve itsetunto.

Itseriittoisuus ei kuulu millään muotoa kuvioon eli vaikkapa itsensä kehuminen kauniiksi ja älykkääksi.



Terveitsetuntoinen ihminen tiedostaa kykynsä, kuten puuteensakin.



Uskon kyllä siihen, että pieniä tyttöjä täytyy ihailla ja kehua kauniiksi ja että prinsessaleikit ovat tärkeä osa kasvua. Kuitenkaan aikuisen naisen ei enää tarvitse prinsessaa leikkiä.

hänellä ulkonäkö on tainnut olla ennemmin kirous. Kukaan normaali tavis kiva mies ei ole koksaan uskaltanut tehdä tuttavuutta, vain kaiken maailman narsistit ja kusipäät, ylisuurella egolla varustetut miehet. Yhden narsistin kanssa päätyi naimisiinkin ja on joutunut eron myötä todella kamalan vainoamisen ja henkisen väkivallan kohteeksi. Itse olen tällainen tavallisen kivannäköinen nainen ja minulla on kyllä ollut paljon helpompaa vaikkapa juuri rakkauselämässä.

on pahin riesa.

ja teini, mutta sitten musta kasvoi joutsen.



Nykyisin saan kuulla jokaikinen päivä ulkonäöstäni kommentteja. Joka puolella minne menenkin.



Töissä sanovat suoraan ja ihmettelevät keskenään.

kaupoilla ja baareissa mua on pyydetty vaikka mihin juttuihin mitä nyt voi kuvitella,esim mallikuvat,kilpailut,tv-ohjelmat.



Mut mun elämä koostuu siitä että oon lapseni kanssa kotona ja ulkona(siis töiden jälkeen). Ja miehen.

En melkein koskaan lähde kotoa tapaamaan kavereita tai mihinkään.



Mä heitän hukkaan ne lahjat mitä olen ulkonäössä saanut, kaivautuen omaan kotiluolaani piiloon.

tietysti moni asia vaikuttaa siihen, että kuinka paljon parempi, mutta jos on kaksi luonteeltaan samanlaista ihmistä, niin kyllähän se kaunis heistä pärjää paremmin. Ja kauneudella voi kompensoida myös muita vikojaan, ruman taas pitää yrittää kovasti pärjätäkseen.

Ruma kompensoi ja kehittää itselleen persoonan. Kauniit naiset ovat usein tylsiä.

Ei kauneimpien tarvitse pyöräillä vesisateessa tai asua kimppakämpässä. Poikaystävät on sattumalta aina niitä, joilla menee hyvin. On asuntoa, autoa ja työtä.

Itse olin hoikka ja kaunis vielä muutama vuosi sitten ja elin aika ihanaa elämää, onnellisia "sattumia" tapahtui opiskelu- ja työsaralla jatkuvalla sykkeellä ja muutenkin meni hyvin.

Ihmiset tunnetusti hengaa samaan viitekehykseen kuuluvien ihmisten kanssa. Kauniilla on yleensä paljon kauniita kavereita, joten ei siinä itse välttis koe olevansa "se kaikista kaunein". Komean miehen saa kyllä, mutta sillä komealla (ja menestyneellä) miehellä on usein ollut paljon suhteita muiden kauniiden naisten kanssa, joten kauniitkiin joutuu pohtimaan, että "oliko sen eksä sen mielestä paremman näköinen". Kilpailu on kovaa, kun panoksena on pelkkä ulkonäkö.



Tämä siis omaa kokemusta. En itse ole maailmanluokan kaunotar, mutta tunnen sattuneesta syystä paljon mm. missejä. Itse koen olevani ns. keskiverto kaunis ja hyvä niin. Ulkonäköäni ihaillaan, mutta se ei määritä kaikkea, vaan minut otetaan vakavasti myös työelämässä.

terveisin nuorena kaunis, nyt yli 40-v. tosi tavallisen ja arkisen näköinen

Olin itse nuorena kaunis, mutta hirvittävän ujo ja huonolla itsetunnolla varustettu.

Olen vähän päälle parikymppinen, kaunis (vartalo ja kasvot) nainen. Laitan itseäni ja pukeudun nätisti. Ja silti olen vieraammassa seurassa todella ujo ja minulla on myös jossain määrin, ulkonäöstäni huolimatta, huono itsetunto. Siksi olen usein tuppisuuna ja ihmiset saavat ulkonäköni vuoksi käsityksen, että olen ilkeä tai leuhka kun en puhu.

