Joulu tulee - oletko valmis?
Kommentit (8)
Jouluvalot on ulkona, samoin lintujen ruokintalauta. Ostin pari uutta kynttelikköä, kuusenkoristeita on tarpeeksi. Kuusenjalka ja alusmatto tarkistettu. Tänään piipahdan Tiimariin hakemaan hieman kartonkia/paperia askarteluihin, lumihiutaleita ja tonttuja ikkunoihin. Lumisuihkettakin ostin. 25% lahjoista ostettu/tehty, tänään valmistuu yksi pehmeä paketti. Mies mahollisesti valmistaa piparkakkutaikinan ensi viikolla. Jouluverhot odottavat sopivaa hetkeä, että kehtaan laittaan ne ikkunoihin... JOULU
En halua, koska osa tunnelmasta latistuu, kun aloitetaan joulunviettoa liian aikaisin. Toisaalta olen sitten aina myöhässä...
Olen ostanut lahjat kummilapsilleni. Omille lapsille ostan 4-5 lahjaa, eilen tehtiin toivomuslista. Lahjoista puuttuu myös isovanhempien, kummien ja mieheni lahja.
Tänään aloitamme joulukorttien tekoa. Ensi viikonloppuna jatketaan korttien tekoa. Varsinaisesti jouluvalmistelut aloitan sitä seuraavana viikonloppuna, jolloin leivotaan pipareita, joulupullat ja laatikot pakkaseen. Taidan myös aikaistaa jouluvalojen laiton, kun on niin pimeää ja ankeaa. Yleensä jouluvalot laitetaan ekana adventtina, samoin kuin keittiön pöydälle puna-vihreä liina, punaiset kynttilät ja kynttelikkö keittiön ikkunalle.
On niin kiireiset viikonloput, etten oikeati tiedä, milloin ehdin esim. joululahjaostoksille. Täytyy pörrätä netissä.
Ai niin ja joulukortit tilasin netistä, pitäisi ensi viikolla saapua!
Tehty jo:
Pakastimessa lihapullia, kakkuja, kaikki laatikkoruoat, karjalanpaisti, uudet perunat.
Myös kinkut ja kalkkuna ja sisäfilee odottaa siellä.
Jouluverhot laitettu jokaiseen huoneeseen.
Koristeita jo hieman. Jouluvaloja laitettu.
Ei ole paljoa tehtävää enää. Lisää koristeita pikku hiljaa.
Loput jää sinne vikoille päiville.
Tehty jo:
Pakastimessa lihapullia, kakkuja, kaikki laatikkoruoat, karjalanpaisti, uudet perunat.
Myös kinkut ja kalkkuna ja sisäfilee odottaa siellä.
Jouluverhot laitettu jokaiseen huoneeseen.
Koristeita jo hieman. Jouluvaloja laitettu.Ei ole paljoa tehtävää enää. Lisää koristeita pikku hiljaa.
Loput jää sinne vikoille päiville.
Joulukortit tehty ja valmiina tuossa odottaa punaisessa kuoressa,
lähtemään kaukomatkalle jouluksi ja uudeksi vuodeksi.
Kuusenjalka pitää kohta hankkia