Saan myös hyvin paljon vähemmän suoraa huomiota miehiltä esim. baareissa tai illanvietoissa kuin ei niin nätit kaverini. Saan aina vasta jälkeenpäin kuulla (yleensä tilanteen viilettyä ainakin oletukseni mukaan) että joku oli ihastunut minuun tai kiinnostunut. Ei vain uskaltanut lähestyä, ehkä juuri siksi kun olen nätti JA tuppisuu/vakavanoloinen uudessa seurassa. Ja minä en tietenkään kykene tekemään aloitteita ainakaan uudemmille ihmisille, koska olen niin ujo. Olenkin elämäni aikana seurustellut vain kerran, sinkkuna olen ollut nyt taas jo melkein kaksi vuotta.

Luonteeni on myös aika omalaatuinen, huumorini erikoista ynnä muuta. Olen myös jollain asteella nörtti ja kiinnostunut tieteistä ja taiteista. Edellä mainittuja piirteitä ei minusta tyylini/ulkonäköni vuoksi koskaan odoteta, ja huomaan olevani jonkinlainen outolintu. En koskaan oikein sulaudu mihinkään porukkaan tai pelkään, etten sulaudu. Tarkkailen paljon omaa käytöstäni ja pelkään koko ajan mokaavani.

Tuntuu, että pitäisi ns. "live up to my looks" (miten tuonkin sanoisi suomeksi... Olla ulkonäköni veroinen sisäisestikin?) mutta pelkään epäonnistuvani.

Äh, vaikea selittää. Mutta pointtini on, että ei ole aina helppoa varsinkaan yhdistettynä vaikkapa ujouteen tai huonoon itsetuntoon.

Kauneus on ansa johon lankeaa helposti. Muut haluavat auttaa, kun vain pyydät, saat anteeksi virheitä, kun vain hymyilet nätisti, etkä edes itse oleta että voisit olla muutakin kuin nätit kasvot.

Samoin joku sanoi, että kauniin elämä on sosiaalisesti monessa asiassa helpompaa. Sanoisin, että juuri päinvastoin. Ehkä kauniilla on palvottu asema jossain wannabe-7-pvjulkkisten pintaliitoporukoissa, mutta täällä tavisten suomenmaassa massasta poikkeaminen kauniin ulkonäön muodossa ei tuo helpompaa anteeksiantoa saatika avunantoa. Se tuo pahoja puheita seläntakana, kalseasti suhtautuvia naisia, porukasta ulos sulkemista jne. Työpaikkakiusaamista, savustamista ulos tehtävistä, leimaamista tyhmäksi, pinnalliseksi jne.

Ehkä tosin nämä ihmiset tarkoittivat suhdetta miehiin. Varmasti joo mies voi antaa anteeksi paskamaista käytöstä helpommin naiselta, joka on tyrmäävän kaunis, saadakseen pitää hänet. Miehet on siinä mielessä vähän vedätettävissä olevia toisinaan. Mutta antaahan moni nainenkin rikkaalta mieheltä anteeksi vaikka mitä. Ja sosiaalinen etu voi olla se, että saa helpommin iskettyä haluamansa miehen. Se pitää varmaankin paikkansa, ja onkin hyvä syy dissata kaunista naista, hänhän on uhka vaatimattomamman näköisille naisille, vaikka olisi miten kiltti ja hyväsydäminen.

Lopulta jossain 40 ikävuoden korvilla alkavat kaikki naiset olla samalla viivalla.

Ovatkohan miehet sitä mieltä, että kaikki 40+ naiset ovat ulkoisen viehättävyyden osalta SAMALLA VIIVALLA!?

Kirjoittaja on itse parikymppinen, tai asuu perähikiän raitilla, missä tosiaan kaikki nelikymppiset naiset ovat samasta puusta veistettyjä. Kauneus pysyy iästä riippumatta, jos ihminen itse myös ymmärtää millaiset hiukset, vaatteet ym. häntä pukevat. Jos alkaa pukeutua säkkeihin, antaa itsensä lihoa ja mennä huonoon kuntoon eikä välitä hiuksistaan, helpostihan siinä käy niin ettei kauniita kasvonpiirteitäkään enää erota.

voi olla tyhmäkin vaikka olisi kaunis ja silti elää tasokasta elämää. :)

Toki se pitää paikkansa.

Kaikki kauniit on tyhmiä.

Olin luennoimassa Turun kauppakorkeakoulussa, joka kuuluu tosin nykyään Turun yliopistoon. Siellä on keskiarvo todistus yli 9 ja L:n paperit käytännössä kaikilla. Niin naiset kuin miehetkin erittäin näyttäviä. Sieltä olisi ollut todella helppo löytää missikisoihin 10 ehdokasta. Miehetkin oli komeita, joten en kyllä yhdy tuohon, että kauniit ja komeat olisi tyhmiä, sanoisin, että useammin he ovat fiksuja.